Kultaisilla kahden kotimatsin viikonloppu


GFT kohtaa naisten Futsal-Liigassa lauantaina Ylöjärven Ilveksen ja sunnuntaina KP-V:n. Molemmat ottelut pelataan Opinmäessä tyhjille katsomoille.

Viidellä voitolla liigakautensa aloittanut GFT hakee jatkoa voittoputkelleen viikonloppuna. Lauantaina Espooseen saapuu vieraaksi sarjassa seitsemäntenä majaileva Ylöjärven Ilves. Sunnuntaina vastassa on ennen viikonloppua yhdeksäntenä oleva, täksi kaudeksi Liigaan noussut Kaustisen Pohjan-Veikot.

Kultaisten kausi on startannut vakuuttavasti viidellä peräkkäisellä voitolla. Vastustajan maaliverkko on soinut yhteensä 26 kertaa. Päästettyjä maaleja on kertynyt 12. Alkukaudella tehot 3+1 kerännyt Maria Mäntylä taustoittaa joukkueen voitokasta virettä.

“Meillä on laadukas pelaajarinki ja jokaisessa pelissä on luotettu omaan tekemiseen loppuun asti muutamista hankalista aluista huolimatta. Voittoputki jatkuu niin kauan, kun isommilta loukeilta säästytään ja joukkue pääsee hiomaan kuvioitaan entistä yhtenäisemmäksi. Onneksi GFT:ssä panostetaan nykyään myös fysiikkatreeneihin.”

Lauantaina Kultaiset kohtaa Ylöjärven Ilveksen. Seitsemästä ottelustaan Ylöjärven Ilves on voittanut kolme. Joukkue on tehnyt 19 maalia ja päästänyt 24. Sisäisen pistepörssin kärjessä on Heidi Linjamaa tehoilla 6+3. Ylöjärven Ilves on ollut edeltävillä kausilla Kultaisille mieluinen vastustaja. Kolmen viime kauden aikana GFT on voittanut kaikki kuusi keskinäistä kohtaamista tehden yhteensä 36 maalia.

Päivää myöhemmin Espooseen saapuu vieraita Keski-Pohjanmaalta. KP-V pelaa lauantaina Helsingissä HIFK:ta vastaan ja sunnuntaina Opinmäessä GFT:n vieraana. Täksi kaudeksi Futsal-Liigaan noussut KP-V on pelannut ennen viikonloppua kuusi sarjaottelua. Kausi alkoi neljällä tappiolla, mutta kahdesta viime ottelusta on molemmista irronnut kolmen pisteen voitto. Joukkueen maaliero on kuuden ottelun jälkeen 17-28, ja tehokkaimpana pelaajana viilettänyt Emilia Nurkkala (6+1).

“Ylöjärven Ilves on vanha tuttu vastustaja, joka osaa hyödyntää maalipaikat, jos ei itse olla hereillä. K-PV on sen sijaan uusi jengi liigassa, joten mielenkiinnolla odotan sitä kohtaamista. Molemmat joukkueet ovat onnistuneet tekemään alkukaudesta komeita maaleja, ja tavoitteena onkin estää heidän maalijuhlat tarkalla puolustuspelillä”, Mäntylä ennakoi.

Mäntylä povaa molemmista otteluista vauhdikkaita ja maalirikkaita. Luotto voittoputken jatkumisesta on joukkueessa kova.

“Uskon, että kokeneena joukkueena hoidamme voitot kotiin, kunhan vaan ollaan huolellisia varsinkin jaksojen ensimmäisillä minuuteilla. Tulosta tulee hyvällä keskittymisellä niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan.”

Kultaiset metsästää jatkoa voittoputkelleen lauantaina ja sunnuntaina Opinmäen liikuntahallissa. Vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi ottelut pelataan ilman yleisöä. Molempia pelejä voi kuitenkin seurata Solidsportin välityksellä.

GFT – Ylöjärven Ilves, la 12.12. klo 15.00

GFT – KP-V, su 13.12. klo 15.00