GFT

GFT:n miesten kausiennakko kauteen 2018-2019


Futsalkauden startti on jälleen kulman takana. Kultaisten ryhmässä edelliselle kaudelle joukkueen pelaajistossa tapahtui isoja muutoksia, mutta nyt alkavalle kaudelle pelaajisto on pysynyt pitkälti samana, mutta muutosta on ollut taustalla. Eemeli Jokisen tilalle penkin päähän saapui kultaisia jo aiemmin pelaajana ja valmentajana edustanut Ville Sihvonen.

Osta kausikorttisi uudelle kaudelle tästä! 

Pelaajistossa poistuneita pelaajia on muutama, viime kaudelle kentille palannut Lasse Lind siirtyi auttamaan enemmän taustalla, nuori ja taitava Marquinhos muutti opintojen perässä pois pääkaupunkiseudulta, Miika Mendolinin vei työt muihin maisemiin ja Eetu Parpala on jäänyt myös pois. Antti Arvola palannee GFT:n riveihin vuoden vaihteessa vaihto-opiskeluidensa päätyttyä.

Tulijapuolella on määrällisesti hiljaisempaa, mutta laatua ja vahvaa osaamista ryhmään tuo Miika Hosio. Käytännössä kaksi kokonaista kautta missannut Jaso Oksanen voitaneen laskea myös palaajaksi. Muita tulijoita ei ryhmässä ole, joten joukkueen ydin on pysynyt varsin samankaltaisena.

Kultaisten kapteenisto viime kauteen verrattuna on muuttumaton. Myös maajoukkuetta kipparoiva Panu Autio jatkaa kapteenina, ja häntä auttavat varakapteeneina Antti Koivumäki ja Ari Makowski.

Futsal-Liigan kausi 2017-2018 päättyi KaDyn mestaruusjuhliin. Leijona Futsalille pujotettiin kaulaan hopeat ja Ilves FS raapi pronssit itselleen. Liigasta putosivat Liikunnan Riemu ja Ruutupaidat. Ykkösestä nousi suoraan Tervarit ja karsinnoissa Riemun voittanut JoSePa.

Nyt pöytä on jälleen katettu ja kaksitoista joukkuetta lähtee jokainen tavoittelemaan mestaruuskakkua samasta tilanteesta, puhtaalta pöydältä.

Kultaisten kautta on ennakoitu myös muualla:

Länsiväylä-lehden uutisointia, sivut 16 ja 17

Palloliiton kausiennakon GFT-osio

KaDy uutisoi kotisivuillaan (www.kadyfutsal.net) kultaisiin liittyen seuraavaa:

”Espoossa on jääty kahtena kautena perättäin mitalipelien ulkopuolelle, ja paluuta terävimpään kärkeen haetaan nyt puikkoihin palaavan, maajoukkueestakin tutun valmentaja Ville Sihvosen johdolla. Vaativa Sihvonen lupaa ”Geftin” olevan ilkeä vastustaja, eikä sarjan suurimpiakaan suosikkeja vastaan lähdetä kumartelemaan. Pelaajistosta löytyy niin eturivin maajoukkuemiehiä kuin rutinoituneita liigajyriä, joten GFT:n voi perustellusti lukea viime kauden finaalikaksikon ykköshaastajaksi.”

GFT:n pelaajat kaudella 2018-2019:

Suluissa sopimuksen päättymisajankohta

#1, Antti Koivumäki (2020)
#2, Panu Autio (2020)
#3, Hossein Atayi (2020)
#4, Timo Mikkonen (2020)
#5, Johannes Axerud (2020)
#6, Niko Stenholm (2020)
#7, Ari Makowski (2019)
#8, Lasse Saari (2020)
#10, Miika Hosio (2019)
#11, Jaakko Oksanen (2020)
#13, Samir Haddouti (2020)
#16, Jaso Oksanen (2020)
#17, Tom Korolainen (2020)
#20, Ville Vähäkoitti (2020)
#23, Sampo Kaukonen (2020)
#29, Matias Marjander (2020).

Taustaryhmä;

Ville Sihvonen, päävalmentaja
Panu Autio, valmentaja
Kim Räisänen, maalivahtivalmentaja
Timo Lumivaara, fysiikkavalmentaja
Luis Nazaré, huoltaja
Raimo Kalliokoski, seurapresidentti.

Ohessa lyhyet pohdinnat muista Futsal-Liigan joukkueista:

Keskinäisissä otteluissa mainittu ensin GFT:n maalit.

FC Kemi

Kemissä on pitkään jo kehitetty nuoria pelaajia ja tuloksiakin on tullut hiljalleen, kun pelaajia on noussut mukaan maajoukkueen rinkiin. Nyt muutama pelaaja on siirtynyt Tervareihin ja rinki on aiempaakin nuorempi, legendaarista Keijo Huuskoa lukuun ottamatta. Maalivahti Lari Honkanen on tärkeässä roolissa. Aiemmilla kausilla pelit ovat päättyneet puolivälieriin, löytyykö tällä kaudella rutiinia nousta aina välieriin saakka?

Viime kauden keskinäiset ottelut: 6-3, 5-0.

Ilves FS

GFT:n vakiovastustaja jo vuosien ajalta. Maajoukkueen luottopelaajan Juhana Jyrkiäisen lähtö Leijona Futsaliin avaa Lassi Lintulalle yhä suurempaa roolia. Valmennusduo Antti Teittinen ja Juha-Pekka Torvinen osaavat kehittää nuoria pelaajia liigatasolle. Tarttuuko tosi-tv-tähti Leo Rantasella edelleen koppi maalilla vai onko Akseli Syrjälä kaapannut ykkösmaalivahdin tontin? Ilveksen kunto päästään mittaamaan heti kauden avauksessa Opinmäessä.

Viime kauden keskinäiset ottelut: 6-0, 1-2; 0-2, 7-2, 3-1, 0-6, 0-1

JoSePa

Joutsalaiset pudottivat Liikunnan Riemun liigakarsinnassa nousten historiallisesti Futsal-Liigaan. Joukkueen runko on vahvistunut entisillä KaDyn pelaajilla, joilta lajiosaamista varmasti löytyy. Ykkösen parhaita maalivahteja ollut Aake Partio on paljon vartijana ja nousijalle kauden alku on tärkeä. Maajoukkuepelaaja, KaDysta siirtynyt Markus Rautiainen tehnee monta isoa maalia joutsalaisille.

Viime kauden keskinäiset ottelut: –

KaDy

Pitkään hamuttu mestaruuspokaali matkasi kauden 2017-2018 päätteeksi Jyväskylään. Dynamo oli kuitenkin kultaisten käsittelyssä kevyttä kauraa ja ainoa joukkue, jota mestarit eivät kaudella voittaneet. Päävalmentaja Vasko Vujovic peluuttaa kapeaa rinkiä, josta viime kauden jälkeen on poistunut muun muassa Jukka Kytölä ja Miika Hosio. Tilalle on hankittu mielenkiintoisia vahvistuksia ulkomaita myöten, etenkin Kristijan Radin on jo osoittanut tasonsa ja lienee liigan eliittiä.

Viime kauden keskinäiset ottelut: 2-1 ja., 4-2

Leijona Futsal

Upeaa työtä myös kentän ulkopuolella tekevä leijonalauma otti myös parketilla askeleen eteenpäin ja kaulaan pujotettiin hopeamitalit. PJK:sta hankittu Kasper Kangas ja Ilveksestä saalistettu Juhana Jyrkiäinen täydentävät jo valmiiksi laadukkaan pelaajiston. Etenkin Toijalan fanaattisen kotiyleisön edessä erittäin vaikea voitettava.

Viime kauden keskinäiset ottelut: 2-3, 2-3 rp.

Mad Max

Liigaan viime kaudeksi noussut valkeakoskelaisryhmä yllätti suurimman osan futsalia seuraavasta Suomesta edeten puolivälieriin saakka. Pelaajavalmentajaksi palkattu Alex teki häikäisevää työtä joukkueen peräsimessä. Somerolta on saatu viime kauden rungon vahvistukseksi maalille Jukka Saari ja hyökkäykseen pivot-pelaaja Mikko Matinaro. Saako Alex ryhmänsä ottamaan jälleen yhden askeleen eteenpäin?

Viime kauden keskinäiset ottelut: 4-3, 6-4

PJK

GFT:lle aina vaikea pirkkalalaisryhmä on kokenut isoja menetyksiä kauden alla, kun Kasper Kangas ja Timi Litmanen päättivät siirtyä Leijona Futsaliin. Julkisuuteen asti ei ole tihkunut tietoja uusista pelaajista, joten pelaajisto lienee pitkälti sama kuin aiemminkin. PJK:n fyysinen ja kokenut joukkue ei antaudu helpolla ja vahvalla yhteishengellä hakee pudotuspelipaikkaa. Viime kaudella tehot jakautuivat pelaajistossa tasaisesti, nouseeko tällä kaudella joku suuremmin esiin?

Viime kauden keskinäiset ottelut: 0-1, 8-1

PP-70

Neljännen liigakautensa aloittava tamperelaisryhmä tavoittelee yhä ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa. Valmennus vaihtui, kun Henri Hytönen nousi päävalmentajaksi. Joukkueen konkareihin kuulunut Joona Valkama seurasi Tero Intalaa ja Sergei Korsunovia ja valitsi seurakseen KaDyn. Tilalle on saatu Sievissä pieneen rooliin jäänyt nuori Riku Partala, joka hamuaa nousua kohti liigan huippua. Yleisön kannalta viihdyttävä Pauli Pylvänäinen jatkaa myös.

Viime kauden keskinäiset ottelut: 7-2, 3-0

Sievi FS

Aiempien kausien mestari jäi 2017-2018 kauden päätteeksi neljänneksi ja hakee paluuta takaisin kultakantaan. Monivuotinen luottovahti Miika Toivola on nyt pelikunnossa ja torjunee pisteitä joukkueelleen. Sopimusrintamalla Sievissä ollut hiljaista, mutta muun muassa kokeneet Henri Heikkilä ja Radik Akhmetkhanov ovat jo solmineet jatkosopimukset. Syyskausi saattaa mennä hakiessa tuntumaa, mutta keväällä Sievi on varmasti vahvimmillaan.

Viime kauden keskinäiset ottelut: 1-5, 3-4

SoVo

Mediassa ryöpytetty joukkue lähtee kauteen myös uudessa valmennuksessa, kun usean vuoden ajan somerolaisia valmentanut Tomi Tuominen sekä viime kauden lopun valmennuksesta vastannut Ville Sihvonen vaihtoivat maisemaa. Uusi valmennus (Valdrin Seferi, Aapo Hakala ja Janne Laine) on haasteen edessä, ja hyökkäyspelinsä kautta elävän joukkueen valmistautumista kauteen ei ole voinut olla vaikuttamatta viimekautisen kapteenin Arber Istrefin vedonlyöntiseikkailuista noussut mediarumba. Armoitetusta laukauksestaan tunnetulta Gezim Vocalta voi huoletta odottaa tehoja, mutta keneltä tulee tarvittavaa tukea tehopisteiden muodossa?

Viime kauden keskinäiset ottelut: 2-3, 5-2

Tervarit

Yksi kausi Futsal-Ykkösessä riitti perinteiselle oululaisryhmälle ja sarjavoitto siivitti Tervarit takaisin Futsal-Liigaan. Valmennuspuolella Jani Paananen saa parikseen Tomi Tuomisen. Parketilla etenkin Juhot, Väinälä ja pitkän sopimuksen allekirjoittanut Keskinen, ovat suuressa roolissa. Myös FC Kemistä on saatu hankittua pelaajia, joten Tervareilta voinee odottaa taistelua pudotuspelipaikoista. Aiemmin vierasotteluihin on ollut vaikea saada laadukas nippu kasaan, onko tällä kaudella eri tilanne?

Viime kauden keskinäiset ottelut: –

 

Kausi käynnistyy siis lauantaina Opinmäessä! Miesten ottelu klo 13:00 ja naisten tv-peli klo 16:00. Kausikorttisi voit ostaa myös Opinmäestä lauantain kotiotteluissa! Ovelta liput maksavat 10 euroa, alennusryhmille 6 euroa ja alle 12-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Tervetuloa kannustamaan GFT voittoihin Ilveksestä!