Runkosarja huipentuu Tikkurilassa


Miesten Futsal-Liigan runkosarjan päätöskierros pelataan lauantaina.

GFT kohtaa Miesten Futsal-Liigan runkosarjan päätösottelussa launtaina TPK:n. Ottelu pelataaan poikkeuksellisesti Tikkurilassa. GFT lähtee päätösotteluun sarjataulukon viidenneltä sijalta. Puolivälierien kotietuun oikeuttava neljäs sija on yhden pisteen päässä, joten panostakin viimeisellä kierroksella riittää.

Viime viikonloppuna GFT reissasi pohjoisessa ja kohtasi lauantaina FC Kemin ja sunnuntaina ToPV:n. Lauantaina GFT haastoi runkosarjan voittajan tosissaan, mutta Kemi oli lopulta parempi maalein 5-4. Sunnuntaina Kultaiset palasi voittokantaan päihittämällä ToPV:n 8-1. Valmentaja Miika Mendolin oli suhteellisen tyytyväinen pohjoisen viikonlopun antiin.

“Viikonloppu oli odotetunlainen. FC Kemi oli meitä vielä askeleen edellä ja selkeästi sarjan yksi kovimmista joukkueista. Pystyimme kuitenkin tekemään ennakkosuosikkia vastaan neljä maalia ja haastamaan heidät todenteolla. ToPV-peli meni myös käsikirjoituksen mukaan, 8-1-tulos tuskin jättää jossiteltavaa. Panu Autio kärsi ToPV-pelissä varoitustilinsä tyhjäksi ja on taas käytettävissä tulevana viikonloppuna.”

Tulevana lauantaina GFT kohtaa siis runkosarjan päätöspelissä Turun Pallokerhon. Kyseessä on GFT:n kotiottelu, joka pelataan normaalista poiketen Vantaalla Tikkurilan Palloseuran järjestämänä. TiPS:n toiminnanjohtajanakin toiminut Mendolin taustoittaa, mistä yhteistyössä on kyse.

“Tapahtumalla on tarkoitus tuoda lajille näkyvyyttä ja toimia TiPS:n uuden futsal-hankkeen kick-off -tapahtumana. Tikkurilan Urheilutalo on perinteikäs futsal-halli, jossa on jo 2000-luvun alussa pelattu Futsal-Liigaa. Odotan mukavaa tapahtumaa, toivottavasti ihmiset löytävät paikalle, etenkin lapset.”

Itse ottelussa GFT tarvitsee voiton TPK:sta noustakseen runkosarjan neljän parhaan joukkoon. Voittokaan ei välttämättä riitä, sillä pisteen edellä oleva SoVo ei saisi voittaa samaan aikaan sarjapaikastaan taistelevaa AU:ta. Myös TPK:lla riittää lauantaina panosta – yksikin piste riittäisi sille varmistamaan sarjapaikan ensi kaudeksi.

Lauantain ottelu on erityinen Mendolinille entisenä TPK:laisena.

“Odotan tasaista ja vauhdikasta peliä. TPK on itselleni tuttu ja tärkeä seura, sillä valmensin siellä kaksi kautta, ja viime kausi päättyi upeasti liiganousuun. TPK on urheilullinen ja yritteliäs joukkue. Meidän täytyy antaa sataprosenttia itsestämme, jotta kolme pistettä jää meille. Meillä on todennäköisesti suuri rosteri käytössä, ja tämä on viimeinen hetki tarkastella pelaajien kuntoa ajatellen alkavia playoffeja.”

GFT:n ja TPK:n välinen ottelu alkaa lauantaina kello 16.00 Tikkurilan Urheilutalolla.

Liput ovelta tai ennakkoon osoitteesta Lippu.fi.