GFT:n ja FC Kemin välinen välieräsarja jatkuu lauantaina ja sunnuntaina Espoossa.
Miesten Futsal-Liigan välierät jatkuvat viikonloppuna. Espoossa nähdään vapun kunniaksi sekä lauantaina että sunnuntaina välierähuumaa, kun välieräsarjan kolmas ja neljäs kohtaaminen pelataan Opinmäessä. Otteluvoitot ovat tasan 1-1, ja finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa. Voittamalla molemmat Espoon kohtaamiset, on finaalipaikka siis mahdollista varmistaa tänä viikonloppuna. Mikäli myös Espoossa voitot menevät tasan, pelataan ratkaiseva viides välierä ensi keskiviikkona Kemissä.
Ottelusarja alkoi viime viikonloppuna kahdella tasaisella ottelulla Kemissä. Lauantaina FC Kemi onnistui kellistämään Kultaiset kotikentällään maalein 4-2. Sunnuntaina GFT otti maukkaan revanssin päihittämällä Kemin samoin 4-2-lukemin. Sunnuntain voitossa loisto-ottelun GFT:n maalilla pelannut Antti Koivumäki kehui viikonlopun pelejä tasokkaiksi mittelöiksi.
“Oli oikeastaan aika odotetunlaisia pelejä. Tiukkoja ja laadukkaita matseja, joissa Kemillä enemmän pallonhallintaa ja meillä tiivistä puolustamista ja joukkuepelaamista. Virheiden minimointi oli isossa roolissa, koska niistä rangaistiin nopeasti pienellä kentällä.”
Sunnuntaina GFT onnistui ottamaan siis välieräsarjan kannalta erittäin arvokkaan voiton vieraskentällä. Samalla voitto oli Kultaisten ensimmäinen Kemistä sitten syksyn 2019. Nyt katseet on käännetty tiukasti kohti tulevaa viikonloppua, jossa finaalipaikkaa voi siis jo ratketa.
“Tällä viikolla ollaan katsottu videoita edellisistä peleistä ja analysoitu asioita, mitä voisi tehdä paremmin. Kentällä sitten hiottu pieniä yksityiskohtia samalla teemalla. Treeneissä ollut hyvä henki joukkueen kesken ja tekemisen meininkiä. Myös vaatimustaso on noussut, niin kuin tässä vaiheessa kautta kuuluukin”, Koivumäki kuvailee.
Edellisen kerran Opinmäessä pelattiin Miesten Futsal-Liigan välieriä keväällä 2019, jolloin finaalipaikka jäi haaveeksi. Koivumäki kehottaakin yleisöä saapumaan viikonloppuna todistamaan tasokkaita ja tunteikkaita välierämatseja.
“Luvassa on varmasti kuumia tunteita ja jännittäviä tilanteita. Opinmäkeen kannattaa tulla katsomaan laadukasta futsalia! Tällaisia pelejä ei ole Espoossa pitkään aikaan pelattu!”
Molemmissa viikonlopun otteluissa on voimassa “Osta 3 lippua, maksa 2” -kampanja, jolla saa kätevästi kaverit mukaan viikonlopun otteluihin. Sekä lauantaina että sunnuntaina siis kolme lippua kahden hinnalla. Tervetuloa kannustamaan GFT kohti finaaleja!
GFT – FC Kemi lauantaina 30.4. kello 17.00
GFT – FC Kemi sunnuntaina 1.5. kello 18.00