Lauantaina vastassa FC Kemi – haastattelussa Bene Filppu


GFT – FC Kemi, Opinmäki.
Lauantai 5. lokakuuta, klo 16:00.
Futsal-Liigan kauden 2019-2020 runkosarjan toinen ottelukierros.

GFT:n miesten futsalkausi käynnistyi nihkeissä merkeissä, kun sarjanousija ToPV haki viime sunnuntaina kaikki kolme sarjapistettä Opinmäestä loppuhetkien maalilla luvuin 2-1. GFT:n harvoihin ilonaiheisiin kuului kauteen vihdoinkin ilman loukkaantumisia päässeen Jaso Oksasen ensimmäinen liigamaali ties kuinka pitkään aikaan. Oksasen maaliin mainion esityön teki Antti Arvola.

Kultaisten tilanne pelaajiston suhteen lauantaille on kohtuullinen, Ari Makowski saattaa palata kokoonpanoon, ja muita loukkaantumisia joukkueella ei tällä hetkellä ole. Joonas Puolamäki ja Iiro Kaisla puuttuvat rosterista lauantaina.

Lauantaina kultaisten on ehdottomasti parannettava peliään, kun sarjapisteistä jälleen pelataan. Prosessin on jälleen kehityttävä ja samalla olisi tarjottava kotiyleisölle kultaa ja kunniaa. Joukkue on harjoitellut koko viikon huolellisesti ja käynyt videolta läpi tarkasti viime sunnuntain kauden avauksen sekä perehtynyt myös FC Kemin sarja-avaukseen, josta kemiläiset saivat rangaistuspotkukilpailun jälkeen kaksi pistettä 4-3-voitolla PP-70:a vastaan.

FC Kemi on viime kauden pettymyksen jälkeen satsannut joukkueeseensa isosti. Joukkueeseen on hankittu vahvistuksia ulkomailta aina Etelä-Amerikkaa myöten, josta Enderson Suarez osoitti jo kauden ensimmäisessä pelissä olevansa ehdotonta eliittiä liigaamme, ensin hattutemppu kasaan 45 peliminuutin aikana ja siihen perään rangaistuspotkukilpailun ratkaisuosuma. Muita uusia pelaajia ovat maalivahti Tomic Slobodan sekä joukkueen pelaajavalmentaja Boris Cizmar. Kun uusien pelaajien lisäksi jo entuudestaan ringistä on löytynyt myös kaksi maajoukkuerinkiin kuuluvaa pelaajaa Tuukka Pikkaraisen ja Ville Uimaniemen myötä, lähtee Kemi tosissaan tavoittelemaan kärkisijoja sarjassa. Laadukasta futsalia on siis jälleen lauantaina Opinmäessä tarjolla!

GFT:n riveihin siirtyi tälle kaudelle myös uusia pelaajia ja seuran junioreista on saatu jälleen uusia pelaajia rinkiin mukaan, kun Bene Filppu ja Henrik Pullinen hakevat peliaikaa miesten liigasta. Kauden ensimmäiseen otteluennakon haastatteluun pääsi tällä kertaa toinen heistä – Bene Filppu. Filppu missasi kauden avauksen pienen loukkaantumisen takia, mutta nyt kaikki on kunnossa lauantain ottelua ajatellen.

Bene, olet noussut liigajoukkueen rinkiin alkavalle kaudelle, miltä toiminta treenikentällä on vaikuttanut?
”Tempo on tietenkin kovempi kuin aiemmin, kun on junnujen kanssa aiemmin pelannut. Tempo on noussut ja on pitänyt juosta ja pelata kovempaa vauhdin ollessa huomattavasti aiempaa kovempi”.

Mitkä ovat vahvuutesi futsalistana?
”Haastaminen ja nopeus. Pystyn ohittamaan pelaajia nopeuteni avulla ja löydän syötöille vaikeitakin välejä”.

Millaisia tavoitteita olet asettanut alkaneelle kaudelle?
”Tavoitteena on tietysti kehittyä mahdollisimman paljon ja ottaa oppia kokeneemmilta pelaajilta. Yritän päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja siihen oheen toivottavasti vielä saisi tehtyä muutaman tehopisteen”.

Lauantaina kohdataan FC Kemi, mitä tiedät heidän pelaamisestaan ja millaista ottelua odotat?
”Kemi on hankkinut pari uutta pelaajaa ulkomailta ja ovat tietenkin kova joukkue. Katsoin heidän pelinsä (PP-70), he puolustavat varmaankin alhaalta ja pääsemme hyökkäämään paljon ja löytämään keinoja avata heidän puolustustaan”.

Lauantain ottelun pääsyliput maksavat 10€, alennusryhmiltä 6€ ja alle 12-vuotiaat pääsevät katsomaan ottelua ilmaiseksi. Maksutapoina sekä kahviossa että lipunmyynnissä toimivat Mobile Pay ja käteinen. Kausikortteja voi edelleen ostaa myös Opinmäen lipunmyynnistä. Tervetuloa Opinmäkeen lauantaina!