Miehet aloittavat välieränsä Toijalassa


Leijona Futsal – GFT, lauantai 30.3.2019 klo 15:00, Toijalan monitoimitalo
Leijona Futsal – GFT, sunnuntai 31.3.2019 klo 15:00, Toijalan monitoimitalo
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 välierien 1. ja 2. ottelu

GFT:n miesten edustusjoukkue sai viime viikonloppuna kahden vierasvoiton turvin katkaistua puolivälieräsarjansa Ilvestä vastaan otteluvoitoin 3-1. Näin aukesi paikka mitalipeleissä parin kauden tauon jälkeen. Vastaan välierissä tulee astetta isompi kissapeto, akaalainen Leijona Futsal. Runkosarjassa Leijona Futsal sijoittui toiseksi keräten saman verran pisteitä kuin kultaiset, harmillisesti maaliero oli akaalaisten puolella ja heillä on välieräsarjassa kotietu, jonka myötä kaksi ensimmäistä ottelua pelataan Akaassa, Toijalan monitoimitalolla. GFT:n ensimmäinen kotiottelu pelataan Opinmäessä lauantaina 6. huhtikuuta klo 16:00. Finaaleihin etenee kolmella otteluvoitolla.

Leijona Futsalin tie välieriin oli yhtä ottelua lyhemmän polun päässä, kun liiganousija JoSePa joutui toteamaan Leijonan vahvemmakseen otteluvoitoin 3-0. Leijona Futsal on ollut kalenterivuonna 2019 suorastaan häikäisevässä vireessä; joukkue on voittanut jokaisen ottelunsa. Tämän ilotulituksen myötä LeiF on jo ehtinyt voittaa Final Four -turnauksen, finaalissa Mad Max jäi jalkoihin akaalaisten voittaessa finaalin hämmentävin 12-1-lukemin. LeiF nousi runkosarjassakin syyskierroksen tahmeuden jälkeen kevään otteluiden myötä toiselle sijalle tasapisteisiin runkosarjan voittaneen KaDyn ja kolmanneksi sijoittuneen GFT:n kanssa.

Yhtenä suurena palasena Leijona Futsalin suvereenille vuoden alkupuoliskolle on ollut pivotpelaaja Petri Grönholmin paluu vaihto-opiskeluistaan. Grönholm on pelannut joukkueensa tapaan vahvasti keväällä, viimeisimpänä saavutuksena Grönholm teki puolivälieräsarjan kolmessa ottelussa JoSePaa vastaan kahdeksan maalia, enemmän kuin koko joutsalaisten joukkue yhteensä! Grönholmin lisäksi joukkueesta löytyy valtavasti muutakin tulivoimaa, esimerkiksi Jussi Nyströmin oikea jalka on ase erikoistilanteissa ja sen lisäksi myös Dusan Milojevicin vasuri on ollut koko kauden kuumana. Kaikkinensa LeiF:n rosteri on varsin laaja ja myös maalivahtiduo Kasper Kangas ja Juho Laine on sarjan eliittiä.

Kun mukaan otetaan myös huomio siitä, että GFT on edellisen kerran voittanut virallisen ottelun Leijonaa vastaan 21. marraskuuta 2015, on selvää, että hyvin vastaan laittaneesta Ilveksestä vastus kovenee välieriin huomattavasti. Pari kauteen valmistavaa harjoitusottelua on voitettu, mutta muuten LeiF on juhlinut. Edellisillä vierailuilla Toijalassa on oltu lähellä voittoa, mutta lopulta pienet virheet ovat maksaneet voiton. Tällä kaudella kultaiset johti muutama minuutti ennen loppua, mutta musta hetki käänsi ottelun isännille ja viime kaudella LeiF voitti vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Viikonloppuna ryöstön ja voittojen hakeminen Toijalasta edellyttääkin virheettömiä neljäkymmenminuuttisia. On oltava joka hetki terävänä, valmiina keräämään mustelmia laukauksia blokkaamalla ja samalla myös nöyrä poistamalla epäselvissä tilanteissa Joma kauemmas omalta maalilta. Maalipaikkoja syntyy varmasti, kuten aina Toijalassa. GFT:n vahvuutena koko kauden on toiminut tehojen jakautuminen laajalle ryhmälle ja kun ratkaisupaikkoja aukeaa, on oltava kliininen ja kylmäpäinen. Viikon harjoituksissa on Leijonan vahvuuksia ja heikkouksia käyty läpi ja kultaiset lähtee viikonloppuun luottavaisin mielin hakemaan voittoja. Helppoa se ei tule olemaan, mutta välierissä sen ei pidäkään olla.

GFT joutuu viikonloppuun ilman vahvasti Futsal-Liigan kirkkaisiin valoihin tällä kaudella tiensä raivannutta Otto Jukkoa, joka kipparoi alle 19-vuotiaiden maajoukkuettamme EM-karsinnoissa. Suomi aloitti pelinsä keskiviikkona, kun Puola kukisti Suomen 3-1-lukemin. Noin muuten joukkue pääsee terveenä ja iskukykyisenä tuplaviikonloppuun.

Viikonlopun molemmat ottelut ovat nähtävillä osoitteesta Futsal-liiga.tv, mikäli ei Toijalaan ole mahdollista saapua peliä katsomaan. Avausviikonlopun jälkeen pelataan sitten Espoossa, ja lauantaina 6.4. klo 16:00 on Opinmäessä tarjolla miesten Futsal-Liigan välieriä!

Naisten Futsal-Liigan välieriä pelataan Opinmäessä jo nyt sunnuntaina 31. maaliskuuta, kun GFT ja Ilves tavoittelevat paikkaa finaaleihin. Ottelu alkaa klo 19:15, tervetuloa! Ottelun FB-tapahtuma.

Miesten välieräsarjan ohjelma:
La 30.3.2019 klo 15:00 Leijona Futsal – GFT, Toijala
Su 31.3.2019 klo 15:00 Leijona Futsal – GFT, Toijala
La 6.4.2019 klo 16:00 GFT – Leijona Futsal, Opinmäki
Tarvittaessa:
Su 7.4.2019 klo 17:00 GFT – Leijona Futsal, Opinmäki
Ti 9.4.2019 klo 18:00 Leijona Futsal – GFT, Toijala.