GFT saalisti viikonloppuna täydet kuusi pistettä Naisten Futsal-Liigassa. Lauantaina kaatui FC Sport ja sunnuntaina KP-V.
Tuplaviikonloppu alkoi lauantaina Vaasassa, kun GFT pelasi FC Sportin vieraana. Kultaiset jatkoi hyviä esityksiään ja otti ottelusta ansaitut kolme pistettä 6-3-voitolla.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti, ja molemmissa päissä nähtiin alkuminuuteilla pari kelpo tilaisuutta. Pelin edetessä GFT otti ohjat nopeasti käsiinsä. Avausmaali syntyi ajassa 6.19, kun Maria Mäntylän prässi tuotti riiston hyökkäyspäässä, ja Jenni Talvela pääsi viimeistelemään avopaikasta. 2-0-osuma syntyi minuuttia myöhemmin, kun Emilia Jokisalon laukaus upposi alakulmaan Sandra Lindin tehtyä hyvää maskia maalin edessä.
Seuraavaa maalia odoteltiin kolmisen minuuttia. Jokisalo tarjoili poikittaissyötön Lindille, joka tälläsi vanhaa seuraansa vastaan upeasti etuyläkulmaan, lukemat 0-3. Lisämaaleihinkin tarjoutui mahdollisuuksia, mutta enempää GFT ei avausjaksolla tehnyt. Sport pysyi pitkälti poissa hyviltä maalipaikoilta, mutta onnistui kuitenkin muutama sekunti ennen taukoa. Anni Rintanen jatkoi irtopallon tyhjään rysään nopean vastahyökkäyksen jälkeen. Ensimmäisen puoliskon jälkeen tulostaululla 1-3.
Tauon jälkeen GFT jatkoi hyvää tekemistä. Johdon kasvattamiseen avautui ajoittain hyviä tilaisuuksia, eikä vastustajalle vieläkään montaa huipputonttia auennut. Toista jaksoa edettiin pitkään maalittomana, kunnes Sport otti lentävän maalivahdin käyttöön noin kuusi minuuttia ennen loppua. GFT puolusti alivoimaa hyvin, ja Sportin ensimmäinen laukaus päätyi maalivahti Heidi Tahvanaisen syliin. Tahvanainen reagoi nopeasti, ja suuntasi pallon tarkasti toiseen päähän vastustajan häkkiin. Sama toistui kaksi minuuttia myöhemmin – Tahvanaiselle jo toinen täysosuma, ja Kultaiset karkasi 5-1-johtoon.
Sport jatkoi takaiskujen jälkeen yhä yv-pyöritystä, ja tulosta tuli, kun Maarit Vitikan laukaus yllätti tällä kertaa Tahvanaisen, lukemat 2-5. Sportin ylivoimapeli jatkui, ja puolisen minuuttia ennen päätössummeria Tahvanainen kävi senttien päässä hattutempusta, mutta tällä kertaa pallo ei lentänyt aivan maalipuiden väliin. Molemmissa päissä helähti viimeiseen kymmeneen sekuntiin vielä kertaalleen. Ensin Jokisalo laukoi omalta puoliskolta tyhjiin, ja kolme sekuntia ennen summeria Sportin Vilma Rosenström ohjasi takatolpalta loppulukemat 3-6:een. Kultaisille siis täysi pistepotti Vaasasta!
FC Sport J – GFT 3-6 (1-3)
0-1 6.19 Talvela
0-2 7.36 Jokisalo (Mäntylä)
0-3 10.24 Lind (Jokisalo)
1-3 19.56 Rintanen (Kiviniemi)
1-4 35.04 Tahvanainen
1-5 36.54 Tahvanainen
2-5 37.22 Vitikka (Lahtinen)
2-6 39.51 Jokisalo
3-6 39.57 Rosenström (Lahtinen)
Sunnuntaina sarjassa säilymisestä taisteleva KP-V haastoi GFT:n. Kultaiset raapi kolme sarjapistettä voittamalla maalein 4-1.
GFT sai ensimmäisen huippupaikan toisella peliminuutilla, mutta ylärima pelasti kotijoukkueen nopealta takaiskulta. Maalikehikot kolisivat samassa päässä alkuminuuteilla toistamiseen, mutta avausmaali oli kuitenkin kotijoukkueen käsialaa. Kun peliä oli takana vajaat yhdeksän minuuttia, Essi Rahkonen tälläsi vaparin noin 11 metristä Laura Koskisen ohjauksen kautta sisään. GFT kuittasi tämän miltei heti, kun Emilia Jokisalo tulitti lähietäisyydeltä tasoituksen etuyläkulmaan. Muutama minuutti myöhemmin Daniela Tjeder nousi mainiosti keskeltä ja tuikkasi GFT:n 2-1-johtoon. Näissä lukemissa lähdettiin myös tauon viettoon.
KP-V:n startti toiselle puoliskolle oli terävä, ja se loi muutamia hyviä maalipaikkoja. Jenni Niemelä oli kuitenkin hereillä Kultaisten maalilla ja torjui mainiosti yritykset. Myös toisessa päässä KP-V:n Teresa Delia esitti hyviä torjuntoja maalillaan. Seuraava täysosuma nähtiin ajassa 35.33, kun Tjeder hakeutui jälleen keskeltä vetopaikkaan ja laukoi GFT:n 3-1-johtoon. Hetkeä myöhemmin Tjeder syötti Jokisalolle huipputontille, ja Jokisalo viimeisteli varmuudella. Tämä oli ottelun viimeinen osuma, joten GFT:lle 4-1-voitto.
GFT:n parhaana palkittu Jenni Niemelä oli tyytyväinen täyteen pistepottiin, vaikka sunnuntain esitys jätti petrattavaa.
“Lauantain Sport-peli painoi vähän päälle ja ajoittain sunnuntain matsi oli meiltä vähän tahmaista. Vaikka peli ei kulkenut täysin halutulla tavalla, niin saatiin kuitenkin rutiinilla vietyä peli läpi. Tehtiin tarvittavat maalit ja pidettiin oma pää yhtä maalia lukuun ottamatta puhtaana, jotta saatiin pisteet kotiin.”
“Väsyneet mutta hilpeät fiilikset menneestä viikonlopusta, vaikka sunnuntain peli ei meiltä sitä parasta Geftiä ollutkaan. Ollaan erittäin tyytyväisiä täyteen pistesaaliiseen. Tästä on hyvä jatkaa tahkoamista ensi viikonloppuna, kun Sport tulee heti vastavierailulle Opinmäkeen ja sunnuntaina päästään Ylöjärvelle YIlveksen vieraaksi.”
Sarjataulukossa GFT jatkaa neljäntenä. Kultaisilla on jäljellä vielä neljä runkosarjan matsia. Seuraavan kerran pelataan tulevana lauantaina, kun FC Sport saapuu Espooseen.
KP-V – GFT 1-4 (1-2)
1-0 8.48 Koskinen (Rahkonen)
1-1 9.38 Jokisalo
1-2 15.20 Tjeder
1-3 35.33 Tjeder (Vasara)
1-4 36.04 Jokisalo (Tjeder)