Riemu-GFT

GFT maalijuhliin Jyväskylässä


Riemu – GFT 4-11 (2-6)

Espoolaiset matkustivat kauden neljänteen peliin Jyväskylään suuresti uusiutuneen Liikunnan Riemun vieraaksi. Asetelmat ennen ottelua olivat selvät; Riemu ei ollut saanut vielä ainuttakaan pistettä itselleen ja omissa oli soinut useaan otteeseen. Geftillä oli allaan avausvoitto ja voitolla olisi mahdollisuus nousta sarjataulukossa useamman joukkueen ohi lähelle kärkinelikkoa.

Riemu-GFT

Otteluun lähdettiin kentällä Tahvanainen-Perälä-Siren-Laine-Tjeder D. -viisikolla. Vaihdossa Kröger, Ollila sekä ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukaan päässyt Hirvonen. Ottelu sai vieraiden kannalta unelma alun, kun jo ensimmäisellä minuutilla muutaman ottelun flunssan takia sivussa ollut Laine syötti pallon Tjederille ja taululle 0-1 lukemat. Lähes heti perään Tjeder syöttää pallon Krögerille, joka saa tililleen kauden ensimmäisen maalinsa. Tahti jatkuu, kun kolmannella minuutilla ensimmäistä vaihtoaan tällä kaudella pelannut Hirvonen ampuu lukemat 0-3. Minuutti myöhemmin Laine vapauttaa syötöllään Perälän, joka pääsee myös aukaisemaan maalihanansa ja lukemat 0-4.

Neljän minuutin ja neljän maalin jälkeen vaarallinen hyvänolon tunne hiipi espoolaisiin ja kotijoukkue teki kaksi maalia vastahyökkäyksistä pääsemällä ylivoimalla Tahvanaisen vartioiman maalin eteen. Maaleista huolimatta Riemu ei päässyt peliin mukaan sen paremmin kuin alussakaan, vaan Gefti iski vielä kaksi maalia ennen tauolle siirtymistä. Viides maali syntyi, kun Hirvonen toimitti pallon kovaa vasemmalta laidalta maalille, josta Veera aka bussinkuljetta “juhlin vain omia maalejani” Ollila pääsi ohjaamaan sen verkon perukoille. Kuudes ja puoliajan viimeinen maali nähtiin upeasti, kun pelikellossa oli enää neljä sekuntia jäljellä. Sivurajakuvio toi toivotun “pukukoppimaalin”, kun Hirvonen teki illan toisensa.

Toisella puoliajalla jatkettiin samaa tahtia, GFT onnistui maalinteossa viidesti. Espoolaisten 7. maali syntyi ajassa 24.49, kun Laine syötti Tjederille tämän illan toisen osuman. Vain 20 sekuntia myöhemmin myös Laine pääsi toimittamaan riiston jälkeen pallon maaliin ja lukemat 2-8. Seuraavaksi Tahvanainen maalillaan joutui kahdesti antautumaan, kun Riemu sai pallon verkkoon 2vs1 -hyökkäysten päätteeksi.

Vieraille ei maalit vielä riittäneet, vaan Tjeder viimeisteli hattutemppunsa aivan upealla suorituksella. Hirvonen nosti pallon omalta alueelta yli koko kentän toiselle laidalle, jossa Tjeder kerkesi ottamaan pallon haltuun ohi vastaan tulleen Riemun maalivahdin ja tyynen rauhallisesti sijoitti sen ohi kahden Riemun maalille rynnänneen kenttäpelaajan ohi verkkoon. Ajassa 37′ Perälä sai pohjalta katkon ja lähti Tjederin kanssa 2vs1 vastahyökkäykseen ja sai vasurillaan ammuttua tolpan kautta illan toisen maalinsa.

Ottelu päättyi Sirenin lauottua pallo 11. kerran kotijoukkueen verkkoon ja näin ollen jokainen Geftin kenttäpelaaja sai nimensä pistepörssiin.

Karoliina Kröger siirtyi aivan kauden alla Geftiin Liikunnan Riemusta, jota on pidetty ikään kuin Geftin farmijoukkueena, kun pelaajavirta etenkin miesten puolella Riemusta Geftiin on ollut huomattavaa. Entistä joukkuetta vastaan pelannut Kröger avasi myös maalitilinsä tänään iskien siis 0-2 osuman.

Riemu - GFT

“Maalinteko tuntuu aina hyvältä, toki harmitti, että eka maali Geftissä syntyi juuri entistä joukkuetta vastaan, mutta tämmöisenä “ei maalintekijänä” pitää kaikesta ottaa tottakai ilo irti!”

Voiton myötä GFT nousi sarjataulukossa viidennelle sijalle. Ensi viikolla jatketaankin kotona, kun sunnuntaina vieraaksi Opinmäkeen saapuu Fc Sport j. Vaasasta kello 16.00. Tervetuloa!

[envira-gallery id=”8685″]