KaDy parempi Opinmäessä


GFT kärsi kauden toisen tappionsa Naisten Futsal-Liigassa, kun Kampuksen Dynamo haki kolme pistettä Espoosta maalein 4-1.

Kapealla kuuden kenttäpelaajan ja kahden maalivahdin kokoonpanolla liikkeellä ollut GFT jäi laajaa rinkiä hyödyntäneen Dynamon jalkoihin loppiaisen keskipäivän ottelussa Opinmäessä. KaDy iski kaikki neljä osumaansa ensimmäisellä jaksolla.

Ottelun avausmaali nähtiin neljän minuutin kohdalla. Kirsi Airikaisen laukaus jäi pomppimaan maalinedustalle, ja Heidi Malkki pääsi tuikkaamaan irtopallon sisään. KaDy tuplasi johtonsa pari minuuttia myöhemmin, kun Malkki nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja syöttö päätyrajan tuntumasta takaviistoon kimposi GFT:n puolustuksesta omiin. 13 minuutin kohdalla helähti kolmannen kerran. KaDy sai vapaapotkun reilusta kuudesta metristä ja Laura Toivasen kuti löysi tiensä verkon perukoille.

GFT:n avausmaali syntyi muutama minuutti ennen taukoa. Kiia Laine voitti pallon keskialueella ja Pirta Hiukka pääsi tarjoilemaan Daniela Tjederille. Tjeder viimeisteli lähietäisyydeltä 1-3-kavennuksen. KaDy kuittasi tämän kuitenkin nopeasti, kun Maiju Horkka täräytti pallon verkkoon Alina Niemisen lähettämän kulmapotkun jälkeen. Tauolle lähdettiin läpi avausjakson aktiivisesti pelanneen vierasjoukkueen 4-1-johdossa.

Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä. KaDy jatkoi aktiivista pelaamistaan ja hyödynsi runsaan pelaajamääränsä tuoman edun. GFT pysyi pitkälti poissa huippupaikoilta. Dynamolla oli muutama mainio tilaisuus lisätä johtoaan, mutta lisäämaaleja ei syntynyt. 

Loppuminuuteilla GFT haki kavennusosumia lentävällä maalivahdilla. KaDy puolusti maalivahti Maria Halla-ahon johdolla vahvasti. Toisella puoliajalla ei maaleja nähty, joten pisteet lähtivät 4-1-voiton myötä KaDyn matkaan Jyväskylään.

KaDyn parhaana palkittiin Laura Toivanen. Kultaisilta palkinnon sai Daniela Tjeder. KaDylle voitto oli kauden neljäs. Pisteitä Dynamolla on kasassa nyt 13. GFT jatkaa sarjakolmosena 19 pisteellä. 

“Kaikin puolin huono peli meiltä. Aika hengetöntä jotenkin, siitä oli ilo kaukana. Tehtiin vääriä ratkaisuja, ei saatu ollenkaan meidän omaa peliä pyörimään, ja myös puolustussuuntaan oli huolimattomuutta. Vastustaja pelasi myös hyvin tänään. Halusivat voittoa enemmän, olivat ketteriä ja tekivät paljon töitä molempiin suuntiin”, Tjeder kommentoi.

Seuraavan kerran Kultaiset pelaa jo lauantaina. Silloin jaossa on pääkaupunkiseudun herruus, kun HIFK vierailee Opinmäessä. Tjeder odottaa Kultaisten ilmeen piristyvän derbyssä.

“Käytetään kaikki turhautuminen tästä pelistä ja hyödynnetään lauantaina. Odotan, että koko joukkue syttyy metro-derbyyn ja nähdään taas sitä tuttua iloista GFT-peliä. Sitä kautta syntyy myös tulosta.”

GFT – KaDy 1-4 (1-4)

0-1 5.42 Heidi Malkki

0-2 6.58 Oma maali

0-3 13.00 Laura Toivanen

1-3 15.50 Daniela Tjeder (Pirta Hiukka)

1-4 16.51 Maiju Horkka (Alina Nieminen)