Liigan tauko ohi, keskiviikkona mennään taas!

11.12.2018 Off By Matias


GFT – SoVo ke 12.12.2018 klo 19:00 Opinmäki, Futsal-Liigan kauden 2018-2019 yhdeksäs ottelukierros

Futsal-Liigan runkosarjan puoliväli lähenee ja kultaiset palaa parketille pitkältä, yli kuukauden kestäneeltä ottelutauolta. Vastassa poikkeuksellisesti arki-iltana pelattavassa ottelussa on SoVo Somerolta.

Keskiviikon ottelu on todellinen herkkupala ja kärkikamppailu, sillä GFT on sarjataulukossa sijalla kolme, kun kahdeksasta ottelusta on kerättynä 19 sarjapistettä. SoVo makaa sarjataulukon sijalla kaksi; yhdeksästä ottelusta on kasassa 20 pistettä. Isoja pisteitä on siis jälleen tarjolla.

SoVo on elänyt alkukauden valtavan hyökkäystehonsa varassa. Yhdeksässä ottelussa on syntynyt peräti 60 tehtyä maalia, jolla somerolaiset ovat ylivoimaisesti Futsal-Liigan tehokkain joukkue. Vastakkain on keskiviikkona siis liigan tehokkain hyökkäysarsenaali ja kultaisten puolustus, joka on päästänyt sarjassa toiseksi vähiten maaleja.

SoVon laajasta hyökkäysmateriaalista kertoo myös se, että Futsal-Liigan pistepörssin kymmenen kärjessä on kolme somerolaista. Koko pistepörssin kärkimies, Gesim Voca tosin lienee pelikiellossa keskiviikkona. Vahvinta taustatukea Vocalle ovat tarjoilleet alkukaudesta Mergim Bushi (12+9) ja Valdrin Rashica (7+7) . Maalilla pelannee joko Marko Laaksonen tai Joonas Puolamäki, jotka saavat illasta toiseen hikoilla nelikon edessä pelaten usein mentaliteetilla “hyökkäys on paras puolustus”.

Kultaisten puolelta tauko on mahdollistanut pikkukolhujen parantelun, mutta valitettavasti joukkue kohtasi ison takaiskun, kun Tom Korolainen loukkaantui pahasti harjoituksissa, ja hänen kautensa on ohi.

Korolaisen loukkaantuminen tuli pahaan saumaan, sillä edessä on tiukka ottelusuma. Keskiviikon SoVo-ottelun jälkeen lauantaina matkustetaan Pirkkalaan PJK:n vieraaksi, josta matka jatkuu sunnuntaiksi Jyväskylään KaDyn isännöitäväksi. Vielä ennen joulua pelataan tiistaina 18. päivä Futsal Cupin ottelu GFT/Ydintä vastaan ja otteluruuhkan kruunaa vierasottelu Tampereella Ilvestä vastaan. Kultaiset pelaa siis yhdessätoista päivässä peräti viisi ottelua.

Otteluputkea on aina mukavampi tahkota, kun tulokset ovat hyviä. Keskiviikkona voittoon tarvitaan tiivistä puolustamista alkuvihellyksestä päätössummeriin. Yksi vastaan yksi -tilanteissa tarvitaan vahvat tuet, sillä vierailijalla on hyviä haastajia.

Kultaisten erikoistilanteista on hyökkäyspäässä syntynyt tukku maaleja. Tämän päivän Futsal-Liigassa toteutuksen on oltava kohdillaan, jos verkkoa niissä haluaa heiluttaa. Erikoistilanteiden huolellisuuteen ratkeaa usein tasaiset ottelut. Nähtäväksi jää, käykö näin keskiviikkonakin.

Keskiviikon otteluun liput maksavat tutusti 10€, alennusryhmät (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet ja Hot Gym Kinon asiakkaat) 6€ ja alle 12-vuotiaat ilmaiseksi sisään. Huomioithan, että alennusryhmiin kuuluvilta saatetaan pyytää todistus alennusryhmään kuulumisesta.

Maksutapoina lipunmyynnissä ja kahviossa toimii MobilePay ja käteinen.

Tervetuloa Opinmäkeen keskiviikkona!