Pisteet jäivät jämäkästi Espooseen

03.10.2020 Off By admin

Golden Futsal Team jatkoi vahvaa kauden aloitusta, kun Kultaiset kaatoivat lauantaina  vieraaksi Espooseen saapuneen Mad Maxin lukemin 6-2.

GFT joutui otteluun ilman tärkeää palasta, kun kapteeni Ari Makowski joutui jättämään ottelun väliin. Panu Autio paikkasi kapteenina mainiosti ja sai piiskattua joukkuetta hyvään suoritukseen.

GFT aloitti ottelun räväkästi. Peliä oli ehditty pelata vain alle minuutti, kun Kultaiset siirtyi 1-0 johtoon Antti Arvolan maalilla. Kotijoukkue lisäsi hetken päästä johdoksi jo 2-0, kun Kultaisten hyökkäys päätyi Mad Maxin puolustuksen kautta omaan maaliin. 3-0 maali syntyi reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Jaso Oksanen huomasi hyvin vierasjoukkueen maalivahdin olevan kaukana omalta maalilta ja Oksanen nosti hallitusti pallon tyhjiin. Maali oli Oksaselle liigakauden ensimäinen. GFT siirtyi 4-0 johtoon, kun puoliaikaa oli pelattu puolet. Myös Bene Filppu pääsi viimeistelemään kauden ensimmäisen maalinsa Antti Koivumäen mainiosta esityöstä ja syötöstä. Ennen puoliaikaa GFT sai vielä hyvän mahdollisuuden siirtyä 5-0 johtoon kympiltä, mutta espoolaisten harmiksi kapteeni Aution terävä laukaus meni hiuksen hienosti ohi maalin. Näin ollen tauolle lähdettiin kotijoukkueen selkeässä komennossa lukemin 4-0.

GFT onnistui karkaamaan jo viiden maalin johtoon heti toisen jakson alussa, kun Jerry Sipilä pääse irtopalloon Filpun esityöstä ja nosti pallon hallitusti Mad Maxien maalilla pelanneen Aleksi Pennasen yli. Maali oli myös Sipilälle kauden ensimmäinen. Mad Max ei kuitenkaan luovuttanut, vaan aloitti oman kirinsä. Vieraiden avausmaali syntyi hieman ennen toisen puoliskon puoltaväliä, kun Ville Kauppinen laittoi pallon maaliin Yasar Elbellerin syötöstä. Tästä vain kymmeniä sekunteja ja pallo oli toistamiseen GFT:n maalissa. Joona Heritty pamautti hyvän laukauksen Elbellerin syötöstä vastustamattomasti maaliin. Ottelussa jälleen loistavasti pelannut Koivumäki oli tilanteessa voimaton. Kotijoukkue tarvitsi herätystä. GFT oli kuitenkin päättänyt, että pisteet jäävät tänään vaikka väkisin Espooseen, eikä joukkue hätäillyt. Seuraavasta maalista vastasikin jälleen Kultaisten ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Arvola, kun Niko Stenholm tarjoili syötön. Mäxit yritti vielä lopussa kavennusta reikäpaidalla, mutta lisää osumia ottelussa ei nähty. Näin pisteet jäivät Espooseen lukemin 6-2.

Liigakautensa ensimmäisen maalin tehnyt Jaso Oksanen oli tyytyväinen GFT:n asenteeseen.

”Eka puolisko oli hyvä. Lähdettiin toteuttamaan sitä, mistä puhuttiin ennen peliä ja tehtiin hyviä maaleja. Tokalla jaksolla annettiin turhaan vastustajan päästä peliin mukaan ja hetken ajan oli pientä kaaosta. Me kuitenkin hoidettiin se hyvin ja saatiin taas oma peli rullaamaan”, Oksanen kertailee.

Kultaisten kannalta oli erittäin hienoa, että Jaso pääsi pitkästä aikaa maalien makuun. Oksasen maali syntyi nopeasti, eikä tilanteessa ollut juurikaan miettimisaikaa. ”Se tais olla joku pomppupallo minkä sitte pistin sisään”, Oksanen muistelee maaliaan.

Oksasen mukaan kun jatkossa tehdään edelleen perusasiat hyvin, peli kulkee varmasti. ”Perustekemistä täytyy tehdä hyvin ja kehitetään edelleen kehitettäviä asioita. Pelataan peli kerrallaan eikä tingitä laadusta, niin saadaan hyvä kausi”, Oksanen sanoo.

GFT-Mad Max 6-2 (4-0)

1-0  0.59  Arvola

2-0  2.58  MadMax oma maali

3-0  6.27  Oksanen

4-0  10.00  Filppu (Koivumäki)

5-0  21.13  Sipilä (Filppu)

5-1  28.58  Kauppinen (Elbeller)

5-2  29.12  Heritty J. (Elbeller)

6-2  36.06  Arvola (Stenholm)

Golden Futsal Team jatkaa pelejä maajoukkuetauon jälkeen lauantaina 17.10, kun vastaan asettuu joukkueen usealle pelaajalle hyvin tuttu ex-seura Riemu Jyväskylästä.

GFT-RIEMU 17.10.2020 KLO 15.00 OPINMÄKI

VAMOS GFT!