GFT ja Timo Mikkonen ovat tehneet sopimuksen kaudelle 2021-2022. Sopimus oli espoolaisille mieluisa uutinen, sillä ”Timpe” on lukeutunut Kultaisten vakiokalustoon jo usean kauden ajan. Mikkonen odottaa joukkueensa parantavan etenkin puolustuspeliä tulevalla kaudella.
”Edellinen kausi päättyi siihen mihin meidän rahkeemme riittivät. Olimme juuri sen verran jäljessä kokonaisvaltaisesti muita kärkijengejä, kuin kauden loppusijoitus näytti. Tammikuuhun asti olimme hyvin vielä mukana kärkikahinoissa, mutta tappiot top4-joukkueille tekivät loppukaudesta hankalan” Mikkonen kertaa.
”Futsalissa vahvuuteni ovat rondossa, sillä siinä ei keskellä tarvitse olla. Toki tämä on pieni vale, sillä joskus olen aika paljonkin keskellä. Henkilökohtaiset tavotteet tulevalle kaudelle ovat, että näen taas sen kauden, kun Antti Koivumäki tekee enemmän pisteitä kuin Johannes Axerud”, Mikkonen kertoo.
”Tulevaa kautta ajatellen meidän päästettyjen maalien keskiarvon on oltava paljon pienempi kuin viime kaudella. Meidän on oltava paljon parempia puolustamaan pallottomana ja pallolla. Kun saamme taas puolustuspelin hyviin uomiin, niin voimme taistella kärkipään sijoituksista keväällä”, Mikkonen päättää.
Toimitus