Tuplaviikonloppu pohjoisessa

25.03.2022 Off By admin

GFT kohtaa lauantaina FC Kemin ja sunnuntaina ToPV:n.

GFT:n pelit Miesten Futsal-Liigassa jatkuvat parin viikon tauon jälkeen, kun joukkue matkaa viikonloppuna runkosarjan viimeiselle vierasreissulle. Pohjoisessa on vastassa lauantaina FC Kemi ja sunnuntaina Tornion Palloveikot. Kaikkiaan Kultaisilla on pelaamatta kolme runkosarjaottelua. Runkosarja päättyy ensi viikolla kotiotteluun TPK:ta vastaan.

Pohjoisen viikonloppuun GFT suuntaa sarjataulukon sijalta viisi. Taistelu neljän joukkoon sijoittumisesta ja puolivälierien kotiedusta on tiukka, sillä neljäntenä oleva SoVo on vain pisteen edellä ja Vieska Futsal tasapisteissä GFT:n kanssa. 

GFT:llä on alla kolmen ottelun voittoputki maaliskuun alkupuolelta. Eetu Kaurian mukaan joukkue on päässyt hiomaan kuvioitaan parin viikon pelitauon aikana.

“Olemme valmistautuneet pohjoisen reissuun kahden viikon ajan. Treeneissä on keskitytty erityisesti pelaamisen perusteiden kehittämiseen. Lisäksi on analysoitu tulevia vastustajia, jotta voimme neutraloida heidän vaarallisimmat aseensa.”

Lauantaina GFT:llä on edessä haaste kovimmasta päästä, kun vastaan asettuu runkosarjan voiton jo varmistanut FC Kemi. Kemi on hävinnyt runkosarjassa yhteensä vain kaksi ottelua, ja nyt alla on kymmenen perättäistä kolmen pisteen voittoa. GFT ja Kemi kohtasivat edellisen kerran lokakuun lopussa Espoossa – silloin Kemi voitti vauhdikkaan taiston lopulta maalein 3-1.

Sunnuntaina viikonloppu jatkuu tiukasti pudotuspelipaikasta taistelevan Tornion Palloveikkojen vieraana. ToPV:n kausi on ollut haasteellinen ja se tarvitsee vielä pisteitä varmistaakseen paikan runkosarjan kahdeksan parhaan joukossa. Torniolaisilla on meneillään tiivis viikko, sillä se pelaa torstaina ja perjantaina vieraspelit Akaa Futsalia ja Mad Maxia vastaan. Syksyllä GFT päihitti ToPV:n kauden ensimmäisessä kotiottelussaan 6-0.

GFT matkaa pohjoiseen suhteellisen kokeneella kokoonpanolla, sillä viikonloppuna pelataan myös P19 Futsal-Liigan lopputurnaus. Kauria pitää pohjoisen reissua joukkueelle tärkeänä.

“Tuleva viikonloppu on erittäin ratkaiseva playoffeja silmällä pitäen. Henkilökohtaisesti etenkin Kemi-ottelu on mieluisa ja odotettu, sillä viime kohtaamisista on jäänyt paljon hampaankoloon.”

“GFT tulee olemaan pohjoisessa entistäkin inhottavampi vastus. Uskon, että otteluista tulee todella kovia ja tasaisia, eikä ole poissuljettua, että esittäisimme yleisölle muutaman pelillisen yllätyksen.”

Viikonlopun molemmat ottelut ovat tuttuun tapaan katsottavissa Ruutu+ -palvelussa.

FC Kemi – GFT lauantaina 26.3. klo 16.00

ToPV – GFT sunnuntaina 27.3. klo 14.00