GFT voittoon KaDysta


GFT kukisti rajusti vastaan taistelleen KaDyn jatkoajan jälkeen 2-1 aiheuttaen näin vierailijoille kauden ensimmäisen tappion.

Kultaisten maaleista vastasi ensimmäisellä puoliajalla vapaapotkukuviosta Antti Arvola. Maukkaan tarjoilun toimitti Ari Makowski. KaDy tasoitti ennen taukoa ja 1-1-lukemissa edettiin läpi vauhdikkaan toisen puoliajan.

Vierailijan väsyessä selvästi, pääsi GFT pyörittämään, mutta tällä kertaa ratkaisu siirtyi jatkoajalle. Lopulta Tom Korolainen nousi kultaisten ratkaisijaksi; väkevä prässi KaDyn maalivahdille Juha-Matti Savolaiselle aiheutti pallonmenetyksen ja Korolainen kiitti siirtämällä Joman tyhjään Dynamo-nuottaan. GFT:n alivoimapelaaminen piti vieraat poissa vaarallisilta paikoilta ja näin pisteet jaettiin loppulukemien mukaisesti 2-1!

Aiemmin päivällä pelatussa Naisten Liigan ottelussa GFT/Prinsessat voitti KaDyn naisten joukkueen 7-3, joten päivä oli seurallemme varsin maukas!

GFT matkustaa ensi viikon lauantaina Somerolle, jossa paikallinen Voima isännöi espoolaisia klo 16:00 alkavassa ottelussa. Seuraava kotiottelu pelataan Espoon Opinmäessä lauantaina 21.lokakuuta klo 16:00, ja tuolloin Leijona Futsal saapuu GFT:n isännöitäväksi.