GFT – FC Kemi lauantaina 12.1.2019 klo 16:00, Opinmäki
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 runkosarjan 14. ottelukierros
Lauantaina päättyy miesten kuukauden kestänyt liigan vieraskiertue ja kultaiset palaa kotiyleisön eteen Opinmäen parketille. Vastustaja tulee pitkän matkan takaa FC Kemin ollessa lauantai-iltapäivän vastustaja.
FC Kemi on mielenkiintoinen joukkue, jossa pelaa sekä nuoria tulevaisuuden nimiä että jo nykyisiä maajoukkuepelaajia, unohtamatta kokeneen kaartin Keijo Huuskoa. Kemiläisten kausi on tähän mennessä ollut tuloksellisesti pettymys ja seurajohto reagoi tällä viikolla tilanteeseen hankkimalla uuden pelaajan Espanjasta. 22-vuotias Antonio Jesus Ruiz Garcia, tuttavallisemmin Owen, liittyi joukkueen rinkiin alkuviikosta.
Garcia omaa pelaajataustaa FC Kemin tiedotteen mukaan sekä Espanja toiselta sarjatasolta että Italian kentiltä. Lauantaina nähdään, miten vain parit joukkueharjoitukset kemiläisten kanssa alle saava ”Owen” pärjää Suomen liigan vauhdissa.
Kultaisten puolella lähdetään kääntämään kurssia jälleen voittoisaksi edellisviikon Mad Max -tappion jälkeen. Erityisesti puolustuspelin on tiivistyttävä lauantaiksi, seitsemän päästettyä maalia yhdessä pelissä on aivan liian paljon.
Alkuviikon sekä päävalmentaja Ville Sihvonen ja pelaajat Antti Koivumäki, Panu Autio ynnä Samir Haddouti viettivät maajoukkueen harjoitusleirillä. Keskiviikkona koko kultaisten pelaajisto oli kasassa ja joukkue paketoi harjoitusten aluksi Mad Max -ottelun videosulkeisilla. Nyt katseet ovat tulevassa ja lauantain kotiottelusta kelpaa vain voitto.
Pelaajiston suhteen tilanne kultaisten puolella on suhteellisen hyvä, kokoonpanon ulkopuolella on varmuudella vain pitkäaikaispotilaat Tom Korolainen ja Jaso Oksanen. Sen sijaan Opinmäen kotiyleisön yhdeksi suurimmista suosikkipelaajista noussut Antti Arvola palaa pitkän tauon jälkeen jälleen espoolaisyleisön eteen. Paluuhaastattelussaan Arvola lupasi saksipotkun kaikissa kotiotteluissa, joissa yleisöä on yli 100.
Lauantaina kannattaa siis ehdottomasti suunnata Opinmäkeen sankoin joukoin, tarjolla on huippufutsalia. Liput maksavat 10€, alennusryhmiltä 6€ ja alle 12-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Lipun hintaan sisältyy Huawein tarjoama avausmaaliveikkaus.
Sekä lipunmyynnissä että kahviossa maksutapoina toimii MobilePay ja käteinen.
Kultaisen iltapäivän starttaa lauantaina 13:15 alkava naisten Futsal-Liigan kärkikamppailu GFT – MuSaFutsal.
Tervetuloa lauantaina Opinmäkeen!