Viikonloppuna vuorossa kotitupla


GFT – Sievi FS la 10. marraskuuta 2018 klo 16:00 Tapahtuma Facebookissa
GFT – JoSePa su 11. marraskuuta 2018 klo 16:00 Tapahtuma Facebookissa

GFT:n vahvasti startannut runkosarja jatkuu viikonloppuna Opinmäen parketilla, kun ensin lauantaina Sievi FS saapuu kyläilylle ja sunnuntaina on liiganousija JoSePa:n vuoro toimia vierailijana. Molemmat viikonlopun ottelut alkavat klo 16:00.

Kultaiset palasi maajoukkuetauolta voitolla, kun Tesoman vierailulta tuomisina oli voitto ja kolme pistettä PP-70:n taivuttua nurin luvuin 1-4. Tom Korolainen iski kahdesti, pelin avaus- ja päätösminuutilla, niiden välissä GFT:ltä osuivat Jaakko Oksanen sekä Panu Autio.

Autio ajettiin myöhemmin kentältä kahden keltaisen kortin seurauksena ja hän seuraa lauantain Sievi-ottelun katsomon puolelta.

Lauantainen vastustaja Sievi kuuluu kotimaisen liigamme kestomenestyjiin. Ennen viime kauden pronssiottelun tappiota oli Ylivieskassa juhlittu mestaruutta kolmesti perätysten. Tämä kausi on alkanut hieman takkuillen, sillä kuudesta ottelusta on kertynyt kolmella voitolla yhteensä yhdeksän pistettä.

Sievin kokoonpano on elänyt viime kaudesta, sillä ainakaan sesongin ensimmäisissä otteluissa rosterista ei ole löytynyt armoitetun maalintekijän Rami Tirkkosen tai monivuotisen maajoukkuepelaajan Joni Pakolan nimiä. Tehoista on tähän mennessä kaudella vastanneet tutut nimet, Nikola Erceg on kerännyt neljässä ottelussa 10 tehopistettä, taustatukea ovat tarjonneet Henri Heikkilä (0+7) ja Radik Akhmetkhanov (3+3). Maalivahti Miika Toivola kuuluu myös sarjan tähtitorjujiin, ja Sievi varmasti parantaa kohti kevättä. Lauantaina nähdään varmasti hieno ja tunteikas vääntö sarjapisteistä.

Myös sunnuntaina, isänpäivänä, on vuorossa mielenkiintoinen ottelu, kun historiansa ensimmäistä kauttaan liigassa pelaava Joutsan Seudun Pallo, eli tuttavallisemmin JoSePa saapuu Opinmäkeen.

JoSePan alku sarjaan on ollut väkevä, sillä ennen viikonlopun otteluita joutsalaiset ovat vain pisteen päässä puolivälierien kotietuun oikeuttavasta neljännestä sijasta.

Futsal-Liigan ja Futsal-Ykkösen ero on tasollisesti suuri, joten nousijoiden on vahvistuttava nousun seurauksena, mikäli liigassa haluaa menestyä. JoSePa hankki KaDysta kokeneita liigapelaajia omaan pelaajistoonsa ja uudet pelaajat ovatkin onnistuneet, kirkkaimpana tähtenä Markus Rautiainen on tuutannut tauluun tehot 6+2.

Ennakkoluulottomasti liigaan sisään tulleet joutsalaiset eivät varmasti halua Espoossa hävitä, joten tarkkana tulee rymistelevien punapaitojen kanssa olla.

Viikonlopun ottelut alkavat siis molemmat klo 16:00. Lauantaina ottelun aikana freestyletaituri Jimi Kyytsönen viihdyttää tempuillaan yleisöä ja sunnuntain ottelussa tarjotaan iseille isänpäivän kunniaksi ilmaiset kahvit.

Liput maksavat 10€, alennusryhmät 6€ ja alle 12-vuotiaat pääsevät katsomoon ilmaiseksi. Viikonlopun lipputarjouksena lauantain ottelulippua näyttämällä pääsee sunnuntain otteluun 2€ hintaan ja myös kausikortin haltijat voivat tuoda yhden kaverin mukaan, jolloin kaveri maksaa lipustaan vain 2€. Maksutapoina toimivat tutusti MobilePay ja käteinen.

Tervetuloa Opinmäkeen viikonloppuna!