Tappioton syyskausi huipentuu kärkikamppailuun


Kultaiset matkustaa lauantaina Tampereelle, missä vastassa on Ilves FS. 

Ottelu nähtävissä YouTubesta tämän linkin kautta

GFT pelaa vuoden viimeisen ottelunsa naisten Futsal-Liigassa lauantaina. Vastaan asettuu Ilves FS, joka on viikonloppuun lähdettäessä sarjan kärkipaikalla pisteen MuSaFutsalin ja GFT:n yläpuolella. Tamperelaisilla on kuitenkin kaksi pelattua ottelua kilpakumppaneitaan enemmän.

GFT:lle syksy on ollut tuloksellisesti historiallisen vahva. Seitsemästä ottelusta on kasassa yhtä monta voittoa. Joukkueen toistaiseksi tehokkain pelaaja on ollut Daniela Tjeder (6+6). Seuraavana tehotilastosta löytyy täksi kaudeksi joukkueeseen liittyneet Emilia Jokisalo (8+2) ja Sandra Lind (4+6). Kaikkiaan vastuuta liigapeleissä on kerännyt 11 eri pelaajaa, joista kaikki kenttäpelaajat ovat saalistaneet vähintään kolme tehopistettä.

Vielä toissa kaudella Ilvestä edustanut Emilia Jokisalo saapui Kultaisiin Italiassa vietetyn viime kauden jälkeen. Syyskausi on ollut mainio niin Jokisalon kuin koko joukkueen osalta.

“Olen viihtynyt uudessa joukkueessa hyvin. Pelit ovat sujuneet henkilökohtaisesti tehokkaasti ja kausi joukkueella on lähtenyt voitokkaasti liikkeelle. Se ei kuulemma ole ´geftin´ tapaista”, Jokisalo sanoo.

Ennen Italian vuottaan “Joksu” pelasi kaikkiaan neljän kauden ajan Ilveksessä, jonka riveissä hän heilutteli maaliverkkoja useasti muun muassa Kultaisia vastaan.

“Tampereella vierähti muutama hyvä vuosi. Sieltä parhaita muistoja on Ilveksen paidassa Suomen mestaruus. Ja tietysti hyvät ystävät.”

Ilves voitti mestaruuden neljästi perätysten ennen GFT:n mestaruuskausia 2017-18 ja 2018-19. Tamperelaisten mestaruusputken aikana juuri GFT oli kolmesti finaalisarjan häviävänä osapuolena. Keväällä 2018 osat vaihtuivat, kun Ilves taipui Kultaisille finaaleissa.

Tällä kaudella Ilves on pelannut yhdeksän sarjaottelua, joista kasassa on 20 pistettä. Kauteen on mahtunut toistaiseksi kaksi tappiota. Nyt meneillään on kolmen voiton putki. Ilveksen 34 tehdystä maalista valtaosassa on ollut mukana koko liigan pistepörssiä johtava Tiia Juntikka. Juntikalla on koossa yhdeksästä ottelusta hurjat tehot 15+6.

Jokisalo tietää, että edessä on tiukka ottelu vanhaa seuraa ja monia tuttuja pelaajia vastaan. Luottoa Kultaisten voittoputken jatkumiselle joka tapauksessa riittää.

“Odotan fyysistä ja nopeatempoista peliä lauantaina. Lähdetään voittamaan kurinalaisella pelillä ja huolellisella viimeistelyllä”, hän päättää.

Lauantaina on siis jaossa on isot pisteet, kun Ilves ja GFT kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Matsi potkaistaan käyntiin kello 16.00 Tampereen Kaupissa. Ottelu pelataan ilman yleisöä.

Ottelu nähtävissä YouTubesta tämän linkin kautta

Ilves FS – GFT lauantaina 19.12. kello 16.00, Kauppi Sports Center