Somerolta täydet pisteet


SoVo – GFT 2-5 (2-2).
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 runkosarjan 21. ottelukierros
Lauantai 2.3.2019 klo 16:00, Somero.

Miesten runkosarjan viimeisessä vierasottelussa matkattiin Somerolle sarjassa kuudentena majailleen SoVon vieraaksi. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä viimeisille minuuteille, kunnes kapteeni Panu Autio iski voittomaalin kultaisille.

Lauantain ottelu alkoi Someron pienellä parketilla tutun vauhdikkaasti, ja etenkin isännät hyökkäsivät aktiivisesti. Vastaavasti puolustaessa SoVo vetäytyi puoleen kenttään ja antoi GFT:n hallita palloa, isäntien kytätessä vastahyökkäyspaikkoja.

Molemmat maalivahdit, GFT:n Antti Koivumäki ja SoVon Joonas Puolamäki, saivat ottaa useita torjuntoja pitääkseen luvut kiikareilla. Kuparinen meni rikki lopulta heti kahdeksan peliminuutin täytyttyä, kun Mergim Bushi vei SoVon johtoon.

Kultaisten ensimmäinen puoliaika oli normaalia tahmeampaa ja maalipaikoissa kaivattava terävyys uupui pitkän aikaa. Tasoitus saatiin kuitenkin värkättyä, kun Ari Makowski pyöritteli syvällä SoVon kenttäalueella puolustajia mennen tullen ja toimitti Joman takatolpalle tiensä löytäneen Timo Mikkosen jalkaan, jonka tehtäväksi jäi siirtää peliväline lähietäisyydeltä verkkoon erinomaisesta tarjoilusta.

Panu Aution iltapäivän ensimmäinen maali syntyi kovalla vasemman jalan laukauksella. Antti Arvolan laukaus kilpistyi blokkiin, mutta kimposi Autiolle kuin tarjottimelle ja rautainen vasemman jalan laser porautui väkisin SoVo-maaliin.

Pitkään näytti siltä, että päädystä päätyyn edennyt ottelu menisi tauolle GFT:n johtoasemassa, mutta 19:48 ajassa isännät tasoittivat. Valdrin Rashica teki 2-2-osuman kultaisten puolustajien keskeltä.

Toisella puoliajalla kultaisten esitys oli puolustussuuntaan tarkempaa kuin avauspuoliajalla. SoVo saatiin pidettyä paremmin pois huippupaikoilta ja Hot Gym Kinon kummipelaajan Antti Koivumäen lauantainen vire oli jäätävä. Ottelu eteni vauhdikkaana ja tasaisena kohti jatkoaikaa 2-2-tilanteessa.

GFT sai kulmapotkun, kun 36 minuuttia ottelussa saatiin täyteen. Joma kierrätettiin päätyyn Autiolle, joka lähes päätyrajalta sivalsi sen ohi Puolamäen ja vei kultaiset arvokkaaseen johtoasemaan.

SoVo lähti pian 2-3-maalin jälkeen hakemaan tasoitusta liivipelaajan turvin, mutta maaleja lauantaina teki espoolaisten iloksi vain GFT. Ensin Makowski blokkasi somerolaisten laukauksen Arvola puttasi pallon kotijoukkueen tyhjään maaliin.

Loppulukemat pääsi nautiskelemaan Niko Stenholm. Arvolan vahva yläalueen prässi tuotti pallonriiston ja siirsi pallon mukaan hyökkäykseen lähteneelle Stenholmille, jolle jäi lähes tyhjä maali eteensä. Varma sijoitus rysään ja GFT pääsi kotimatkalle 5-2-vierasvoitolla kohti Espoota.

Voitolla GFT säilytti matemaattiset mahdollisuutensa jopa runkosarjan voittoon. Runkosarjan viimeiselle kierrokselle lähdetään kuitenkin sijalta kolme, tasapisteissä Leijona Futsalin kanssa ja KaDy on kolmen pisteen päässä.

Runkosarja lyödään pakettiin kotiottelulla lauantaina 9. maaliskuuta klo 16:00, kun PJK saapuu Opinmäkeen. Käy tuossa ottelussa miten vain, aloittaa GFT seuraavana viikonloppuna alkavat puolivälierät kotikentällään Opinmäessä. Vastustaja selviää runkosarjan päätöskierroksen jälkeen.