Miehillä edessä vaikea vierasottelu


Akaa Futsal – GFT, Toijala.
Keskiviikko 6. marraskuuta, klo 19:00.
Futsal-Liigan kauden 2019-2020 runkosarjan kuudes ottelukierros.

Miesten edustusjoukkue matkaa keskiviikkona kauden toiseen vierasotteluunsa, kun Toijalan monitoimitalolla isännän velvoitteet hoitaa Akaa Futsal (entinen Leijona Futsal). Keskiviikon taistosta voi luvan kanssa odottaa tuimaa, sillä akaalaisten sijoitus on sarjan paalupaikalla, viidestä ottelusta on kertynyt yhtä monta puhdasta voittoa. Vireessä on kultaisetkin, vahvasti sarjaan tulleelle ToPV:lle kärsityn tappion jälkeen on neljä ottelua tuottanut neljä voittoa, viimeisimpänä kultaisen jyrän alle jäi Ilves tylyin 7-0-luvuin.

Kahdella viime kaudella finaalit KaDylle hävinnyt Leijona Futsal uusiutui tälle kaudelle enemmän uuden nimensä myötä kuin kentällä pelaajiston osalta. Aiempi nimi siirtyi historiaan ja nykyään Futsal-Liigan mestaruutta tavoittelee Akaa Futsal. Pelaajistoon haettiin tälle kaudelle kokemusta, kun uusina pelaajina rivejä vahvistavat Ilveksestä tulleet Tomi Lahtinen ja Rafael Giorgio ja KaDysta tulleet Tero Intala ja Mikko Takala. Kun aiempien kausien runko pelaajavalmentaja Jovan Stankovicin, Dusan Milojevicin ja Juhana Jyrkiäisen johdolla on pysynyt kasassa, on selvää että Akaassa kaikki muu kuin mestaruus on tällä kaudella iso pettymys.

GFT:lla on siis edessään kauden toistaiseksi kovin koitos sarjakärkeä vastaan. Aiempien kausien heikkoa menestystä Toijalan monitoimitalolla lähdetään kuitenkin kääntämään hyvässä vireessä. Viime kauden välierissä kultaiset tyrmättiin Toijalassa kahdesti ja tiedossa onkin, ettei keskiviikkoiltana virheisiin ole suuremmin varaa, sen verran tehokasta hyökkäyskalustoa Akaa Futsalilta löytyy. Toijalan monitoimitalon pieni parketti takaa kiihkeitä kahinoita, se on vuosien varrella nähty. Kuten aiempinakin kausina, molempien maalien edessä on oltava vahva ja virheet karsittava minimiin, kun pisteitä mielii Toijalasta hakea.

Tälläkin kaudella kultaisten tehot näyttävät jakautuvan tasaisesti koko pelaajiston kesken ja se tekee puolustamisen hankalammaksi. Myös kolmen kentällisen peluuttaminen on tuottanut alkukaudella hyviä tuloksia, nähtäväksi jää miten keskiviikkona miehistöä peluutetaan. Lasse Saari nousi SoVo-ottelun pisteiloittelullaan (3+3) kultaisten parhaaksi tehoilijaksi ja iski yhden osuman lisää viime lauantaina Ilvestä vastaan. Lauantain Ilves-ottelussa tehtiin myös historiaa, kun Bene Filppu iski liigauransa ensimmäiset maalinsa ja kultaisten maalilla debytoinut Joonas Puolamäki pelasi uransa ensimmäisen liiganollapelinsä. Myös alkukauden loukkaantumisen vuoksi missannut Ari Makowski palasi pelaavaan kokoonpanoon Ilvestä vastaan, joten sairaslista on hieman tyhjempi.

Joonas Puolamäki avasi GFT-uransa nollapelillä

Kärkikamppailut ovat pimeään marraskuuhun tervetullutta piristystä ja keskiviikkona nähdään varmasti hieno taistelu sarjapisteistä Toijalassa!

Kotiinjäävät kannattajat voivat seurata vierasottelun Futsal-liiga.tv -osoitteesta ja seuraava kotiottelu pelataan Opinmäessä lauantaina 23. marraskuuta klo 16:00 Riemua vastaan, tervetuloa!