GFT:n rinki on saanut uusia pelaajia alkavalle kaudelle ja seuraavana esittelemme PP-70:ssa Futsal-Liigaa kaudesta 2014-2015 saakka pelanneen Jerry Sipilän.
Osta kausikorttisi kaudelle 2019-2020
Pitkään Tampereella futsalosaamistaan hionut Sipilä tuo lisävaihtoehtoja kultaisten laitapelaamiseen ja lähtee innoissaan hakemaan isoa roolia kultaisten kovasta pelaajistosta.
”Olen futsalpelaajana vasemman laidan näppärä pallonkäsittelijä, jonka kikkapankista ei ihan heti temput lopu. Se yllättää monesti vastustajat ja toisinaan myös omat pelikaverit. Ehdottomasti olen myös fairplaypelaaja, sillä aina juniorista tähän päivään asti uralla on kertynyt ainoastaan muutama keltainen kortti, eikä yhtäkään ulosajoa”.
Vaikka PP oli usealla kaudella lähellä liigan pudotuspelejä, jäivät ne joka kausi Sipilän osalta haaveeksi. Espoossa pudotuspeleihin on yksinkertaisesti päästävä, kaikki muu on valtava pettymys. GFT:n vahva ja liigassa paljon kokenut pelaajisto auttaa myös henkilökohtaisten tavoitteiden täyttämisessä, kun treeneissä vaatimustaso on korkealla tapahtumasta toiseen.
”Tavoitteena tulevalle kaudelle on kehittyä taktisissa asioissa ja oppia pelaamaan suoraviivaisemmin ylöspäin. Näillä eväillä sitten pyrin auttamaan joukkuetta menestymään tehopisteiden muodossa”.
Viime kaudella PP:n riveissä 4+4 tehopistettä kasannut Sipilä tietää varsin hyvin, miksi kaudella 2019-2020 kannattaa saapua Opinmäen lehtereille.
”Pelaamme aidosti yleisöystävällistä futsalia, sillä pidämme rohkeasti palloa hallussaan sekä prässäämme aggressiivisesti”.
Uusista pelaajasopimuksista pyrimme tiedottamaan vielä ennen sunnuntaista sarja-avausta, joka pelataan sunnuntaina 29. syyskuuta klo 15:30 sarjanousija ToPV:a vastaan Opinmäessä. Tervetuloa!
GFT:n pelaajasopimustilanne 26.9.2019:
#1, Antti Koivumäki
#2, Panu Autio
#5, Johannes Axerud
#6, Niko Stenholm
#7, Ari Makowski
#8, Lasse Saari
#9, Antti Arvola
#13, Samir Haddouti
#15, Kasperi Halme
#16, Jaso Oksanen
#17, Tom Korolainen
#18, Otto Jukko
#XX, Jerry Sipilä
#XX, Bene Filppu
#XX, Joonas Puolamäki
#XX, Henrik Pullinen
#XX, Hassan Yaghoubi