GFT – Mad Max 6-4 (2-1)
Runkosarjan 19. ottelu toi Geftille Opinmäessä kolme sarjapistettä, kun vahvasti taistellut sarjanousija Mad Max lähetettiin kotimatkalle ilman tuliaisia.
Peli sai mahtavan alun kultaisten kannalta, kun Niko Stenholm osui vain hieman yli minuutin pelin jälkeen. Paine jatkui tämän jälkeenkin vierailijan päädyssä, mutta tasoitus syntyi tästä huolimatta pian. Mikko Heritty laukoi valkeakoskelaiset tasoihin ottelun neljännellä minuutilla.
Lisäosumia saatiin odotella hyvistä paikoista huolimatta aivan puoliajan loppuun. Maali oli kuitenkin kaiken odotuksen arvoinen. Ari Makowski löysi syötöllään laidalta ylös nousseen Lasse Lindin, jonka suorastaan ihana oikean jalan tsippaus päätyi vierailijan nuotan takakulmaan vieden GFT:n 2-1-kotijohdossa tauolle.
Toinen jakso alkoi vahvassa kotijoukkueen hallinnassa. Muutama erinomainen maalipaikka tuhlaantui, mutta osumia syntyi myös. Ensin kapteeni Panu Autio vei oikealla jalallaan isännät 3-1-johtoon, vain hetken tästä Lind liukui takatolpalta luvut 4-1 ja tehohetken päätti Stenholm illan toisellaan 28. minuutilla ja GFT johti jo 5-1. Peli näytti yhtäkkiä täysin selvältä ja ratkenneelta.
Vierailija Mad Max ei kuitenkaan luovuttanut. Ensin Heritty yllätti lähes sivurajalta lähteneellä laukauksellaan Matias Marjanderin kaventaen eron kolmeen maaliin. Aikaisin aloitettu ylivoimapyöritys toi Kim Lingmanin takatolppaputtauksella vieraat jo kahden maalin päähän.
5-3-osuman jälkeen GFT heräsi jälleen pelaamaan ja helpottavan 6-3-maalin ampui tyhjään Maxit-maaliin lähes omalta rangaistusalueeltaan Timo Mikkonen ratkaisten ottelun lopullisesti kultaisille. Matti Jussila kaunisteli lopussa loppuluvut 6-4, mutta voitosta ei enää taistelua saatu.
Kun ennen GFT:n ottelua Ilves menetti pisteen Riemulle ja SoVo hävisi Leijona Futsalille, on ero kotietuun kultaisilla tällä hetkellä kolme pistettä, kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta. GFT jatkaa nelossijan saavuttamista ensi viikonloppuna kahdella vierasottelulla, kun lauantaina matkustetaan Pirkkalaan PJK:n vieraaksi ja sunnuntaina karavaanin määränpäänä on Jyväskylän ja Monitoimitalo, jossa runkosarjan johtaja KaDy isännöi kultaisia.
Seuraava kotiottelu, joka samalla päättää runkosarjan, pelataan lauantaina 10. maaliskuuta, kun SoVo saapuu vierailulle Opinmäkeen. Onko tuossa ottelussa vielä kotietu panoksena, se jää nähtäväksi!