GFT matkustaa lauantaina kauden ensimmäiseen vierasotteluunsa. Määränpäänä on Valkeakoski, jossa liiganousija, Mad Max, isännöi espoolaisia klo 15:00 alkavassa sarjaottelussa. Molemmat joukkueet lähtevät nollasta sarjapisteestä toiselle ottelukierrokselle, sillä ”Hullut koirat” kärsi Kemissä 6-1-tappion, maalin taukojohdon kääntyessä nuorten, nopeiden kemiläisten käsittelyssä suurimaaliseksi häviöksi. Mad Maxin ainoan maalin teki pelaajavalmentaja, espanjalainen, Alejandro Peris Mora. Hänen kanssaan tulee kultaisten olla tarkkana myös lauantaina.
GFT hallitsi omaa otteluaan kotona PJK:a vastaan, mutta 63 laukausta ei tällä kertaa riittänyt maalintekoon. PJK hyödynsi GFT:n virheen puolustuksessa, teki maalin ja ryösti tuolla yhdellä maalilla kaikki kolme pistettä Pirkkalaan. Loppuluvut espoolaisittain siis erittäin turhauttavat 0-1. GFT:n parhaaksi valittiin Ari Makowski, ja PJK:n parhaan pelaajan palkinnon pokkasi täysin ansaitusti maalilla superottelun pelannut Kasper Kangas.
Loppuviikosta GFT sai riveihinsä lisää nuorta verta, kun pääkaupunkiseudulle opintojen perässä muuttaneen Jesse Hirvelän siirtopaperit saatiin Ilveksen kanssa kuntoon ja Hirvelä olikin jo lauantain pelissä kokoonpanossa. Tervetuloa kultaisiin Jesse!
GFT:n kokeneiden pelaajien lopetettua, myös joukkueen kapteenisto koki myllerryksen. Joukkue äänesti kapteeniksi Panu Aution. Aution lainasopimuksen ajan kapteeninnauha koristaa Romaniasta palanneen Antti Koivumäen vasenta hauista. Kapteeniston täydentää aina joukkueen eteen taisteleva, myös joukkueen sakkokenraalina tunnettu, Ari Makowski.
Tällä kaudella otteluennakoissa esitellään ja haastatellaan pelaajistoa sekä taustaryhmää. Ensimmäisenä piinapenkkiin istahti uusi kapteeni, Antti Koivumäki.
Antti, palasit tälle kaudelle takaisin Suomen kentille Romaniasta. Miten kuvailisit tuota Romanian visiittiä ja mitkä syyt saivat sinut palaamaan Espooseen ja GFT:n riveihin?
– Kokemuksena viime kausi oli hyvä. Joukkueessa sai päivittäin treenata kovassa valmennuksessa sekä taitavien pelaajien kanssa ja uudessa maassa kerkesi vuoden aikana kasvaa myös ihmisenä. Seuran sisäiset ongelmat olivat suurin syy lähteä Romaniasta ja opiskeluiden jatkaminen Espoossa sai palaamaan Geftiin.
Kokeneiden pelaajien lopettamisten ja pelaajasiirtojen myötä nousit joukkueen äänestämänä kapteenistoon kaudelle 2017-2018, mitä kapteenina toimiminen sinulle merkitsee?
– Onhan se kunnia saada tämänkaltainen tunnustus pelaajien äänestämänä. Kapteenina pyrin olemaan esimerkillinen niin harjoituksissa kuin otteluissa.
Lauantaina on vastassa Mad Max Valkeakoskella. Millaista ottelua odotat?
– Odotan molemmilta joukkueilta kovaa taistelua, koska kumpikin joukkue haluaa varmasti avata pistetilinsä tälle kaudelle. Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä uusia oppeja Maxien ulkomaalaisvahvistus on saanut joukkueessa aikaan.
Lauantain ottelu starttaa kello 15:00. Mikäli paikan päälle Valkeakoskelle ei pääse, ottelu lähetettäneen suorana myös osoitteesta www.futsal-liiga.tv . GFT:n seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 7. lokakuuta klo 16:00 Espoon Opinmäessä. Vastassa on tuolloin useassa ennakossa suurimmaksi mestarisuosikiksi nostettu KaDy Jyväskylästä.