Makowski

Lisää jatkosopimuksia – Ari Makowski GFT:n seiskapaita myös kaudella 2018-2019

26.07.2018 Off By admin

GFT:n viime kausien runkopelaajista jatkosopimukseen on päässyt uusimpana Ari Makowski. Kesken kauden 2014-2015 pääkaupunkiseudulle muuttanut ja kultaisiin siirtynyt Makowski on pelannut Espoossa jo kunnioitettavat 89 liigaottelua mukavin 41+26 tehoin. Paukkuuko ensi kaudella sadan ottelun ja viidenkymmenen tehdyn maalin raja GFT:n paidassa?

Makowski tuo kokeneena pelaajana joukkueeseen johtajuutta, hän täydensi joukkueen kapteenitrion viime kaudella Panu Aution ja Antti Koivumäen kanssa. Kapteeniston valitsivat pelaajat, joten joukkueen sisällä arvostetaan myös sakkolistan kenraalina tunnettua oululaista. Kentällä Makowski on erittäin monipuolinen ja hänet on nähty Espoossakin sekä lateraalina että pohjapelaajana. Makowskin oikea jalka on kelpo ase erikoistilanteissa ja hän on myös varma valinta puolustamaan johtoasemaa otteluiden loppuhetkillä.

Mako, jatkosopimus allekirjoitettu, olivatko neuvottelut hankalat?

”En nyt sanoisi, että hankalat. Pressa on toki kova mies neuvottelemaan, mutta kyllä puolalainen myyntimies osaa aina vastaan pistää. Sen verran pahasti jäi myös viime kauden lopusta hampaankoloon, että jatkopäätös oli kohtalaisen helppo.”

Ex-seurasi Oulun Tervarit nousi takaisin Futsal-Liigaan kauden tauon jälkeen. Onko runkosarjan vierasottelu Oulun Urheilutalolla alkukauden kohokohta?

”Oli mukava nähdä, että Tervarit sai kasattua rivit putoamiseen johtaneen kevään jälkeen ja hoiti nousun saman tien. Kyllähän se ehdottomasti alkukauden kohokohta on. Aina semmonen mukava kutina hiipii puseroon, kun pääsee haisteleen Urkkatalon tunnelmaa. Toivottavasti Tervarit saa tulevalle kaudelle jalkeille iskukykyisen jengin ja pääsevät taas pienen tauon jälkeen taisteleen mitaleista.”

GFT:n kausikorttimyynti etenee hyvin. Minkä takia kannattaa ostaa kausikortti?

”Viime kausi oli mielestäni ensimmäinen, kun Opinmäki alkoi tuntumaan esitysten ja tulosten perusteella oikeasti kotikentältä. Uusien sopimuksien myötä meillä on jo loistava runko kasassa ja koko rinki tulee varmasti olemaan todella laadukas myös ensi kaudella. Valitettavasti viime kauden lopun hyvä lento tosiaan päättyi Ilvestä vastaan pleijareissa, joten joukkueella on kova halu näyttää, että pystytään pelaamaan kauden alusta asti huipputasolla. Kuulin myös, että seuran uusi tapahtumapäällikkö on laittanut isot rattaat pyörimään ottelutapahtumien viihtyvyyden takaamiseksi!”

GFT:n pelaajasopimukset 26.7.2018:

#1, Antti Koivumäki

#2, Panu Autio

#6, Niko Stenholm

#7, Ari Makowski

#17, Tom Korolainen

Kausi 2018-2019 alkaa kotiottelulla Ilvestä vastaan lauantaina 29. syyskuuta klo 16:00. GFT:n kaikki kotiottelut pelataan Opinmäen liikuntahallissa. Kausikortin ostamalla tuet seuran toimintaa ja varmistat paikkasi katsomossa, tilaa oma kausikorttisi oheisen linkin kautta: https://goo.gl/BUcHXv