Leijona tyly isäntä viikonloppuna


Leijona Futsal – GFT 4-1 (3-1) la 30.3.2019, Toijala
Leijona Futsal – GFT 6-2 (6-1) su 31.3.2019, Toijala
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 välierien 1. ja 2. ottelu.

Artikkelin kuvat: Tuukka Nyström / LeiF

GFT palasi parin kauden jälkeen Futsal-Liigan välieriin ja sarja käynnistyi vierasotteluilla Akaassa, Toijalan monitoimitalolla. Kotijoukkueena toiminut Leijona Futsal oli avausotteluissa kuitenkin vahvempi ja voitti molemmat väännöt. Ensi lauantaina sarja jatkuu Opinmäessä klo 16:00.

Lauantain ottelu alkoi tasaisissa merkeissä isäntien hallitessa palloa hieman enemmän. Välierissä virheiden merkitys kasvaa entisestään, etenkin tulivoimaista kotijoukkuetta vastaan. Leijonan 1-0-maalin pääsi juoksemaan maalin edestä sisään Jussi Nyström.

GFT ei antanut maalin lannistaa, vaan tasoitusta lähdettiin hakemaan ahnaasti. Pari hyvää maalipaikkaa se vei, mutta lopulta sivurajasta Lasse Saari löysi neliön keskeltä Antti Arvolan, joka sivalsi vasurillaan pallon maalin kattoon ja toi kultaiset tasoihin.

Hetkeä myöhemmin hyvän puolustuspelaamisen seurauksena päästiin hyökkäämään ylivoimalla epäorganisoitunutta Leijonan puolustusta vastaan. Pallonmenetys kuitenkin kostautui vastahyökkäyksen vastahyökkäyksenä ja lopulta takatolpalta Mika Jussila teki luvuiksi 2-1.

Pari minuuttia ennen taukoa isännät lisäsivät Dusan Milojevicin toimesta johdon 3-1:een ja kun GFT:n parhaat maalintekopaikat kilpistyivät joko tolppiin tai LeiF-maalivahti Juho Laineeseen, lähdettiin taukoa viettämään luvuissa 3-1.

Toiselle puoliajalle lähdettiin hakemaan maaleja pitempien pallonhallintajaksojen kautta ja ennen kaikkea turvaamaan omaa maalia ensimmäistä puoliskoa paremmin. Muutamia maalipaikkoja nähtiinkin Toijalan parketille tyypilliseen tapaan molemmissa päädyissä, GFT:n maalilla pelannut Antti Koivumäki ja LeiF:n maalivahti Laine osoittivat taitonsa nollaten kenttäpelaajien yritykset.

Peliajan huvetessa oli GFT:n haettava maaleja ylivoimapelin kautta. Panu Autio puki reikäpaidan päälleen ja mylly laitettiin jauhamaan. Pari oivallista paikkaa saatiin luotua, mutta tuloksetta. Loppuluvut 4-1 iski Jovan Stankovic sekuntia ennen summerin soimista tyhjään maaliin.

Sunnuntaina oli kuitenkin uusi mahdollisuus hakea vierasvoitto ja napata kotietu kultaisille. Pelipaikalle pääsyssä suomalainen futsalyhteisö näytti voimaansa, kun Leijona Futsalin taustat auttoivat kultaiset pelipaikalle erinäisten sattumusten jälkeen.

Hyvien lämmittelyiden jälkeen joukkue oli hyvässä vireystilassa ja kaikki oli valmista ryöstöretkeen. Akaalainen vieraskoreus kuitenkin päättyi kyydityksiin hallille ja ottelu oli lähes ohi ennen kuin se ehti alkaakaan.

Dusan Milojevic iski vapaapotkukuviosta isännät johtoon ajassa 2:19 ja pelikello pysäytettiin maalin merkiksi uudestaan sen näyttäessä 2:45, kun Juhana Jyrkiäinen teki 2-0-maalin. Ville Sihvonen yritti herätellä miehistöään aikalisällä, mutta tuloksetta.

Ajassa 5:41 lukemat olivat jo 4-0, kun Tatu Ahonen ja Miikka Hurme olivat tehneet maalin mieheen. Pientä lohtua kultaisille toi Panu Autio, joka niittasi Jaso Oksasen noston komealla volleylla alakulmaan. Lohtu jäi lyhytaikaiseksi, kun reilu minuutti kavennuksesta Jussi Nyström painoi isäntien viidennen maalin ajassa 7:18.

Peli tasoittui tämän maalin jälkeen ja pallonhallinta siirtyi kultaisille, mutta kavennusmaaleja ei syntynyt erinomaisistakaan paikoista. Viimeinen naula arkkuun oli Nyströmin iltapäivän toinen maali vain kuusitoista sekuntia ennen taukosummeria, 6-1-lukemista koppiin.

Toiselle jaksolle lähdettiin ennen kaikkea pesemään kasvoja murheellisen avauspuoliajan jälkeen. Tämä onnistuikin melko hyvin ja lopulta puoliaika päättyi kultaisten maalin voittoon.

Toinen puoliaika oli ensimmäistä fyysisempi, vaikka isännät hieman jalkaa nostivatkin kaasulta. Keltaisia kortteja saivat molemmat miehistöt, kultaisilta keltaista katseli toisella jaksolla Jaso Oksanen ja hän huilaa lauantain ottelun pelikiellon vuoksi.

GFT loi paikkoja usempaankin maaliin, mutta lopulta vain Timo Mikkonen iski lohdutusmaalin, kun hyvän kääntymisen jälkeen tarkka laukaus sujahti alakulmaan. GFT:n pitkä ylivoimapelaaminen lopussa reikäpaidalla ei tuonut lisämaaleja, joten loppuluvuiksi jäi kultaisittain karut 6-2.

Välieräsarjan ollessa nyt luvuissa 2-0, on GFT:n voitettava finaaleihin päästäkseen seuraavat kolme ottelua. Ensimmäinen välitavoite on kolmas välierä, joka pelataan ensi lauantaina 6. huhtikuuta klo 16:00 Opinmäessä. Joukkue tarvitsee nyt kaiken mahdollisen avun kotiyleisöltä, jotta ensimmäinen voitto välierissä otetaan ja jatketaan taistelua heti sunnuntaina toisella kotiottelulla! Sunnuntain ottelu alkaa klo 17:00.

Nyt jos koskaan, ota kaverisikin mukaan ja tulkaa kannustamaan GFT:a kohti finaaleita!

Artikkelin kuvat: Tuukka Nyström / LeiF