GFT:n kenraaliottelu lauantaina – Vastaan asettuu farmijoukkue EBK


GFT kohtaa ennen kauden 2020-2021 aloitusta viimeisessä harjoituspelissä mielenkiintoisen vastustajan, kun vastaan asettuu farmijoukkue EBK.

GFT on valmistautunut kauteen jo yli kuukauden ajan. Tekeminen harjoituksissa on ollut hyvää ja myös huumori on ollut korkealla. Kauden ensimmäisestä harjoituspelistä irtosi 5-0 voitto HIFK FS:tä.

”Pelasimme hyvän ottelun kaikin puolin. Parannettavaa toki jäi, mutta ihan tyytyväinen voi suoritukseen olla. Etenkin nollapeli ja Robin Doylen GFT-liigajoukkue-uran ensimmäinen maali ilahduttivat minua. Myös se, että emme päästäneet maalia edes vajaalla pelatessamme oli erittäin hyvä ja henkeä nostattava asia. Pelasimme ottelun laajalla rosterilla, joten moni pelaaja antoi arvokasta näyttöä, josta olen todella tyytyväinen”, valmentaja Räisänen kommentoi HIFK FS ottelua.

Lauantaina vastaan asettuu tosiaan siis EBK. GFT:n riveihin tälle kaudelle siirtynyt Eetu Kauria on tuttu kasvo EBK:n riveistä. Kauria on nähty EBK:ssä niin pelaajana kuin myös valmentaja.

Millainen joukkue EBK oikein on?

”EBK on arvaamaton joukkue, joka voi yllättää. Joukkue on kehittynyt kaikilla futsalin osa-alueille huomattavasti parin viime kauden aikana, joten EBK:lta voi odottaa hyvää sijoitusta tulevan kauden Futsal-Ykkösessä” Kauria kertoo.

Millaista peliä odotat lauantaina?

”GFT-EBK-ottelun luonne tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan se, että GFT pitää palloa ja EBK iskee vastaan. Kyseinen ottelu on EBK:n pre-seasonin ensimmäinen. Lisäksi EBK:n ryhmä tähän otteluun on vielä hienoinen kysymysmerkki”, Kauria sanoo.

Miten oma kautesi on lähtenyt liikkeelle ja mitä odotat tulevalta kaudelta?

”Oma kausi on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle ja treenit on sujuneet kivasti. Opin kokoajan uutta, mikä on todella hyvä. Tällä hetkellä GFT:ssä on kova kilpailuasetelma, mikä pakottaa pelaajat antamaan kaikkensa treeneissä – tämä näkyy laadukkaina treeneinä.Näen myös GFT:ssä hyvän mahdollisuuden kehittyä futsalistana etenkin taktisella puolella. Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että pääseminen sisään joukkueen pelitapaan voi viedä aikaa. Uskon, että GFT on keväällä pitkään peleissä mukana”, Kauria kommentoi.

GFT:hen myös Kaurian tavoin tälle kaudelle liittynyt Jori Lagerblom on syytä esitellä seuran faneille. Maalivahti on ollut hyvin mukana joukkueen harjoituksissa ja vakuuttanut valmennusta hyvillä esityksillä ja torjunnoilla harjoituksissa. Lauantaina Lagerblom pääsee näyttämään kykynsä myös kentällä.

Miten oma kautesi on startannut?

”Aivan mahtava fiilis päästä tauon jälkeen takasin parketille! Treeneissä on ollut kova meno ja tekemisen meininki. Nyt kun alkaa viimeisten harjoituspelien myötä ruosteet olemaan karistettu, alkaa kauden alkua odottamaan jo jännittyneenä”, Lagerblom kertoo.

Millainen joukkue GFT:llä on?

Tekisi mieli sanoa nuori ja nälkäinen, mutta vain toinen näistä oikeasti pitää paikkaansa. Kokemus on valttia, mikä näkyy varmasti parketilla tiukoissa paikoissa. Kokeneen kärjen takana on kuitenkin kehittymässä loistava nuorempi sukupolvi, josta varmasti useampi tekee tällä kaudella läpimurtonsa liigakartalle. Joukkueen laatu ja pelaajalistan laajuus antavat loistavat edellytykset taistella mestaruudesta”, maalivahti puntaroi.

Miltä tuntui siirtyä GFT:n vahvuuteen?

”Mahtava päästä edustamaan seuraa, joka on historian saatossa tottunut menestymään! Ja pitihän jonkun täyttää vuotuinen kiintiösiirto Jyväskylästä Espooseen. Tiesin jo aikaisemmin, että joukkueessa on loistava yhteishenki ja olenkin mielestäni päässyt hyvin porukkaan mukaan. Tavoitteena ei kaudelle voi asettaa muuta kuin auttaa joukkuetta palaamaan mestaruuskantaan, Lagerblom päättää.

GFT-EBK harjoitusottelu alkaa lauantaina 12.9.2020 klo 13.15 Opinmäen liikunhallissa. GFT toivottaa kaikki futsalin ystävät lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan ottelua. Paikalle saapuvia katsojia muistutetaan kuitenkin hyvästä katsomokäyttäytymisestä, jotta saamme pidettyä korona-pandemian kurissa.

VAMOS GFT!