Miesten derby Espoossa torstaina

13.01.2021 Off By admin

GFT ja HIFK kohtaavat Miesten Futsal-Liigassa toistamiseen tällä kaudella. Joulukuun kuukauden pelaajaksi valittu Antti Arvola ennakoi torstai-illan derbyä.

Torstaina Opinmäessä pelataan jälleen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu, kun HIFK saapuu Kultaisten vieraaksi Miesten Futsal-Liigassa. Joukkueet kohtasivat marraskuun lopussa Pirkkolassa: silloin GFT oli parempi lopulta maalein 5-1. Sarjakärki GFT on voittanut kahdeksasta edellisestä ottelustaan seitsemän. Sarjassa 13. majaileva HIFK katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa lauantaina kaadettuaan Sievin vieraskentällä.

Kultaiset vietti viime viikonlopun Jyväskylässä. Lauantaina KaDy raapi kaksi pistettä jatkoajan jälkeen, sunnuntaina GFT päihitti Riemun. Sarjan kärki on tiukka, sillä KaDy on Kultaisten kanssa tasapisteissä ja FC Kemi pinnan perässä ottelun vähemmän pelanneena. GFT:n Antti Arvola oli pääosin tyytyväinen Jyväskylän viikonlopun antiin, josta saldona siis neljä sarjapistettä.

“Päällimmäisenä fiiliksenä ihan ok viikonloppu. Snadisti jäi hampaankoloon lauantain KaDy-peli, kun tuntuu, että siitä olisi ollut enemmänkin otettavissa. Tärkeää kuitenkin, että saatiin edes se yksi piste ja KaDy pysyi takana sarjataulukossa.”

Arvola (20+10) on ollut GFT:n tehokkain pelaaja tällä kaudella, liigan pistepörssissä hän on neljäntenä. Tällä viikolla Arvola sai hienon tunnustuksen, kun hänet äänestettiin Futsal-Liigan joulukuun pelaajaksi. Joulukuun kolmessa voitokkaassa ottelussa tehot 5+1 saalistanut Arvola otti palkinnon lämmöllä vastaan.

“Äärimmäisen otettu fiilis, että kollegat muista jengeistä ovat äänestäneet minua kuukauden pelaajaksi. Tämmöinen kunnianosoitus merkkaa todella paljon ja on varmasti sellainen asia, jota muistelee lämmöllä uran jälkeen. Meillä oli jenginä onnistunut joulukuu, niin ihan yhtä hyvin olisi voinut mennä kenelle tahansa jäbälle tosta kopista.”

HIFK hamuaa pinnoja

Torstaina Opinmäkeen saapuvalla HIFK:lla on kauden 12 ottelusta saldona kaksi voittoa. Toinen niistä tuli viikonloppuna tärkeässä ottelussa Sieviä vastaan viime hetken voittomaalilla. Samalla katkesi kahdeksan ottelun tappioputki. Sarjataulukossa helsinkiläisten sijoitus on viimeistä edellinen. 

Lisäjännitettä otteluun tuo se, että HIFK:n riveistä löytyy GFT-taustaisia pelaajia. Joukkueen tehokkain on ollut vielä viime kaudella Kultaisia edustanut Johannes Axerud (7+2), joka on iskenyt neljä maalia kolmeen edelliseen otteluun. Tähtirinnat kaipaa torstaina tehokkuutta hyökkäyspäähän, sillä tehtyjä maaleja 12 liigaottelussa on yhteensä vasta 17. Omassa päässä on helähtänyt 55 kertaa.

HIFK vieraili Espoossa kauden alla harjoitusottelussa ja isännöi Kultaisia marraskuun lopun liigaottelussa. Molemmat ottelut päättyivät GFT:n voittoon, joten Opinmäkeen saapuu varmasti nälkäinen vierasjoukkue. Kultaisten 5-1-voittoon päättynyt marraskuinen liigakohtaaminen on Arvolalla muistissa, eikä helppoa iltapuhdetta ole tälläkään kertaa odotettavissa.

“Se oli kuuma peli, josta IFK ei tehnyt meille helppoa. Onnistuttiin kuitenkin toisella jaksolla adaptoitumaan ja löytämään keinot voittoon, joka loppujen lopuksi tuli mielestäni täysin ansaitusti. Odotan torstain pelistä myös todella lämpöistä, kun IFK taistelee kynsin ja hampain sarjapaikasta, ja he pystyvät tekemään pelin vaikeaksi vastustajalle. Tämän lisäksi heiltä löytyy tulikuuma ex-geftiläinen Jopi Axerud.”

Jotta pääkaupunkiseudun herruus ja sarjan kärkipaikka pysyvät Espoossa, vaaditaan torstaina jälleen vahvaa tekemistä. Arvola uskoo, että avaimet voittoon löytyvät kärsivällisyydestä.

“Prässätään hyvin ja tehdään IFK:n prässinpurku mahdollisimman hankalaksi, mitä kautta saadaan pallonhallinta takaisin. Pallonhallinnassa pyritään toteuttamaan sovittuja juttuja ja löytämään tiloja IFK:n paketin heikoista kohdista.”

Runkosarjan toinen pääkaupunkiseudun derby starttaa torstaina klo 18.00 Opinmäen liikuntahallissa. Ottelu pelataan tyhjille katsomoille, mutta sitä voi seurata jälleen Solidsportin välityksellä.

GFT – HIFK FS torstaina 14.1. kello 18.00