Akaa niukasti parempi Espoossa

19.04.2021 Off By admin

Akaa Futsal kukisti GFT:n ensimmäisessä puolivälierätaistossa sunnuntaina maalein 3-2.

GFT ja Akaa Futsal tarjosivat vauhdikkaan, jännittävän ja ajoittain tunteita kuohuttaneen avauskohtaamisen Miesten Futsal-Liigan puolivälieräsarjassa. Akaa karkasi pelissä jo kolmen maalin johtoon, mutta GFT nousi vielä maalin päähän. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt, sillä Akaa vei voiton lopulta maalein 3-2.

GFT:llä oli heti ottelun ensiminuuteilla mahdollisuudet siirtyä johtoon, mutta aivan perille saakka palloa ei saatu. Akaa sen sijaan rankaisi ensimmäisen kerran ajassa 5.19, kun maalivahti Kasper Kangas pommitti reilusta puolesta kentästä tulisesti alakulmaan. Avausjakson edetessä Akaa loi paljon painetta ja tilanteita hyökkäyspäässä, ja GFT:n puolustus sekä maalivahti Joonas Puolamäki peittivät useita vierasjoukkueen yrityksiä. Kultaisille avautui muutama kelpo tilaisuus maalintekoon, mutta tauolle suunnattiin vieraiden 1-0-johdossa.

Toinen puolisko alkoi Kultaisten kannalta ikävästi, kun Akaa sahasi puolentoista minuutin jälkeen upean vastahyökkäyksen, ja Jussi Nyström viimeisteli lukemat 2-0:aan. GFT ei lannistunut, vaan loi tämän jälkeen hyviä paikkoja mainiosti pelanneen Kankaan vartioimalle Akaan maalille, mutta ylärimaa lähemmäs ei vielä päästy. Seuraava maali oli jälleen vieraiden käsialaa, kun Dusan Milojevicin laukaus löysi tiensä verkon perukoille. Lukemat 0-3, kun pelikellossa 29.51.

GFT jatkoi hyvää otetta kolmannen takaiskun jälkeen ja herätti pelin uudelleen henkiin, kun Panu Autio osui kahdesti minuutin sisään. Ensimmäinen syntyi ylivoimapelillä, kun Autio sivalsi irtopallon maalinedustalta häkkiin. Hetki tästä, ja sama mies riisti pallon keskialueella ja päätti nousunsa terävään laukaukseen – lukemat 2-3:een, kun peliaikaa jäljellä kuusi minuuttia. Akaa kuitenkin selvitti GFT:n loppuminuuttien yv-pyörityksen. Pallo saatiin maaliin vasta summerin jo soidessa, joten ensimmäinen voitto tiukan taiston jälkeen Akaa Futsalille.

Akaan parhaana palkittiin Nyström (1+1) ja Kultaisilta Autio (2+0). GFT:n kapteeni Ari Makowski harmitteli tappiota, mutta näki pelissä myös paljon myönteistä.

“Matsi oli odotetun kuuma ja kovaotteinen, kuten pudotuspelit yleensä ovat. Hyvätasoinen ja varmasti myös viihdyttävä katsojille. Tappioon ei voi ikinä olla tyytyväinen, mutta kokonaisuutena oli ihan kelpo esitys. Kelpo ei kuitenkaan näissä matseissa riitä, vaan pitää pystyä nostamaan tasoa vielä kaikilla osa-alueilla.”

“Akaan pelaamista oli tietysti tutkittu ennakkoon tarkkaan, ja hyvin pitkälle joukkue olikin sitä, mitä tiedettiin – fyysinen ja kovaa prässäävä jengi. Pystyttiin mielestäni aika hyvin tylsyttämään heidän vaarallisimmat aseet tänään. Kangas Akaan maalilla oli loistava, ja päästettiin heidät liian pitkälle kolmen maalin karkumatkalle.”

Akaalle voitto oli runkosarjan loppu mukaan lukien jo 11. perättäinen, ja se tarrasi siis kiinni välieräpaikkaan. Jatkopaikkaan vaaditaan kaksi voittoa, joten GFT tarvitsee tuplavoiton ensi viikonlopun vieraspeleistä. Makowski uskoo, että ottelusarja on vielä käännettävissä.

“Vaikka turpaan nyt tulikin, niin pakko olla tyytyväinen meidän peli-ilmeeseen. Se oli hyvä läpi ottelun, varsinkin toisella puoliajalla. Näytettiin myös luonnetta tulemalla kolmen maalin takaa yhden maalin päähän, mutta valitettavasti aika loppui pari sekuntia liian aikaisin.” 

“Ihan älyttömästi ei tarvitse muuttaa taktisia asioita, mutta napsun parempaa suoritusta vaaditaan ensi viikonloppuna kaikilta. Pystyttiin luomaan tässäkin matsissa vähintäänkin tarvittava määrä paikkoja. Otetaan siis vielä lisäksi takataskuun mukaan Pasi Nevanperän vinkit maalien viimeistelyyn, niin avot!”

Ottelusarja jatkuu siis tulevana lauantaina Akaalla. Mahdollinen kolmas kohtaaminen pelataan heti sunnuntaina samassa paikassa.

GFT – Akaa Futsal 2-3 (0-1)

0-1 5.19 Kangas (Nyström)

0-2 21.37 Nyström (Ahonen)

0-3 29.51 Milojevic (Kangas)

1-3 33.04 Autio (Stenholm)

2-3 34.02 Autio