Lauantaina suuntana Valkeakoski


GFT kohtaa Miesten Futsal-Liigan ottelussa vieraskentällä Mad Maxin.


GFT:n pelit Miesten Futsal-Liigassa jatkuvat tiiviiseen tahtiin. Nyt edessä on kolme
perättäistä vierasottelua. Tänä viikonloppuna Kultaiset matkaa Mad Maxin vieraaksi
Valkeakoskelle, ja ensi viikolla pelit jatkuvat niin ikään kahdella vierasottelulla.
Kaiken kaikkiaan GFT on pelannut runkosarjassa nyt 15 ottelua, joten jäljellä on vielä
seitsemän koitosta ennen pudotuspelejä. Kasassa on toistaiseksi 28 pistettä, mikä oikeuttaa
sarjataulukossa kuudenteen sijaan. Sarjan kärkikuusikko on kuitenkin tiiviisti kuuden pisteen
sisällä toisistaan.


Täksi kaudeksi Kultaisiin liittynyt Riku Oras kommentoi Mad Max-ottelun alla niin omaa kuin
joukkueensa kuluvaa kautta.


“Olen viihtynyt erittäin hyvin GFT:ssä, ja jengiin on ollut helppoa päästä messiin. Treeneissä
on ollut koko kauden ajan hyvä meininki ja kilpailu pelipaikoista on kovaa, mikä on
erinomainen asia.”


“Joukkueen kausi sujui joulutaukoon saakka melko mallikkaasti ja onnistuimme kaatamaan
muutamia mestarikandidaattejakin syksyn aikana. Liigan kuuden kärki on kuitenkin tällä
hetkellä tosi tasainen, joten muutamat alkuvuoden pistemenetykset näkyvät melko
armottomasti tasaisessa sarjataulukossa.”


GFT pelasi edellisen ottelunsa vain muutama päivä sitten, kun tiistai-iltana Akaa Futsal
onnistui ryöväämään täyden pistepotin Opinmäestä. Loppuhetken osumien myötä
tulostaululle kirjattiin lopulta lukemat 1-5.


“Vaikka tulos kääntyi lopulta tosi rumaksi, kyseessä oli pienten marginaalien peli. Peli oli
suhteellisen pitkään meillä hyvin kontrollissa, mutta hyökkäämistä pitää vielä viilata ennen
Valkeakosken reissua. Pelin lopussa otimme suuria riskejä, mikä näkyi tulostaululla karusti.
Ylivoimapelissä on vielä parantamisen varaa, mutta toivottavasti emme joudu jahtaamaan
vastustajaa maali tyhjänä kovin paljoa loppukauden aikana”, Oras pohtii.


Lauantain vastustaja Mad Max löytyy sarjataulukosta kahdeksannelta sijalta tiukasti
taistelussa pudotuspelipaikasta. Aiemmin tällä kaudella GFT ja Mad Max kohtasivat
Espoossa, jolloin GFT nappasi voiton maalein 6-1. Lauantain matsiin Mad Max tulee allaan
kaksi perättäistä voittoa. Viimeisimpänä kaatui tärkeässä ottelussa Riemu maalein 7-4.


“Lähdemme Mad Maxin kaatoon kolme pistettä mielessä, ja meillä on loistava kasvojen
pesun paikka tiistain tappion jäljiltä. Videoiden ja treenin kautta olemme lähteneet
valmistautumaan lauantaihin. Koskilaisten kaataminen heidän kotiparketillaan ei ole koskaan
helppoa, mutta meidän ehdottomana tavoitteena on kolmen pisteen lisäksi pelata kauden
parasta futsalia lauantaina”, Oras kertoo.

Mad Max ja GFT iskevät yhteen Apian liikuntahallissa Valkeakoskella lauantaina kello 15.00.
Ottelua voi seurata myös Ruutu+ -palvelussa.


Mad Max – GFT lauantaina 26.2. klo 15.00