Golden Futsal Team aloittaa valmistautumisen Miesten Futsal Liigaan 2021-2022 tänään Espoonlahdessa. Valmentaja Kim Räisänen odottaa preseasonia ja tulevaa kautta innokkaasti.
”Kiva päästä näkemään jätkiä loman jälkeen. Osaa pelaajista olen ehtinyt jo kesän aikana muutamaan otteeseen näkemään parin kesätreenin lomassa. Nyt joukkue aloittaa kuitenkin tosissaan viiden viikon intensiivisen valmistautumisen tulevaan kauteen”, Räisänen kertoo.
”Harjoitteluolosuhteet ovat huomattavasti paremmat kuin edellisellä kaudella, sillä Espoonlahden urheiluhalli valmistui nyt yli vuoden remontin jälkeen. Pääsin katsomaan uudistettua hallia ennen sen avaamista, ja hyvältä näytti. Meillä on harjoitteluvuoroja myös lisäksi sekä Opinmäessä että Leppävaarassa, joten treeniä tulee sekä isolla että pienellä kentällä. Se tulee olemaan hyvä etu meille, sillä kenttien koot vaihtelevat huomattavasti Futsal Liigan vieraspeleissä”, Räisänen pohtii.
”Joukkueen kasaaminen on sujunut hyvin ja olen ollut lähes päivittäin yhteydessä seurapresidentti Raimo Kalliokoskeen pelaajiin liittyvissä asioissa. Meidän pitää kuitenkin vielä tehdä päätöksiä muutaman pelaajan suhteen, laajennammeko rosteria entisestään vielä muutamalla pelaajalla”, Räisänen kertoo.
”Tulevalla kaudella me lähdetään parantamaan edellisestä kaudesta. Panu Autio kiteytti hyvin aiemmassa haastattelussa, että tavoite on pelata parasta futsalia Espoossa, mitä koskaan on nähty, ja sitä me lähdemme nyt tavoittelemaan. Tulokset tulevat varmasti oman hyvän laadukkaan tekemisen kautta, Räisänen päättää.
Golden Futsal Team pelaa elokuun preseasonilla ainakin kaksi harjoitusottelua. Toistaiseksi tiedossa ovat mittelöt Akaa Futsalia sekä Alastaron Urheilijoita vastaan. Kausi 2021-2022 puolestaan starttaa vieraspelillä Somerolla Sovoa vastaan syyskuussa.
Toimitus