Naisten kausi käyntiin Raisiossa


Naisten futsal-liigan ensimmäinen kierros pelattiin 5.10. GFT:n naisilla kausi alkoi vieraspelillä viime kauden pronssimitalisti RaiFua vastaan.

Otteluun lähdettäessä tiedettiin, että vastassa on taitava ja nopea joukkue. GFT:n uusi valmennuskaksikko oli kuitenkin luottavaisella mielellä ennen ottelua.


Julius: ”Intoa puhkuen lähdetään uuteen kauteen. Lyhyehkön pre-seasonin aikana ollaan saatu palasia loksahtamaan paikalleen ja päästään vihdoin testaamaan, mihin pystymme. Raifu ehdottomasti pistää meidät kovaan paikkaan ollessaan viime kauden pronssijoukkue. Hyvällä, tiiviillä puolustuksella pärjätään parhaiten juoksuvoimaista Raifua vastaan.”

Marko: ”Heti alkuun kova testi Raifusta, mutta valmennuksille ja pelaajille on selvää mitä lähdetään kentällä tekemään. Laitetaan Raifu tiukille omilla vahvuuksillamme ja katsotaan mitä sillä tänään irtoaa.”


Ottelu oli odotetusti vauhdikas ja RaiFu pyrki nopeilla liikkeillä saamaan meidän muodon auki. Onnistuimme kuitenkin toteuttamaan sovittua pelitapaa mallikkaasti ja saimme pidettyä RaiFun poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Liigadebytantti Hanna Siljander onnistui maalinteossa ja puoliajalle lähdettiin GFT:n 0-1 johdossa.

Toisella puoliajalla pelinkuva pysyi pitkälti samanlaisena: vastustaja pyöritti palloa ja me puolustimme tiiviisti. Pelin edetessä RaiFu pääsi viimeistelemään kahdesti ja meiltä Siljander osui toistamiseen. Lopulta meidän virhetilin täytyttyä RaiFu pääsi viimeistelemään 10 metristä ottelun voittomaalin ja lopputuloksena kotijoukkueen 3-2 voitto.

Meiltä parhaana pelaajana palkittiin hienoja otteita ja torjuntoja maalilla esittänyt Jenni Niemelä.

Jennin kommentit ottelun jälkeen: ”Joukkue on muuttunut ja mukana on paljon uusia pelaajia. Tämä teki pelistä myös Raifulle haastavaa, kun he eivät tienneet mihin varautua. Puolustettiin tosi tiiviisti, varsinkin ekalla puoliajalla. Ei päästetty vastustajaa pelaamaan selustaan ja taisteltiin hyvin. Molemmilla joukkueilla näkyi, että pelataan kauden ensimmäistä peliä, mutta kaikkiaan pelistä jäi ihan hyvä fiilis.”

Omaksi golden playeriksi valittiin oikeutetusti ensimmäisessä liigaottelussaan 2 maalia viimeistellyt Hanna Siljander.

Hannan mietteitä pelin jälkeen: ”Häviöstä huolimatta jäi hyvät fiilikset pelistä. Tottakai häviäminen ei oo koskaan kivaa, mut siihen nähden et meijän joukkueessa on paljon uusii pelaajia, minä mukaan lukien, niin pystyttiin puolustamaan hyvin joukkueena ja tekemää vastustajalle hyökkääminen vaikeeks. Vielä ku saadaan hyökkäyspeli toimimaan paremmin ni pystytään haastaa vastustajia paremmin!”


Pitkään ei tarvitse seuraavaa peliä odottaa, kun sarja jatkuu jo keskiviikkona 9.10. Tällöin vastaan asettuu EBK.