Miehet suuntaavat lauantaina Tesomalle


PP-70 – GFT, Tesoma.
Lauantai 12. lokakuuta, klo 16:00.
Futsal-Liigan kauden 2019-2020 runkosarjan kolmas ottelukierros.

Kautensa kahdella kotiottelulla aloittanut miesten edustusjoukkue ottaa lauantaina suunnaksi Tampereen ja siellä vielä tarkemmin Tesoman liikuntahallin, jossa kultaisia isännöi PP-70. Viime lauantaina auennutta voittotiliä on tarkoitus lihottaa kauden ensimmäisessä vierasottelussa.

Niukkaa ToPV-pelin tappiota seurasi siis henkisesti tärkeä voitto hyvin kapealla orkesterilla Espoossa vieraillutta FC Kemiä vastaan luvuin 3-1. Helpolla voitto ei todellakaan irronnut, mutta lopulta kauden avausosumat Tom Korolaiselta, Kasperi Halmeelta ja Antti Arvolalta takasivat kolme pistettä. Halmeen maali oli hänen ensimmäinen Espoon futsalylpeyden paidassa. Antti Koivumäki pelasi maagisen ottelun kultaisten maalilla ja auttoi joukkuettaan vaikeilla hetkillä. Kemi-voiton myötä miehillä on kasassa kahdesta ottelusta kolme pistettä.

Ennen maajoukkueen tärkeitä MM-jatkokarsintoja pelataan liigaa vielä kahdesti. Ensin on luvassa kauden ensimmäinen vieraskoitos PP-70:n vieraana lauantaina ja keskiviikkona 16. lokakuuta kotona vastassa on SoVo. Ennen somerolaisten kohtaamista on katse tiukasti lauantaissa, kun pisteitä hamutaan Tampereelta.

Lauantain isäntä on kautensa vahvasti aloittanut PP-70. Pitkään melko lailla samana pysynyt tamperelaisryhmä on joka kausi pystynyt paikkaamaan tärkeiden pelaajien lähdöt ja kamppaillut pudotuspelipaikoista loppuun saakka. Tälle kaudelle myös GFT on vahvistunut ex-PP-pelaajalla, kun Jerry Sipilä siirtyi kultaisten riveihin. Toinen poistuja oli maalivahti Aleksi Pennanen, mutta tulopuolelle oli PP myös saavana osapuolena, kun juuri ennen kauden alkua palasi KaDyssa menestystä niittänyt Joona-Petteri Valkama punanuttujen paitaan.

Avauskierroksella kotiottelusta FC Kemiä vastaan PP:n plakkariin tarttui rangaistuspotkukilpailun tappion myötä yksi piste ja viime sunnuntaina PP-70 yllätti SoVon pirteän raikkaalla hyökkäämisellään ja vei pisteet suurimaalisessa ottelussa 8-6-luvuin Mikko Ala-Hakunin taottua kolme maalia. Etenkin vahva pivotpelaaminen niitti tuhoa somerolaisten puolustuksessa. Kaksi kierrosta ja neljä pistettä on terävä startti.

Kultaiset pääsevät pistejahtiin kohtuullisessa pelaajatilanteessa, pikkukolhuja löytyy, ja monen pelaajan pelikunto ratkeaa vasta peliä edeltävänä iltana. Varmuudella riveistä puuttuvat Lasse Saari sekä Joonas Puolamäki. Joukkueen tekeminen treenikentällä on näyttänyt hyvältä ja henkistä puolta selvästi helpotti kauden avausvoitto, joten Tesomalta lähdetään hakemaan vain ja ainoastaan voittoa. Lauantain ottelu on nähtävissä Futsal-liiga.tv :n kautta.

GFT:n naisten kauden avausottelu pelataan huomenna lauantaina Opinmäessä klo 16:00, joten mikäli Tampereelle ei ole lähdössä, voi kultaista futsalia nähdä Espoossakin.

Miesten seuraava kotiottelu pelataan ensi keskiviikkona 16. lokakuuta klo 19:00, kun vastaan tulee SoVo. Tervetuloa!