Viime kauden mitalisteja kylään lauantaina

18.10.2018 Off By Matias

GFT – Leijona Futsal la 20.10.2018, klo 16:00 Opinmäki

GFT:n miehet isännöivät lauantaina kauden kolmannessa kotiottelussaan akaalaista Leijona Futsalia. Kultaisten jäätyä puolivälieriin viime kaudella, porskutti jatkuvasti organisaationa kehittyvä akaalaisryhmä ensimmäistä kertaa historiassaan finaaleihin saakka, jossa KaDy lopulta oli parempi. Tällä kaudella Leijona Futsal haluaa varmasti mitalinsa kirkastaa, joten luvassa on lauantaina erittäin kova ja laadukas Futsal-Liigan ottelu.

Kultaisten kausi on alkanut lähes täydellisesti, kun neljästä sarjaottelusta on revitty neljä voittoa ja täydet 12 sarjapistettä. Ennen lauantain uusinta koitosta, on sarjasijoitus ensimmäinen. Lauantain vierailija on neljästä ottelustaan kerännyt kaksi voittoa (JoSePa ja Sievi) ja hävinnyt kahdesti (KaDy ja Ilves). Alkuohjelma akaalaisilla on ollut kova, mutta tuloksiinsa he eivät varmasti ole tyytyväisiä vaan janoavat kauden kolmatta voittoaan.
GFT:n leirissä palattiin treenikentälle tiistaina pitkän Pohjoisen viikonlopun jälkeen.

Vaikka tuloksellisesti vieraskiertue oli täydellinen, on erityisesti puolustuspelaamisen tiivistyttävä lauantaiksi, kun nälkäinen Leijona-lauma saapuu kulmahampaat teroitettuina Opinmäkeen. FC Kemi ja Tervarit saivat molemmat luotua kosolti maalipaikkoja, joista pelastuttiin laadukkaan maalivahtipelaamisen, kenttäpelaajien hyvien blokkausten, tolppien ja heikkojen viimeistelyiden ansiosta. Leijona Futsalin hyökkäysmateriaali on kuitenkin astetta vaarallisempaa luokkaa.

Maajoukkueen luottopelaajiin kuuluva Ilveksestä siirtynyt Juhana Jyrkiäinen on liigan parhaita prässääjiä ja on tehnyt myös useita maaleja alkukaudella. Dusan Milojevicin ja Jovan Stankovicin tason ja osaamisen tuntevat kaikki suomalaista futsalia seuraavat. Ja kun edellä mainitun kolmikon lisäksi joukkueesta löytyy esimerkiksi Jussi Nyström ja Tatu Ahonen vain pari nimeä mainitakseen, on Leijona Futsalilla potentiaalia aivan mihin vain. Maalilla torjuu joko Juho Laine tai Kasper Kangas, molemmat liigamme eliittiä. Kultaisten puolustus siis joutuu kovaan testiin, ja tunnetusti otteluita voitetaan hyökkäyksellä, mestaruuksia puolustamalla, ja lauantai on hyvä paikka nähdä, miten puolustuspelaaminen toimii yhtä Suomen laadukkainta hyökkäystä vastaan.

Hyökkäyspäässä onnistumisia on tullut laajalla rintamalla Miika Hosion (7+6) ja Panu Aution (6+4) aloitettua kautensa liekin sijaan aivan valtavalla avotulella. Tehoduon takana pisteet ja maalit ovat jakautuneet tasaisemmin Ari Makowskin, Jaakko Oksasen ja Lasse Saaren osuttua kahdesti kukin ja lisäksi yhden rysän itselleen ovat kirjauttaneet Samir Haddouti ja Ville Vähäkoitti. Nähdäänkö lauantaina uusia maalintekijöitä?

Lauantain kotiottelun jälkeen liigassa on yhden viikonlopun verran maajoukkuetaukoa ja kultaisista mukaan valittiin tuttu kolmikko, kun Antti Koivumäki, Panu Autio ja Miika Hosio pääsevät pukemaan Suomen edustusasun päälle Jyväskylässä 26.-28. lokakuuta järjestettävässä neljän maan turnauksessa. Suomen lisäksi mukana ovat Venäjä, Tanska sekä Tsekki.

GFT:n kotiotteluiden liput maksavat 10 euroa, alennusryhmät 6 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät nauttimaan laatufutsalista ilmaiseksi. Ottelussa palvelee kahvio ja myös Huawein avausmaaliveikkaus on tuttuun tapaan mukana. Maksutapoina kotiotteluissamme toimii käteinen ja MobilePay. Lämpimästi tervetuloa!