Antti Arvola häikäisi – miehille tärkeä kotivoitto

25.02.2019 Off By admin


GFT – KaDy 4-3 (3-2).
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 runkosarjan 20. ottelukierros.
Lauantai 23.2.2019 klo 16:00, Opinmäki

Runkosarjan toiseksi viimeiseen kotiotteluun saatiin vieraita Jyväskylästä, kun Kampuksen Dynamo saapui kylään. GFT oli ennen ottelua yhdeksän pistettä vieraitaan jäljessä sarjapisteissä, ottelun vähemmän pelanneena. Antti Arvolan huippuiltapäivä tehoin 3+1 ja Niko Stenholmin osuma leikkasivat KaDyn sarjajohdon kuuteen pisteeseen ja säilyttivät kultaisten mahdollisuudet jopa runkosarjan voittoon edelleen hengissä.

Kotiyleisölle tarjottiin koko lauantain ajan laadukasta futsalia ja GFT painoi vierailijansa ahtaalle aktiivisella prässäämisellään. Prässin johdosta KaDyn pelaajistolta nähtiin kosolti helppoja virheitä, jotka käänsivät hyökkäysvuoroja sekä pallonhallintajaksoja kultaisille. Maalipaikat olivat alussa kuitenkin tiukassa, KaDy tosin osui pari kertaa maalirautoihin, kun vastaavasti GFT:n hyvät hyökkäykset tyrehtyivät pitkälti heikohkoihin ratkaisuihin.

Antti Arvolan päivän esimmäinen maali yläkulmassa

Avausmaali nähtiin lopulta vauhdikkaalla avauspuoliajalla 13. minuutilla. Lasse Saaren pitkä pystysyöttö tavoitti pivotpelaaja Arvolan, joka onnistui kääntymään laidalla, ajoi hieman lähemmäs maalia ja naulasi Joman oikealla jalallaan aivan KaDy-maalin yläkulmaan vieden kultaiset johtoon.

Vain hieman yli kaksi minuuttia kultaisten ensimmäisestä maalista oli lunta tullut tupaan kahdesti, kun Sergei Korsunov ja Jani Korpela ohittivat maajoukkuemaalivahtien välisen taiston lauantaina voittaneen Hot Gym Kinon kummipelaajan Antti Koivumäen. Kauaa ei KaDy saanut Opinmäessä ottelua johtaa, sillä alle puoli minuuttia Korpelan johtomaalista GFT kipusi ottelussa rinnalle. Tasoitusmaalin arkkitehteinä toimivat samat miehet kuin ensimmäisessäkin, Saari tarjoili ja Arvola viimeisteli. Erinomaisen liikkeen keskustaan tehnyt Arvola jatkoi Saaren antaman rajapotkun vasemmalla jalallaan alakulmaan.

Antti Koivumäki maalillaan torjuntatöissä

Ensimmäisen puoliajan maalirikas viisiminuuttinen huipentui Arvolan hattutempun juhlintaan. Niko Stenholm ryösti pallon omalla kenttäpuolellaan, eteni tempokuljetuksellaan hyvään maalipaikkaan. Juha-Matti Savolainen torjui jalallaan Stenholmin oikean jalan laukauksen, mutta irtopalloon syöksyi kärppänä avantouinnilta maalivireen kalastanut Arvola. Pallo haltuun ja hallittu nosto yli maassa pötkötelleen Savolaisen. Arvolan kolmen maalin myötä taukoa lähdettiin viettämään lukemista 3-2.

Vierailija KaDy tuli toiselle puoliajalle vahvasti, Newton Jr. osui heti avausminuutilla tolppaan puolittaisesta läpiajostaan ja seuraavassa tilanteessa Koivumäki nollasi saman miehen. Puoliajan alku mentiin GFT:n puolustaessa johtoaan ja usea jyväskyläläisten laukaus peitettiin rohkeasti ja ajoittain myös tolpat olivat kultaisten puolella.

Lauantaina syntyi Arvolan kauden ensimmäinen hattutemppu

Kultaisten johto kasvoi kahteen Stenholmin toimesta. GFT pääsi pitkästä hyökkäyksestä pivotpelin kautta maalintekosektoreille ja syöttönsä perään erinomaisen liikkeen tehnyt Stenholm pääsi Arvolan siirrosta tinttaamaan pallon jo neljättä kertaa iltapäivän aikana ohi Savolaisen. Vain hetki tästä ja Saari karkasi läpiajoon, mutta Savolainen peitti maalintekoyrityksen.

Stenholmin maali herätti kultaisia ja pallonhallinnan kautta pystyttiin syömään sekä aikaa pelikellosta että myös jalkoja kapealla ringillä pelanneelta vierailijalta. Peli aaltoili tasaisemmin päädystä päätyyn ja molemmat maalivahdit, Koivumäki ja Savolainen, joutuivat torjuntatöihin. KaDy kavensi ajasssa 35:42, kun Korsunovin pudotuksesta Newton Jr. pääsi ampumaan Joman kultaisten rysään. Maalin jälkeen noin kaksi minuuttia ennen loppusummeria vierailija lähti hakemaan tasoitusta reikäpaitapelillään.

Niko Stenholm viimeisteli GFT:n voittomaalin

Kultaisten alivoima oli kuitenkin jäätävän vahvaa höystettynä vahvalla ja aggressiivisella yläalueen prässillä, eikä KaDylle annettu mitään mahdollisuuksia tasoitusmaaliin ja näin arvokkaat kolme pistettä jäivät ansaitusti Opinmäkeen. Voiton myötä mahdollisuus jopa runkosarjan voittoon on teoriassa mahdollista, mutta vähintäänkin kakkossija on mahdollista, Leijona Futsal on kultaisten kanssa viikonlopun otteluiden jälkeen tasapisteissä.

Runkosarjaa on jäljellä enää kaksi ottelua, tulevana lauantaina matkustetaan Somerolle SoVon vieraaksi ja runkosarja päätetään lauantaina 9. maaliskuuta Opinmäessä, kun PJK saapuu kylään klo 16:00 alkavassa ottelussa. Puolivälieräottelut aloitetaan kotikentällä maaliskuun 16. ja 17. päivä kotiotteluilla. Puolivälierissä on luovuttu aiempien kausien valintajärjestelmästä, ja runkosarjan voittaja kohtaa runkosarjan kahdeksanneksi sijoittuneen, kakkonen seitsemännen ja niin edelleen. Pudotuspelien jokaisessa vaiheessa jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa.