Miesten kaksijakoisesta viikonlopusta tuomisina kolme pistettä


PJK – GFT 5-3 (0-2). La 15.12.2018, Pirkkala.
KaDy – GFT 1-3 (0-2). Su 16.12.2018, Jyväskylä.
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 10. ja 11. ottelukierros

GFT:n miehet reissailivat viikonloppuna ympäri Suomea kohdaten vierasotteluissaan PJK:n ja KaDyn. Lopulta kotimatkalle lähdettiin kolmea pistettä rikkaampana.

Lauantaina Pirkkalassa vastassa oli kultaisille aina hankala PJK. Helppoa ei tälläkään kertaa ollut. Ensimmäinen puoliaika sujui täysin GFT:n hallinnassa. Peli pyöri isäntien päädyssä pitkien pallohallintajaksojen myötä ja rotaatioiden kautta myös maalipaikkoja aukesi lupaavan paljon.

Avausmaali syntyi jakson puolivälin tienoilla. Ari Makowski nousi laidasta lähes päätyrajalle saakka, pelaten Joman poikittaissyötöllä keskustaan Ville Vähäkoitille, jonka ensimmäisen kosketuksen sivallus painui aivan PJK-maalin kattoon.

Ja lisää tuli muutamaa minuuttia myöhemmin. Isäntien hyökkäys katkesi harhasyöttöön Lasse Saarelle, joka paineli Jaakko Oksasen kanssa kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Syötön ollessa usein riski, ampui Saari itse ja erinomaisella menestyksellä. Tarkka ja kova laukaus suoraan juoksusta alakulmaan tuplasi kultaisten johdon.

Parista hyvästä maalipaikasta huolimatta avausjaksolla ei enempiä maaleja nähty, mutta heti tauon jälkeen verkko soi jälleen. Hyvän syöttökombinaation johdosta Samir Haddouti pääsi iskemään lähietäisyydeltä GFT:n jo 3-0-vierasjohtoon.

Kolmas maali kuitenkin muutti mystisesti koko pelin kuvan. Kultaisten peli alkoi takkuilla ja PJK paransi omaa pelaamistaan. 1-3-kavennusmaali tuli vain pari minuuttia Haddoutin maalista ja sytytti entisestään kotijoukkuetta.

Hankaluuksiin oman pelinsä kanssa joutunut GFT-ryhmä menetti johtonsa, kun Omar Soli ja Miikka Mörö ampuivat Joman ohi Matias Marjanderin. Ja lopulta tasatilannekin menetettiin, kun Kalle Strömberg siirsi Marjanderilta pudonneen irtopallon verkkoon.

Huolimatta parista hyvästä tilanteesta ylivoimapelissä, ainoastaan PJK:n Antti Ala-Myllymäki osui enää ja näin kultaisten kolmen maalin johto suli nollaan pisteeseen ja ikuisuudelta kestäneeseen siirtymätaipaleeseen Jyväskylään.

Jyväskylässä KaDy

Sunnuntaiksi vaadittiin koko joukkueelta huomattavasti parempaa esitystä hallitsevan mestarin KaDyn vieraana. Joukkue vastasi vaatimukseen upealla tavalla ja nappasi mukaansa kaikki kolme sarjapistettä.

Sunnuntaina odotetustikin KaDy hallitsi kultaisia enemmän palloa, mutta tiivis puolustusmuoto piti isännät pois kentän keskisektorilta ja loput hoiteli totutun varmasti maalillaan Antti Koivumäki.

KaDyn alkurynnistyksen tasaannuttua ilman tehoja, sai kultaiset omaan pallolliseen peliinsä enemmän malttia ja kuvioita kuntoon. Avausmaalista vastasi Timo Mikkonen, jonka volleysta tykittämä laukaus venytti verkkoja 12. minuutilla.

Kuva: Sami Virtanen

Lisää seurasi jakson puolivälin jälkeen, kun Lasse Saari hyödynsi kadylaisten virheen omalla alueellaan. Hyvä syöttö takaviistoon aivan yksinään päivystäneelle Samir Haddoutille, jonka itseluottamus onnistumisten myötä on korkealla. Joma takayläseen ja taululle 0-2!

KaDy haki kovasti kavennusta ensimmäisellä puoliajalla, mutta hyvin puolustanut kultaisten nelikko pysyi jatkuvasti tiiviinä, eikä tarjonnut isännilleen maalipaikkoja. Näissä merkeissä edettiinkin pitkälle toista jaksoa, kunnes ajassa 25:53 Tero Intala pääsi takatolpalta kaventamaan.

Jos lauantaina kultaiset kipsautui takaiskusta, sunnuntaina siitä ei ollut tietoakaan. Asenne ja päättäväisyys olivat huippuluokkaa, kun jyväskyläläisten hyökkäysmateriaalia syötiin hyökkäys kerrallaan. Alivoimapelaaminen oli myös esimerkillistä ja Dynamon heikkoa syöttöä ylivoimaa pyörittäessä ei jätetty hyödyntämättä, Mikkonen pussitti viimeisellä minuutilla varmasti pallon tyhjään nuottaan ja sinetöi iltapäivän loppuluvuiksi ilahduttavat 1-3!

Lopulta siis kolmen hyvän puoliajan seurauksena GFT lihotti pistesaalistaan viikonloppuna kolmen pisteen verran. Kolmen ottelun viikolla saatiin myös uusi liigadebytantti, kun Meysam Hajizadeh pelasi ensimmäiset minuuttinsa kultaisten paidassa.

Sunnuntain ottelun myötä runkosarjan ensimmäinen puolisko on takana ja GFT on taulukossa toisena, kolme pistettä johtavaa KaDya perässä. Runkosarjan kevätkierros pyörähtää käyntiin kultaisten osalta vielä ennen joulua, kun tulevana lauantaina, 22. joulukuuta, kohdataan Tampereen Kaupissa Ilves FS.

Seuraavaa liigan kotiottelua joudutaan odottamaan ensi vuoden puolelle aina lauantaihin 12. tammikuuta asti, jolloin FC Kemi saapuu Opinmäkeen vieraaksi klo 16:00 alkavassa ottelussa. Sitä ennen jo tiistaina 18. joulukuuta pelataan Futsal Cupia Leppävaarassa GFT/Ydintä vastaan klo 20:45.

PJK – GFT maalit:

10:43 0-1 Ville Vähäkoitti (Ari Makowski)
14:34 0-2 Lasse Saari
20:09 0-3 Samir Haddouti (Saari)
22:12 1-3 Antti Ala-Myllymäki (Miika Sainio)
28.12 2-3 Omar Soli (Toni Järvinen)
32:18 3-3 Miikka Mörö (Sainio)
34:43 4-3 Kalle Strömberg (Leevi Sorsa)
39:58 5-3 Ala-Myllymäki

KaDy – GFT maalit:

11:54 0-1 Timo Mikkonen (Ari Makowski)
15:51 0-2 Samir Haddouti (Lasse Saari)
25:53 1-2 Tero Intala (Kristijan Radin)
39:25 1-3 Mikkonen