GFT – KaDy lauantai 23.2.2019 klo 16:00, Opinmäki
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 runkosarjan 20. ottelukierros
GFT:n miehillä on edessä mahtava ottelu lauantaina, kun Espooseen haastajaksi saapuu hallitseva mestari KaDy, joka johtaa runkosarjaa ennen viimeisiä otteluita. Kultaisten sijoitus on sarjataulukossa toisena, yhdeksän pistettä KaDya perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Opinmäessä pelataan siis lauantaina todellinen huippuottelu, kun kärkikaksikko kohtaa toisensa. KaDylla oli mahdollisuus varmistaa runkosarjan voittonsa jo ennen liigan taukoa otteluissaan Ilvestä ja Sieviä vastaan, mutta pistepussin kartuttua vain kahdella pisteellä jatkoaikavoitolla Ilveksestä ja kun GFT vastaavasti keräsi omista peleistään täydet pisteet, on runkosarjan voitto vielä matemaattisesti kultaisten ulottuvilla.
KaDyn päävalmentaja Vasko Vujovic on peluuttanut läpi kauden kapeaa rinkiä, jossa laatua riittää yllin kyllin. Maajoukkueemme luottomiehiin kuuluvat maalivahti Juha-Matti Savolainen, Jani Korpela, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä luovat selkärangan, ja iskukykyä lisäävät tällä kaudella erityisesti Newton Jr. (tehot 23+9) ja Kristijan Radin (14+11).
KaDy on pääosin marssinut tällä kaudella käytännössä voitosta voittoon, mutta Espooseen jyväskyläläiset saapuvat kaksi tappiota niskassaan, kun sekä Sievi että Leijona Futsal ovat kellistäneet hallitsevan mestarin. Myös GFT tietää, kuinka KaDy kaatuu, sillä kolmesta edellisestä keskinäisestä ottelusta voitot on merkitty kultaisten sarakkeeseen. Syyskierroksella Jyväskylästä haettiin komea 3-1-vierasvoitto Timo Mikkosen kahdella ja Samir Haddoutin yhdellä maalilla.
GFT lähtee kärkikamppailuun vain voitto mielessään. Joukkue on harjoitellut laadukkaasti ja jalkeille saadaan lähes paras mahdollinen joukkue. Poissa on varmasti Otto Jukko, joka vahvistaa lauantain U19-joukkuetta lopputurnauksessa Varkaudessa. Jukko on myös mukana U19-maajoukkueessa, joka on parhaillaan Valko-Venäjällä valmistautumassa maaliskuun lopun EM-karsintaturnaukseen, joka pelataan Suomessa.
Jukon lisäksi muita poissaolijoita ei ole, joten Ville Sihvosella on käytettävissään laaja materiaali, joista valita pelaajisto lauantaille. Edellisissä otteluissa maaleja syntyi roppakaupalla ja maalintekijöitäkin oli useita, joten itseluottamus korkealla voidaan KaDyn kohtaamiseen lähteä.
Lauantain kotiottelussa ehdit vielä osallistumaan Huawein avausmaaliveikkaukseen. Kaikkien runkosarjassa avausmaaliveikkauksiin osallistuneiden kesken arvotaan Huawei Nova 3 -puhelin.
Ennen miesten runkosarjan ottelua pelataan naisten Futsal-Liigan ottelu GFT-Ylöjärven Ilves klo 13:15 alkaen. Final Fourin voittoa viime sunnuntaina juhlineet GFT:n naiset hakevat paria tarvittavaa voittoa, jotta runkosarjan jälkeen paikka välierissä varmistuisi.
Naisten otteluun on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, miesten ottelun liput maksavat 10€, alennusryhmille 6€ ja alle 12-vuotiaille ottelu on ilmainen. Kahvio palvelee ainakin miesten ottelussa.
Linkin kautta ehdit mukaan myös viikonlopun tulosveikkaukseen, jossa voit voittaa liput PJK-otteluun ja GFT-tuotepaketin.
Tervetuloa Opinmäkeen lauantaina!