GFT 2-1-johtoon ottelusarjassa


Ilves – GFT 1-3 (0-1).

GFT:n ja Ilveksen puolivälieräsarjan kolmas näytös esitettiin runsaslukuiselle Kauppi Sports Centerille Tampereella. Kultaisten unisesta avausjaksosta huolimatta taukoa vietettiin johtoasemassa Lasse Lindin liu’uttua takatolpalta Joman pitseihin. Taukojohto ei antanut silti aihetta hurraa-huutoihin Geftin kopissa, sillä Antti Koivumäki torjui usean Ilveksen laatupaikan pitäen nuottansa avausjaksolla koskemattomana.

Toiselle puoliajalle kultaiset tuli huomattavasti terävämmin ja 0-2-johtomaalia ei kauaa tarvinnut odottaa. Lasse Saari rohmusi kakkospallon itselleen ja tarjoili pallon Panu Autiolle, jonka suorastaan jumalainen nosto painui Ilves-rysän yläkulmaan.Ja ennen kuin 30. peliminuutti kerkesi kääntymään tulostaululla, Jaakko Oksanen jyräsi laidasta keskelle ja ampui vasemmallaan pallon jo kolmatta kertaa ohi Leo Rantasen. Tämä riitti siihen, että Ilves siirtyi heti ylivoimapeliin.

Juha-Pekka Torvinen ampui kavennuksen pari minuuttia ylivoimapelin pyörimisen jälkeen, mutta lopulta muutamasta läheltä piti -tilanteesta huolimatta kumpikaan joukkue ei lauantaina osunut, summeri soi taulullaan luvut 1-3.

Kultaisten voitto tarkoittaa sitä, että huomenna sunnuntaina on mahdollista varmistaa välieräpaikka! Huominen ottelu käynnistyy Tampereella klo 19:00 ja mikäli sarjan voitot tasoittuvat, pelataan keskiviikkona 28. maaliskuuta Opinmäessä ratkaiseva viides ottelu klo 19:00.