Seuraavana Tampere ja Tesoma – haastattelussa Panu Autio


Puista ovat lehdet karisseet, kellot käännetty talviaikaan ja kalentereista sivu vaihtunut lokakuusta marraskuuksi. Samalla myös Futsal-Liigan runkosarja etenee ja vuorossa on GFT:n seitsemäs sarjaottelu, tällä kertaa vieraillaan Tampereen Tesomalla, jossa isäntänä on PP-70.

GFT:n alkukausi on ollut ailahteleva tuloksellisesti kuin myös pelillisesti. Kemin matka oli ehdottomasti positiivinen molemmilta kanteilta, kun plakkariin jäi kaikki sarjapisteet ja pelillisesti (alivoimapelaamista lukuunottamatta) esitys oli erinomainen.
Lauantainen vastustaja PP-70 koki ison menetyksen tälle kaudelle, kun joukkueen tähtipelaaja, Tero Intala, siirtyi Jyväskylään KaDyn riveihin. Viime kauden ottelussa Tesomalla kultaiset kärsi 3-2-vierastappion ja tuolloin Intala painoi espoolaisten nuottaan hattutempun.
Tampereella on Intalan lähdön jälkeen tarjolla tilaa uusille vastuunkantajille, mutta ainakin alkukausi on ollut Peli-Pojille hankala, kuudessa ottelussa on syntynyt yhdeksän maalia. Katseita kannattaa kuitenkin kiinnittää erityisesti Matias Hoviin ja kapteeniin Markus Säteeseen, joilta voi myös tehopuolella odottaa suurempaa vastuuta. PP:n voitokkaassa FC Kemi -ottelussa Joona Valkama ja Pyry Haanpää saivat suorat ulosajot ja he missaavat vielä GFT-ottelun.
GFT otti Kemissä jälleen askeleen kohti parempaa ja lauantain vierasotteluun voi lähteä sikäli luottavaisin mielin, mikäli oma peli kulkee mallikkaasti, voinee odottaa PP-ottelustakin hyvää tulosta. Futsal-Liigan taso on kuitenkin noussut niin paljon, että pisteiden saamiseksi ei riitä vain pelipaikalle ilmestyminen.
GFT-leirissä Kemiä vastaan Johannes Axerud kärsi alavartalovamman, ja lienee sivussa lauantain vierasottelusta. Muutamasta ottelusta sivussa olleen Lasse Saaren tilannetta seurataan, hän saattanee olla lauantaina käytettävissä. Muutoin valmentaja Eemeli Jokinen päässee valitsemaan rosterinsa vapaasti, joten treeneissä onkin nähty keskittynyttä ja vauhdikasta tekemistä, kun pelipaikoista kilpaillaan.
Tälle viikolle otteluennakkoon saatiin Maltalta palannut ja kahdessa ottelussa kolme maalia pommittanut, joukkueen kapteeni, Panu Autio.
Panu, kävitte kapeahkolla rosterilla ‘ryöstämässä’ kaikki kolme pistettä kaukaa Kemistä asti, mitä tuollainen voitto antaa joukkueelle sarjapisteiden lisäksi?

"Saimme osuvaa oppia esimerkiksi alivoimapelaamiseen ja pelin aikaiseen hermokontrolliin liittyen. Hyviä ja huonoja asioita on purettu videoiden avulla kotimatkasta lähtien ja tiistain treeneissä pidimme erinomaisen videopalaverin. Pitkät bussimatkat ovat tietysti tärkeitä myös joukkueen yhteen hitsautumisen kannalta. Uusien pelikaverien sielunmaisemaa sekä vitsipelikirjaa oppii tuollaisen reissun aikana tuntemaan paremmin. Lisäksi pitää vielä erikseen mainita Oksasen Jaakon mainiot esitykset ja tärkeään paikkaan tulleet kaksi maalia. Jos “Japin” intohimoinen työ treenikentällä jatkuu tinkimättömänä, tästä kaverista tullaan vielä kuulemaan paljon".
Käväisit syys- ja lokakuun vaihteessa Maltalla pelaamassa kuukauden verran. Millainen reissu tuo oli?
"Oli mukavaa viettää taas hetki ammattilaisen elämää ja keskittyä itse pelkästään pelaamiseen. Laadukas treenaaminen lämpimässä säässä teki erittäin hyvää kropalle ja päälle. UEFA Futsal Cupin pelit olivat tasokkaita ja pystyin auttamaan joukkueemme voittoon viimeisessä matsissa, mikä oli historiallinen ensimmäinen maltalaisen joukkueen voitto main roundilla. Kaikin puolin mainio elämys".
Lauantaina matkustetaan Tampereelle, jossa pisteistä mitellään PP-70:n kanssa. Mitä Peli-Pojista tiedetään ennakkoon?
"PP:llä on hyvä joukkue, joka olisi voinut ottaa paljon enemmänkin pisteitä tähän mennessä. Meidän pitää onnistua murtamaan heidän tiivis puolustuksensa rytmikkäällä syöttöpelillä ja oikea-aikaisilla liikkeillä puolustuksen selustaan. Pivot-pelaaminen tulee olemaan avainasemassa molemmissa päissä".
Lauantainen vierasottelu lähtee käyntiin iltavalaistuksessa, Tampereen Tesomalla, klo 18:00 ja ottelu on katseltavissa futsal-liiga.tv kautta. Seuraavat kotiottelut pelataan ensi viikolla, lauantaina 11. marraskuuta vastassa on hallitseva mestari, Sievi FS. Heti perään sunnuntaina kohdataan Opinmäessä Ruutupaidat. Molemmat ottelut alkavat klo 16:00.