Naiset hamuavat takaisin voittojen tielle


GFT – Ylöjärven Ilves, Opinmäki.
Lauantai 30. marraskuuta, klo 16:00.
Futsal-Liigan kauden 2019-2020 runkosarjan kuudes ottelukierros.

Miesten liigajoukkueen viettäessä maajoukkuetaukoa Pohjoismaiden mestaruusturnauksen merkeissä, tavoittelee naisten edustusjoukkue paluuta voittokantaan viime ottelussa MuSalle kärsityn kotitappion seurauksena. Mahdollisuus voittojen tielle paluuseen tarjoutuu kotikentällä Opinmäessä.

GFT kärsi turhauttavan 7-5-tappion viime kierroksella MuSalle ja erittäin tasaisessa naisten Futsal-Liigassa sijoitus putosi muiden otteluiden tulosten seurauksena kolmannelta sijalta kuudenneksi. Eroa kärkipaikalle nousseeseen MuSaan ei kuitenkaan ole kuin neljä pistettä ja kultaisten etuna on myös yksi rästiottelu.

Vastus ei kuitenkaan viime viikosta helpotu, sillä vastaan saapuva Ylöjärven Ilves on ennen lauantaita sijalla kaksi, jolta pääsisi runkosarjan päätteeksi suoraan välieriin. Ylöjärveläisten riveistä kultaisten kannattaa laittaa merkille etenkin Sini Sutinen, joka on iskenyt joukkueensa 26 maalista yhdeksän syöttäen lisäksi vielä yhden. Sutiselle on vahvaa tukea tarjonnut Emmi Rauhala tehoillaan 6+2. YIlveksen itseluottamus lienee korkealla, sillä viime viikolla kaatui kotikentällä FC OPA selkein 5-0-luvuin.

Kultaisten puolella puolustaminen pitää saada toimimaan lauantain kotiottelussa MuSa-ottelua paremmin, seitsemän päästettyä maalia on suurimmassa osassa palloilulajeja liikaa. MuSa pärjäsi Opinmäessä vahvan pivotpelaamisensa avulla, nähtäväksi jää onko GFT-leiri löytänyt aseet sen puolustamiseen, sikäli mikäli samanlaista pelityyliä YIlvekseltä lauantaina nähdään.

Kultaisten tehokkaimpana alkukaudesta on häärinyt kapteeni Siiri Perälä, joka MuSa-ottelussa osui hattutempun arvoisesti. Koko alkukauden saldona on maukkaat tehot 7+3 ja saman verran pisteitä on koonnut GFT-legenda Daniela Tjeder tehoillaan 4+6. Lauantaina kuitenkin tarvitaan sarjapisteiden keräämiseen ennen kaikkea tiiviimpää puolustamista.

Lauantaiseen kotiotteluun on ilmainen sisäänpääsy ja samalla muistutettakoon vielä ensi viikon sunnuntaina 8. joulukuuta pelattavista kotiotteluista, kun sekä naiset että miehet pelaavat KaDya vastaan Opinmäessä. Tervetuloa!