GFT kahden pisteen voittoon trillerissä


Kultaisten voittoputki naisten Futsal-Liigassa sai jatkoa, kun ACE kaatui rankkarikisan jälkeen Tampereella.

GFT vieraili sunnuntaina Tampereen Hervannassa AC Estudiantesin vieraana. Ottelu kehkeytyi trilleriksi, kun toisella puoliajalla nähtiin peräti kahdeksan maalia. 5-5 lukemissa ratkaisua haettiin aina rangaistuspotkukilpailusta. Lopulta kaksi pistettä lähti Kultaisten matkaan Espooseen.

Ottelun avausmaali nähtiin kuudennella peliminuutilla, kun Maria Mäntylä oli kärppänä maalin edustalla ja siirsi GFT:n johtoon. Minuuttia myöhemmin Siiri Perälä sijoitti takakulmaan kauden ensimmäisen liigaosumansa. Ensimmäisen jakson loppupuolella huippuluokan maalipaikat olivat molemmin puolin kortilla, ja tauolle lähdettiin GFT:n johtaessa 2-0.

Toisella puoliskolla alkoi toden teolla tapahtua. Neljän minuutin kohdalla ACE:n Leena Lepikonmäki pääsi katkoon Kultaisten maalin edustalla ja ohjasi pallon suoraan maaliin. GFT kuittasi nopeasti, kun Kiia Laine täräytti voimalla tolpan kautta 3-1 -johtomaalin. Jakson ylitettyä puolivälin GFT:llä koitti synkät minuutit. Ensin ACE-veskari Tiia Ropasen heitto tavoitti pystyyn juosseen Essi Salosen, jonka jatko kaarsi puolustuksen kautta häkkiin. Pari minuuttia myöhemmin ACE tuli tasoihin maalilla, jota kelpaa katsella koosteista. Sanna Koskisen laukaus suuntautui kaukaa aivan maalin vasempaan yläkulmaan. Heti tämän perään Annette Korin tykitti ACE:n 4-3 -johtoon.

Neljä minuuttia ennen loppua kotijoukkue lisäsi vielä johtoaan, kun Maria Ropanen onnistui lähietäisyydeltä. Tämän jälkeen oli GFT:n vuoro aloittaa kiri. Viidellä kenttäpelaajalla rakentui kaksi hienoa maalia. Ensin Emilia Jokisalo syötti Tjederille, joka sijoitti takatolpalta kavennusmaalin. Kaksi minuuttia ennen päätössummeria Pirta Hiukka syötti ja Tjeder jälleen viimeistelijänä. Tulostaululla 5-5 ja Hervannassa edettiin jatkoajalle.

Viiden minuutin jatkoaika oli maaliton, joten edessä oli rangaistuspotkukilpailu. Rankkarikisassa Kultaisten Hiukka ja Vasara onnistuivat ACE:n jäädessä nollille. Näin kaksi pistettä lopulta Espooseen ja jo viides perättäinen voitto Kultaisille. Daniela Tjeder summasi ottelua kaksijakoisesti.

“Aloitettiin peli hyvin ja ensimmäinen jakso oli meidän hallinnassa. Toisen jakson alussa tuli kavennus, mutta kuitattiin sekin nopeasti. Tuntui, että peli oli siinä vaiheessa edelleen hyvin meidän hallussa. Sitten tuli musta hetki, ja vastustaja iski neljästi. En tiedä mitä siinä tapahtui. Ehkä tuli jotenkin hyvän olon tunne tai muuta, mutta jotakin siinä tapahtui.”

Tjeder oli viimeistelemässä molemmat maalit, kun GFT nousi uudelleen tasoihin lentävällä maalivahdilla. Voitto lämmitti mieltä, vaikka peli ei pysynyt koko ottelua toivotulla tasolla.

“Hyvää oli tietysti alun hallinta, ja viime hetken nousu ylivoimalla tasoihin. Mutta pelissä on paljon parantamisen varaa. Tehtiin paljon virheitä puolustuspäässä, mistä vastustaja pääsi paljon paikoille. Niitä pitää karsia pois,” Tjeder totesi.

Parhaan pelaajan palkinnot pokkasivat Kultaisten Emilia Jokisalo ja ACE:n Leena Lepikonmäki. Iltapäivän tehokkaimmat olivat Tjeder (2+2) ja Annette Korin (1+2). Voitolla GFT nousee viiden pelatun ottelun jälkeen 13 sarjapisteeseen.

Seuraavan kerran Kultaiset pelaa tulevana lauantaina. Silloin Opinmäessä vastaan asettuu FC Sport Vaasasta.

ACE – GFT 5-6rp. 5-5ja. 5-5 (0-2)

0-1 5.33 Maria Mäntylä (Sandra Lind)

0-2 6.46 Siiri Perälä (Daniela Tjeder)

1-2 23.50 Leena Lepikonmäki

1-3 24.51 Kiia Laine (Daniela Tjeder)

2-3 31.05 Oma maali

3-3 32.29 Sanna Koskinen (Annette Korin)

4-3 33.07 Annette Korin

5-3 35.59 Maria Ropanen (Annette Korin)

5-4 36.21 Daniela Tjeder (Emilia Jokisalo)

5-5 38.13 Daniela Tjeder (Pirta Hiukka)

RP-kisa:

Pirta Hiukka, Johanna Vasara