Golden Futsal Team jatkoi otteluita Miesten Futsal Liigassa lauantaina Mad Maxin vieraana. Ottelu alkoi Kultaisten kannalta lupaavasti, kun joukkue siirtyi 0-1 johtoon jo ensimmäisellä peliminuutilla Antti Arvolan maalilla. Kultaisten johto kasvoi täyden hallinnan myötä jo 0-2 lukemiksi kymmenen minuutin kohdalla, kun Eetu Kaikkola laittoi pallon Mad Maxin maaliin. Henri Alamikkotervo ja Kaikkola lisäsivät vielä vieraiden johdon lukemiin 0-4 ennen puoliaikaa.
Toisella puoliajalla GFT:n pelaaminen ei sujunut enää samalla tasolla kuin ensimmäisellä jaksolla. Kotijoukkue teki muutaman melko onnekkaan maalin GFT:n puolustusvirheiden siivittämänä. GFT löysi itsensä tappioasemasta ajassa 29:05, kun Maxit tekivät 5-4 osuman. GFT sisuuntui kuitenkin tästä ja painoi väkisin tasoihin, kun Panu Autio tasoitti ottelun tilanteeksi 5-5. Tästä harmittavasti ehti kulua noin puoli minuuttia ja Mad Max osui jälleen. GFT haki tasoitusta lopussa ylivoimapelillä, mutta tulosta ei kovasta painostuksesta huolimatta syntynyt.
Päävalmentaja Kim Räisänen oli koko joukkueen tavoin erittäin pettynyt pelin jälkeen.
”Olemme tulokseen todella pettyneitä. Peli oli meidän täydessä kontrollissa. Toinen puoliaika oli surkea tietyillä osa-alueilla, eikä tässä ole mitään selittelyä tappiolle. Pelasimme ensimmäisellä jaksolla erittäin hyvin, mutta toisella jaksolla hölmöilimme vain usean tilanteen itse Mad Maxin eduksi. Ensi viikonloppuna lähdemme tärkeään vierastuplaan Vieskan ja JoSePan luokse ja annamme varmasti siellä taas faneillemme näyttöä parhaasta pelaamisestamme”, Räisänen sanoo.
Mad Max-GFT 6-5 (0-4)