Tiivis ottelutahti jatkuu torstaina Opinmäessä

09.03.2022 Off By admin

GFT kohtaa torstai-iltana kotikentällään Alastaron Urheilijat.

GFT:n tiivis ottelurupeama Miesten Futsal-Liigassa jatkuu torstaina, kun sarjapaikastaan taisteleva Alastaron Urheilijat vierailee Espoossa. Ottelu on Kultaisille jo viides reiluun kahteen viikkoon, mutta tämän jälkeen edessä on parin viikon tauko peleistä. Samalla torstain ottelu on runkosarjan viimeinen Opinmäessä pelattava matsi, sillä päätöskierroksen kotiottelu pelataan poikkeuksellisesti Tikkurilassa.

Viime viikonlopulta GFT:llä on alla kaksi kolmen pisteen voittoa. Lauantaina Vieska Futsal kaatui vieraskentällä 5-1 ja sunnuntaina JoSePa maalein 4-2. Tasaisesta sarjataulukosta GFT löytyy tällä hetkellä neljänneltä sijalta, kun jäljellä on vielä neljä ottelua. Runkosarjan lopun panoksena on siis kotietu pudotuspeleihin.

Kultaisten Antti Arvolan mukaan joukkueen lataus on mainio voitokkaan viime viikonlopun jäljiltä.

“Joukkueessa on mielestäni loistava fiilis kuuden pisteen viikonlopun jäljiltä. On hyvä ammentaa momentumia loppukauteen hieman tiiviimmästä ottelusyklistä. Yhteiset reissut tarjoavat myös hyvän sauman tsiigailla pelejä yhdessä ja syventyä esimerkiksi ongelmakohtiin, joita ollaan pystytty hyvin työstämään”, Arvola kertoo.

Torstain vastustaja Alastaron Urheilijat on sarjassa kymmenentenä ja taistelee tiukasti sarjapaikkansa säilyttämisestä. Takana olevat TPK ja JoSePa ovat muutaman pisteen sisällä. AU on voittanut 18 ottelustaan yhteensä neljä, nyt alla on kolme perättäistä tappiota. Edellisestä pelistä joukkueella on jo puolitoista viikkoa aikaa, joten Espoossa nähtäneen torstaina varsin nälkäinen vierasjoukkue. Näin povaa myös Arvola.

“AU taistelee tiukasti sarjapaikasta, joten helppoa matsia ei varmasti ole tiedossa. Heillä on myös hieman omanlaisensa pelisysteemi, joka saattaa vaatia meiltä sopeutumista pelin sisällä. Transitiot molempiin suuntiin tulee hoitaa huolella. Jos teemme omat sovitut asiat täsmällisesti, niin väitän, että olemme vahvoilla. Meillä on kuitenkin tavoitteena olla sarjan kärkeä, niin nyt on hyvä sauma näyttää mihin me kuulutaan.”

“Yksi kova comeback myös Geftin riveissä huhujen mukaan tulossa, jota kannattaa ehdottomasti seurata!” Arvola jatkaa.

GFT ja AU kohtaavat torstaina Opinmäen liikuntahallissa kello 19.30.