Pohjoisesta tuliaisina täydet kuusi pistettä


FC Kemi – GFT 0-3 (0-1), la 13.10.2018.
Tervarit – GFT 2-6 (0-1), su 14.10.2018.

Futsal-Liigan kauden 2018-2019 3. ja 4. ottelukierros.

GFT:n miehet matkasivat viikonlopuksi Pohjoiseen, kun lauantaina vierailtiin FC Kemin luona Torniossa ja sunnuntain rattona liigaan palannut Tervarit isännöi kultaisia.

Linnuntietä matka Pohjoiseen taittui mukavasti ja joukkue oli lauantaina terävänä heti alusta asti, huolimatta aikaisesta herätyksestä ja pelin alkamisajasta.

GFT oli Kemi-ottelun alun hallitsevampi osapuoli ja kotijoukkueen virhetili täyttyi tasaista tahtia. Muutamasta maalipaikasta huolimatta avausosumaa piti odotella jakson puoliväliin saakka. Panu Autio nosti pallon pivotin paikalle tiensä löytäneelle Niko Stenholmille, joka jatkoi ensimmäisellä kosketuksellaan Joman syöttönsä perään juosseelle Autiolle, jonka tarkka vasurin laukaus sujahti Kemi-rysän taka-alakulmaan.

Isäntien tasoitus oli lähellä paria minuuttia myöhemmin, mutta Lasse Saari sai blokattua tulisen laukauksen lähes maaliviivalta. Maalilla Antti Koivumäki esitti tuttuun tapaansa tärkeitä torjuntoja ja tauon jälkeen kirjautti itselleen myös syöttöpisteen.

Kesken rajun kemiläishallinnan Koivumäki torjui kovan laukauksen ja löysi tarkalla heittoavauksellaan vapaaksi unohdetun Miika Hosion, joka pommitti jumalaisen volleysaksipotkun kemiläismolarin jalkojen välistä tuplaten kultaisten johtoaseman. Kerrassaan upea maali!

Ennen kuin FC Kemi ehti ylivoimapeliään aloittaa, iski GFT vielä kerran. Hieman pitemmän pallonhallintajakson aikana Jaakko Oksanen ajautui takatolpalle, josta Hosio hänet löysi. Varma viimeistely ja luvut taululla 0-3.

Kultaisten alivoimapelaaminen oli Koivumäen organisoinnilla priimaluokkaa, eikä Kemi saanut luotua yhtäkään vaarallisempaa maalipaikkaa, joten GFT juhli kolmea pistettä ja komeaa nollapeliä.

Torniosta siirtymä yöksi Ouluun, huolelliset palauttelut, ja joukkue oli sunnuntaina valmiina jälleen, kun Oulun Urheilutalolla tarjoiltiin peräti 446 katsojalle Futsal-Liigaa Tervareiden kanssa.

Avauspuoliaika oli hyvin aaltoilevaa ja harhasyöttöjen värittämää. Molemmat joukkueet loivat useita maalipaikkoja, mutta kultaisten maalilla sunnuntaina pelannut Matias Marjander ja Tervareiden legendaarinen Juho Keskinen pitivät pintansa maaleillaan tolppienkin avustuksella.

Tauolle oltiin jo hiljalleen siirtymässä tasatilanteessa, kunnes GFT:n ilmiliekeissä oleva maajoukkueduo Autio-Hosio iski. Kellossa 19:59 ja kultaisilla kulmapotku. Autio hakee pienellä liikkeellä vasurinsa vapaaksi, Hosion tarkka syöttö ja pallo täysin vastustamattomasti Tervari-nuotan yläkulmaan. Kliseinen pukukoppimaali ja mehuille.

Toiselle puoliajalle tuntui tulevan vain toinen joukkueista ja se oli GFT. Tom Korolaisen raivoisa prässipelaaminen sai palkinnon, kun hän taisteli pallon peliin päätyrajalta ja tarjosi sen noin seitsemään metriin Autiolle, jonka vasuri heilahti ja johdatti Joman aivan yläriman alle. Ja noin minuutti myöhemmin Autio viimeisteli iltapäivän kolmannen maalinsa, kun Hosio ja Korolainen syöttelivät Tervaripuolustuksen ja Keskisen ulos tilanteesta ja Autio pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin.

Kultaisten neljännen maalin myötä Futsal-Liigassa maalin tehneiden pelaajien lista kasvoi yhdellä, kun Samir Haddouti riisti pallon keskialueella, lainasi sitä hetkeksi Timo Mikkoselle, joka tarjoili pallon takaisin. Varma puttaus tyhjään maaliin ja Haddoutille liigauran ensimmäinen maali.

Tervarit kavensi jakson puolivälin tienoilla, kun Taneli Kohonen riisti keskialueella ja tuuttasi pelivälineen alakulmaan. Sama mies onnistui myös 2-4-kavennuksessa kuuden metrin rankkarista, kun Marjander kaatoi Tervari-hyökkääjän.

Orastavaa momentumia päälle saanut kotijoukkue ja -yleisö hiljennettiin Lasse Saaren toimesta, jonka mahtavalla soolomaalilla ero oli jälleen kolme maalia.

Kultaisten alivoima toimi lauantain tapaan moitteettomasti ja loppulukemia kaunisteltiin vielä lopussa yhdellä osumalla, kun Hosio jatkoi Aution laukauksen maaliviivan tuntumasta verkkoon saakka. Loppulukemat Oulun iltapäivässä siis 2-6.

GFT poimi tuliaisina hankalista Pohjoisen otteluista siis ilahduttavat kuusi sarjapistettä ja pääsee jatkamaan sarjaotteluitaan seuraavaksi kotikentällä, kun tulevana lauantaina 20. lokakuuta viime kauden hopeamitalisti Leijona Futsal vierailee Espoon Opinmäessä. Peli käynnistyy tuttuun aikaan, eli klo 16:00. Tervetuloa!