Millä fiiliksillä uuteen kauteen?
Hyvällä fiiliksellä suunnataan kohti lokakuussa alkavaa liigaa. Ensimmäinen treeniviikko oli hyvä, sillä harjoituksissa oli paljon porukkaa ja sähinää. Rosteri vaikuttaa hyvältä ja toivottavasti saamme mukaan vielä pari keskustelujen alla olevaa pelaajaa.
Mihin joukkue keskittyy tulevalla kaudella?
Pyrimme keskittymään kaudella enemmän huolellisuuteen. Pelasimme edellisellä kaudella monta hyvää ottelua, mutta emme yltäneet voittoon tai pisteille pienten huolimattomuuksien takia. Kevätkierros kuitenkin osoitti, että kuulumme liigaan. Pystyimme kehittämään peliämme nousujohteisesti koko kauden, joten uskon että tuleva kausi on tuohon peilaten lähtökohdilta helpompi. Myös joukkue on yhteinäisyydeltä ja kokemukselta vuoden vahvempi, joten luottavaisena harjoittelemme läpi syksyn.
Kuvat: Kirsi Nummela, Veeti Valkama