GFT – Riemu 1-0 (0-0).
Opinmäen lauantaissa kauden ennätysyleisön iloksi nähtiin tasainen ja vauhdikas Futsal-Liigan ottelu. Molemmat joukkueet olivat tulleet peliin terävällä jalalla ja loivat lähes tasatahtiin maalitilanteita. Ensimmäisellä puoliajalla Riemun maalivahti Sami Myllymäki teki usean kultaisen yrityksen tyhjäksi ja kun samaan aikaan GFT:n maalilla pelannut Matias Marjander sekä maalitolpat pitivät vierailijatkin nollilla, siirryttiin tauolle pyöreissä 0-0-lukemissa. Toiselle puoliajalle GFT tuli vierailijaansa pirteämmin, luoden usean hyvän tekopaikan. Lopulta 23. minuutilla sivurajalta Ville Vähäkoitti siirsi pallon Ari Makowskille, jonka painava laukaus painui vierailijan verkkoon. Maalin jälkeen GFT:n hallinta jatkui ja peli pyöri vahvasti Riemun päädyssä. Antti Arvolan komeasta saksipotkusta ja Timo Mikkosen napakasta ylärimavedosta huolimatta taululla pysyi sitkeästi maalin johto. Vierailijat siirtyivät reikäpaitapeliin viitisen minuuttia ennen loppua ja loivat pari tilannetta. Kun myöskään GFT ei tyhjään maaliin osunut, riitti Makowskin osuma tällä kertaa sarjapisteisiin. GFT matkaa ensi viikonloppuna Pohjanmaalle, jossa lauantaina Sievi isännöi ja sunnuntaina vuorossa on Vaasan Ruutupaitojen luona vierailu. Seuraava kotiottelu pelataan Opinmäessä lauantaina 27. tammikuuta klo 16:00, tuolloin vastassa on PP-70 Tampereelta.
Tänään Opinmäessä oli hienosti yleisöä, toivottavasti näemme teidät kaikki myös kahden viikon päästä Opinmäen katsomossa!