Leijonia Espoossa lauantaina, haastattelussa Johannes Axerud


GFT hamusi vierasvoittoa Somerolta viime lauantaina, mutta huolimatta maalin taukojohdosta, jäivät kaikki kolme sarjapistettä isännöineen SoVon luo. Marquinhosin johto- ja Ville Vähäkoitin ensimmäinen GFT-maali jäivät illan ilonaiheiksi.

Uutta mahdollisuutta pisteiden saalistukseen tarjotaan kuluvan viikon lauantaina 21. lokakuuta, kun Akaan ylpeys, Leijona Futsal, saapuu vierailemaan Opinmäen liikuntahallille. Ottelu starttaa klo 16:00, jota ennen GFT/Prinsessat pelaavat Liiga-ottelunsa FTK:a vastaan klo 13:15.

Leijona Futsal aloitti kautensa heikosti, kun sekä KaDy että SoVo saivat leijonalauman näyttämään lähinnä kissanpennuilta (maaliero 5-14 ja 0 pistettä). Kahden täystyrmäyksen jälkeen kurssi on kääntynyt, ensin kaatui PP-70, jota on seurannut voitot Ilveksestä ja FC Kemistä. Leijona Futsal saapuu siis Espooseen nousukunnossa.

Leijona Futsalin viimekautinen pronssimitalijoukkue vahvistui tälle kaudelle entisestään, kun Ilveksen riveistä Tatu Ahonen ja Tuomas Kallioinen päättivät jatkaa uraansa Akaalla. Kahden kovan vahvistuksen lisäksi aiempi runko jatkoi, ja erityisesti Jussi Nyströmin oikean jalan laukaus on Futsal-Liigassa jo ilmiö itsessään.

GFT:n pelaaminen on ollut alkukaudesta ailahtelevaa, mikä lienee suuresti uudistuneelle joukkueelle normaalia. Edellinen SoVo-ottelu oli ajoittain erinomaista ja Voiman vaaralliset hyökkäykset saatiin käännettyä laadukkaiksi vastahyökkäyksiksi. Vastaavasti muutama pallonmenetys kriittisillä kentän osa-alueille tarjosi runsaasti sydämen tykytyksiä penkin puolella.

Maalinteon kanssa on ollut alkukaudella tuskaista, ja sama jatkui myös Somerolla. Kauden neljässä ottelussa on syntynyt vain kahdeksan maalia. Maalipaikkoja on ollut aivan tarpeeksi jokaisessa ottelussa, joten on odotettavissa, että myös osumia alkaa syntymään runsaammin, kunhan hyökkäyspelaaminen jatkaa uomissaan.

Kuten on jo monesti mainittu, uudistui GFT kaudelle 2017-2018 suuresti. Tällä viikolla haastattelupenkkiin istahti yksi uusista tulokkaistamme, Johannes Axerud.

Johannes, saavuit tälle kaudelle Espooseen ja mustakultaiseen peliasuun. Mikä sai sinut valitsemaan GFT:n?

-Kun palasin takaisin Tanskasta, tiesin että GFT oli ainoa vaihtoehto. Vanha joukkueeni Tanskasta, FC Fjordbold, oli tulossa NCC turnaukseen ja halusin näyttää heille mikä todellinen tasoni on. Valitettavasti ei pelattu heitä vastaan, mutta maukas voitto Tanskan mestareita vastaan riitti hyvin.

Edellinen ottelu Somerolla päättyi kitkerään maalin tappioon. Mitä oppeja tuosta matsista otettiin mukaan, jotta kurssi kääntyy jälleen voitolliseksi?

-SoVoa vastaan huomasimme kuinka nopeasti peli voi kääntyä jos keskittyminen herpaantuu edes hetkeksi. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli kaikki hallinnassa ja pystyimme aika hyvin määrittelemään ottelun tahdin. Toisella puoliajalla menetimme otteen ja SoVo rokotti ankarasti. Pallonmenetyksiä tuli liikaa keskellä ja rytmimme oli täysin hukassa. Meidän pitää jatkoa ajatellessa löytää paremmin oma rytmi ja ennen kaikkea pystyä ottamaan peli takaisin haltuun jos vastustaja on hallinnan meiltä ottanut.

Opinmäen lauantai-iltapäivässä Leijona Futsal saapuu haastajaksi. Millaista ottelua voidaan odottaa ja millä eväin lihotetaan pistepussia?

-Uskoisin että Leiffi sopii meille vastustajana erittäin hyvin. Luulen että saamme rauhassa määrittää pelin tahdin ja silloin olemme vahvoilla. Uskoisin myös että nyt kun yhteispeli alkaa löytyä joka pelissä paremmin, alkaa myös viimeistely pikkuhiljaa paranemaan ja silloin voimme taistella sarjan kärkisijoista!

Lauantain LeiF-ottelussa esiteltäneen kotiyleisölle myös uusvanha pelaaja, tästä asiasta tiedotetaan huomenna lisää, joten pysythän kuulolla!

Lauantain ohjelma;

13:15 GFT/Prinsessat – FTK

16:00 GFT – Leijona Futsal

Liput 8€/5€, GFT:n kausikortti 50€. Otteluissa palvelee kahvio, maksutapana käteinen.

Tervetuloa!

HEO opiskelijoiden ennakko:

Otteluennakko: GFT:n kotiottelu Opinmäellä – Leijonaa mä metsästän

Lauantaina Opinmäellä jälleen tapahtuu, kun kotijoukkueen kunnon punnitsee Akaan futsal ylpeys Leijona Futsal. Peli pyörähtää käyntiin kello 16.00.

Joukkueiden lähtökohdat lauantaiseen välienselvittelyyn ovat erilaiset. GFT:llä on vielä tuoreessa muistissa edellisen ottelun karvas vierastappio Somerossa. SoVo käänsi 0–1 -tappioaseman voitoksi numeroin 3-2 ja lähetti GFT:n kotimatkalle tyhjin käsin. Kultaisten päävalmentaja Eemeli Jokinen kuitenkin painottaa, että surutyö viime viikonlopun osalta on tehty ja joukkue on valmis taistelemaan täydestä pistepotista.

Sarjataulukossa neljäntenä majaileva vierasjoukkue lähtee otteluun allaan vakuuttava 4–1 -kotivoitto Fc Kemistä. Ottelussa Leijonien Miikka Hurme iski mainitsemisen arvoisesti hattutempun ja miehellä on varmasti tavoitteena aiheuttaa päänvaivaa myös Espoossa.

Kotijoukkueen päävalmentaja Jokinen ei tahdo nostaa vieraista yhtä ylitse muiden ja korostaa Leijonista löytyvän ratkaisuvoimaa laajalla rintamalla. Vastassa on tasaisesti laadukas joukkue. Espoolaisten käskyttäjä on kuitenkin luottavainen suojatteihinsa.

– Jätkien asenne on ollut kuluneen viikon treeneissä hyvä ja loukkaantumistilanne on siedettävä. Lauantain pelikunnon suhteen GFT:n kysymysmerkkejä ovat Antti Arvola sekä Jaso Oksanen.

– Lisäksi Leijona Futsal on pelitavaltaan tuttu joukkue ja tiedämme kuinka heitä vastaan kannattaa pelata, jatkaa Jokinen. GFT-leirissä on Akaalaisten kaatoon vielä yksi ässä hihassa. Maltalta lainapestistä vapautunut futsalmessias Panu Autio debytoi lauantaina kuluvan kauden osalta espoolaisten riveissä.

Tuomari viheltää pilliin lauantaina kello 16.00 ottelun alkamisen merkiksi. Saapukaa siis paikalle seuraamaan, kun GFT lähtee leijonan metsästykseen.