PP-70 – GFT 1-4 (0-2).
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 6. ottelukierros
Sunnuntai 4.11.2018, Tesoma
GFT:n miehet palasivat Futsal-Liigan parketeille sunnuntaina Tampereella, kun isäntänä oli PP-70. Kolmen maalin voitosta huolimatta ottelusta tuli hankala, sillä lukuisista maalipaikoista huolimatta ottelun ratkaisu venyi loppuhetkille asti.
Otteluun saatiin kuitenkin unelma-alku. Vain 15 sekuntia ehdittiin mitellä voimia, kun Tom Korolainen pöläytti Joman verkkoon PP-päädyssä. Korolaisen taitava haltuunotto Miika Hosion syöttöön höynäytti PP:n pohjapelaajan Tammelan torille kahvittelemaan, ja vapautti ’Tompan’ maalintekoon.
Aloituskvartetti Niko Stenholm, Panu Autio, Hosio ja Korolainen loivat jo avausvaihdossaan maalin lisäksi pari herkullista maalipaikkaa, tuloksetta.
GFT oli ottelussa ensimmäisen kympin selkeästi niskan päällä ja PP:n riketili täyttyi jo ennen kuin pelikello ehti yhdeksään minuuttiin. Kymmenen metrin rangaistuspotkua ei kuitenkaan lopulta tuomittu. Ensimmäisellä kympillä oli alun jälkeenkin lukuisia hyviä maalipaikkoja, mutta hieman huolimaton viimeistely piti johdon yhdessä maalissa.
Kultaisten vaikeudet osuivat jakson toiselle puoliskolle, ja Antti Koivumäki esitti muutaman maukkaan torjunnan pitäen maalinsa puhtaana. Koivumäki kirjasi itselleen myös kauden toisen syöttöpisteensä, kun pitkä avaus tavoitti Jaakko Oksasen, joka otti tutun terävät askeleet, sai jalkansa vapaaksi niitaten pallon takakulmaan.
Vaikeuksien kautta tauolle lähdettiin kultaisten 0-2-johdossa, mutta kopissa ei todellakaan oltu tyytyväisiä, olihan PP saanut luotua useammankin laadukkaan maalipaikan avausjaksolla.
Toinen jakso sai kuitenkin kurjan alun, kun Pauli Pylvänäinen karkasi pystysyöttönsä perään ja tirvaisi sen takaisin saatuaan tarkasti yläkulmaan.
Kavennusmaalia seurasi hetkellinen heikompi jakso ja PP sai uskoa peliinsä. Muutaman minuutin hankalamman vaiheen jälkeen kultaisten pallollinen peli otti askeleen parempaan suuntaan kolkossa Tesoman hallissa ja maalipaikkoja alkoi syntyä.
Tolpat kolisivat useaan otteeseen, PP-maalivahti Aleksi Pennanen torjui ja PP-puolustus osui laukausten tielle. Pari kertaa jopa tyhjästä maalista onnistuttiin sutimaan Joma aivan muualle kuin keksintöön, jota myös maaliksi kutsutaan.
Lopulta Panu Autio toi hieman helpotusta tuskaan. Pitemmän pallonhallintajakson seurauksena Hosio löysi keskeltä puolustajansa eksyttäneen Aution, joka viimeisteli läpiajonsa varmuudella muuttaen lukemat 1-3:een.
Kahden maalin johto näytti uhatulta pelin siirtyessä sekavampaan hurlumhei-vaiheeseen, jossa paikkoja avautui molempiin päätyihin.
Vaikeudet kasvoivat 34. minuutilla, kun paria minuuttia aiemmin ensimmäisen keltaisen korttinsa saaneelle Autiolle tuomittiin toinen keltainen kortti ja samalla ulosajo. PP pääsi näin jauhamaan kaksi minuuttia jopa viidellä kolmea vastaan, vaihdettuaan Matias Hovin reikäpaidalla maalivahdiksi.
Päävalmentaja Ville Sihvonen mestaroi muun GFT-kenttäpelaajien trion tiiviiseen puolustusformaattiin ja maalilla Koivumäki hoiti pari sinne asti eksynyttä laukausta. Kun alivoiman jälkeen myös normaali viidellä neljää vastaan alivoima kestettiin, näytti ottelu taputellulta.
GFT osui vielä kertaalleen, kun Ari Makowskin prässin seurauksena Lasse Saari pääsi tarjoilemaan neljännen maalin ’Tampereen omalle pojalle’ Korolaiselle, joka viimeisteli illan toisen osumansa. Loppuluvut näin 1-4.
Vaikka Tesomalta kolme pistettä haettiinkin, on selvää, että ensi viikonlopun kotipeleihin tason on noustava. Ensin lauantaina kohdataan Futsal-Liigan kestomenestyjä Sievi FS klo 16:00 Opinmäessä. Tuolloin viimeistelyn on oltava laadukkaampaa sekä puolustuksen huomattavasti tiiviimpää.
Sunnuntain isänpäivän ottelussa vastassa on sarjanousija, ryminällä liigakentille rynninyt JoSePa, joka saapuu varmasti ennakkoluulottomasti ja itseluottamusta uhkuen Opinmäkeen. Myös sunnuntain ottelu alkaa klo 16:00.
Tervetuloa siis viikonloppuna katsomoihin!
Maalit:
0:19 0-1 Tom Korolainen (Miika Hosio)
13:04 0-2 Jaakko Oksanen (Antti Koivumäki)
21:03 1-2 Pauli Pylvänäinen (Matias Hovi)
22:56 1-3 Panu Autio (Hosio)
39:26 1-4 Korolainen (Lasse Saari)