GFT matkustaa viikonlopuksi pohjoiseen, jossa on edessä kaksi kovaa ottelua. Lauantaina vastassa on ToPV ja sunnuntaina sarjakärki FC Kemi.
Miesten Futsal-Liigan runkosarja lähenee loppuaan, ja viikonloppuna pelataan isoja pelejä lopullisten sijoitusten kannalta. Sarjassa neljäntenä olevalla GFT:llä on jäljellä kolme peliä. Viikonloppuna ohjelmassa on kaksi kärkipään kamppailua pohjoisessa. Lauantaina vastassa on viidentenä majaileva Tornion Palloveikot ja sunnuntaina sarjan kärkipaikkaa viikonlopun alla pitävä FC Kemi.
Jaossa on siis pudotuspelien kotietujen kannalta isoja pisteitä. Lisäksi Kultaisilla on revanssihenkeä muutaman viikon takaa, sillä molemmat pohjoisen joukkueet hakivat helmikuussa täydet pisteet Espoosta. Näiden tappioiden jälkeen GFT voitti kaksi seuraavaa peliä, kunnes viime viikolla tuli takkiin niin ikään kärkikahinoissa olevalta KaDy:lta.
Lauantaina vastaan asettuva ToPV kärsi helmikuun lopulla pitkän voittoputkensa jälkeen kaksi häviötä, mutta palasi voittojen tielle viime viikonloppuna kukistamalla Riemun maalein 3-2. Sarjataulukossa joukkue on siis viidentenä, mutta eroa Kultaisiin on vain kolme pistettä ja kakkossijaan kuusi pistettä. Huomioitavaa on, että ToPV:lla on edellä olevia joukkueita vähemmän pelejä pelattuna.
Sunnuntain vastustajalla FC Kemillä on vielä neljä runkosarjan matsia jäljellä. Kemi isännöi lauantaina JoSePaa ja sunnuntaina GFT:tä. Kemi pitää siis sarjan kärkipaikkaa ennen viikonloppua, ja sillä on ToPV:n tapaan muita kärkijengejä vähemmän otteluja pelattuna. Kemi on hävinnyt edellisestä 12 pelistään vain yhden, joten helpolla GFT ei revanssia Tervahallissa sunnuntaina saa.
GFT:n Bene Filppu odottaa laadukkaiden joukkueiden kohtaamista.
“Todella kovat jengit vastassa pohjoisessa. Kuuteen pisteeseen vaaditaan onnistumista kaikilta pelaajilta, ja enemmän kovuutta kuin mitä oli edellisissä matseissa pohjoisen jengejä vastaan.”
“Tosi odottavainen fiilis ja intoa on päästä pelaamaan kevään ratkaisupelejä. Pohjoiseen lähdetään tavoitteena kuusi pistettä totta kai. Lähdemme jo perjantaina, joten ei tarvitse onneksi aamuyöstä lähteä pohjoista kohti”, Filppu sanoi.
Viikonlopun molemmat ottelut ovat katsottavissa suorina lähetyksinä Solidsportissa.
ToPV – GFT lauantaina 20.3. klo 17.00
FC Kemi – GFT sunnuntaina 21.3. klo 16.00