GFT: rutiinivoitto pääkaupunkiseudun derbystä vankisti espoolaisten asemia neljän parhaan joukossa.
Team Vanpa – GFT 1-3 (0-2)
GFT otti vierasreissulta Vantaalta mukaansa täydet kolme pistettä 1-3 voitolla. GFT pelasi tutusti kahdella kentällä; Perälä–Hiukka–Hakala–Tjeder sekä Kröger–Laine–Hirvonen–Lindqvist. Maalilla tuttuun tapaan Tahvanainen.
Sarjanousija Team Vanpa antoi pallonhallinnan espoolaisille ja maalipaikkoja luotiin hyvällä tahdilla läpi ottelun. Ensimmäinen todellinen maalipaikka syntyi, kun Hakala vahvalla nousullaan pelasi pallon Hiukalle, joka siirtää pallon takaisin maalinedustalle juosseelle Hakalalle, mutta Vanpan maalivahti Huupponen pelastaa tilanteen. Seuraavassa vaihdossa pivottina pelanneelle Lindqvistille saadaan luotua muutama hyvä maalipaikka, mutta jälleen Huupponen selvittää tilanteet maalillaan. Vanpa pääsee ajoittain iskemään vastahyökkäyksistä, mutta GFT selvittää ne varmalla ja hyvällä puolustuksellaan.
Oikeassa laidassa pelannut Hirvonen pääsee loistavaan nousuun, mutta häntä kuitenkin rikotaan kahden pelaajan voimin ja vapaapotku espoolaisille. Laineen laukaus vapaapotkusta Huupposen torjunnasta yli maalin.
Avausmaali antoi odottaa aina minuutille 12. Vapaapotku kutosen viivalta ja pallon taakse asettuivat Tjeder sekä Hiukka, pieni siirto ja Hiukan pommi upposi verkkoon ja Hiukan kuuden liiga-ottelun maalittomuus sai päätöksensä.
2-0 osuma syntyi kun Tjeder riisti pallon oikealla laidalla, pieni pudotus kantapäällä Hiukalle, joka pienellä valelaukauksellaan syöttää pohjalta nousseelle Perälälle ja kärkkärillä lukemat 0-2. Näissä lukemissa myös tauolle.
Tauolta takaisin kentälle ja pallonhallinta yhä espoolaisilla. GFT pääsi jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiin, mutta niin vain maalit jäivät uupumaan. Lopulta ajassa 32′ Vanpa sai kavennuksensa, kun epäonnisen tilanteen jälkeen kotijoukkue sai pelattua pallon täysin tyhjään maaliin.
Sarjakakkonen GFT kuittasi tilanteen jo samalla minuutilla. Hirvonen pelaa pallon Tjederille, joka siirtää sen nätisti laitaa pitkin eteenpäin Laineelle. Laine ykkösellä takaisin keskustaan sinne jo juosseelle Tjederille, joka syöttää takatolpalle Krögerille, joka laittaa lukemat 1-3. Vanpan ylivoima ei tuottanut tulosta ja näihin lukemiin ottelu vihelletään päättyneeksi. Vieraiden parhaana palkittiin 1+1 tehot häärinyt Hiukka.
Ensi lauantaina jatketaan kotona, kun edelleen pisteittä sarjan viimeisenä majaileva Liikunnan Riemu saapuu Espooseen. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 13:15. Tervetuloa!