Runkosarja paketoidaan lauantaina


GFT – PJK, la 9.3.2019 klo 16:00 Opinmäki
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 runkosarjan 22. ottelukierros

GFT:n miehet pelaavat runkosarjansa viimeisen ottelun kotiparketillaan Opinmäessä, kun vastaan tulee Pirkkalan Jalkapalloklubi eli PJK. Kultaiset hakee vielä mahdollista nousua sarjataulukossa, kun vierailijat puolestaan valmistelevat kuntoaan liigakarsintaan.

Vierasjoukkue PJK:n kausi on ollut vaihteleva. Joukkue rämpi talvella voitoitta aina joulukuulle saakka, kunnes GFT vieraili Pirkkalan Urheilutalolla. Pahalta silloinkin isäntien kannalta näytti, kun kultaiset johti jo 0-3 toisen puoliajan alussa. Niin vain kultaisille kinkkinen PJK käänsi ottelun ja pääsivät tuulettamaan 5-3-voittoa. Ensimmäinen voitto nosti itseluottamusta ja joukkue nappasi lopulta kolme voittoa putkeen.

Tammikuun viidennen päivän jälkeen plakkariin on kertynyt kuitenkin kaksi voittoa, ja muiden kilpailijoiden vireen oltua kovempi kevätkierroksella, on pirkkalalaisten paikka liigakarsinnassa sementoitu. PJK:n kovimmat pistenikkarit ovat olleet tällä kaudella Miika Sainio (8+16) ja joukkueen kapteeni Miikka Mörö (14+8).

GFT:n valmistautuminen viimeiseen runkosarjan otteluun on ollut hankalaa, kun Panu Autio, Antti Koivumäki ja ensimmäiselle maajoukkueen leiritykselleen mukaan päässyt Antti Arvola viettivät alkuviikon Eerikkilässä maajoukkueen mukana. Joukkueessa on ollut myös pientä sairastelua, mutta loppuviikkoa kohden kaikki on jälleen kunnossa ja pisteitä lähdetään nälkäisenä metsästämään.

GFT majailee runkosarjan sijalla kolme ennen lauantain päätöskierrosta tasapisteissä Leijona Futsalin kanssa ja runkosarjaa johtava KaDy on kolmen pisteen päässä. Nousu sarjataulukossa ei siis ole pelkästään omissa käsissä, mutta kolmen pisteen voitolla ja revanssilla PJK:sta olisi erinomainen paikka laittaa painetta taulukossa yläpuolella oleville joukkueille.

Mielenkiintoinen fakta lauantain ottelulle on se, että GFT ei ole koskaan voittanut PJK:a kotikentällään Futsal-Liigan kamppailussa. Liiganousija PJK haki kaudella 2016-2017 Opinmäestä 7-4-voiton ja viime kauden avausottelussa GFT jäi maaleitta, ottelun päättyessä 1-0-vierasvoittoon. Kolmas kerta toden sanoo vai ei kahta ilman kolmatta? Se nähdään lauantaina.

Lauantain ottelun liput maksavat 10€, alennusryhmiltä 6€ ja alle 12-vuotiailta 0€. Maksutapoina lipunmyynnissä ja kahviossa toimivat Mobile Pay sekä käteinen raha.

Lauantaina ehdit vielä mukaan Huawein avausmaaliveikkaukseen, kaikkien runkosarjassa veikkaukseen osallistuneiden kesken arvotaan Huawein Nova 3 -puhelin.

Futsal-Liigan ensimmäiset puolivälieräottelut pelataan GFT:n osalta Opinmäessä lauantaina 16. ja sunnuntaina 17. maaliskuuta.

Tervetuloa Opinmäkeen lauantaina!