GFT-Leif

Voittoputki katkesi Opinmäessä


GFT – Leijona Futsal 2-5 (1-3)
Futsal-Liigan kauden 2018-2019 5. ottelukierros
Lauantai 20.10.2018, Opinmäki, Espoo

Kauden kolmanteen kotiotteluun lähdettiin kultaisittain erinomaisista asetelmista, kun alla oli kauden neljästä ensimmäisestä runkosarjan ottelusta yhtä monta voittoa. Vierailija Leijona Futsal oli kärsinyt alkukaudellaan jo kaksi tappiota, joten vain voitto kelpaisi heillekin.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, jossa kumpikaan joukkue ei hyökkäyskolmanneksellaan ollut terävimmillään. Avausmaalia odoteltiin aina yhdeksännelle minuutille, kun sivurajakuviosta Mika Jussila ampui Joman tarkasti kultaisten maalin alakulmaan.

GFT:n kapteeni Panu Autio tasoitti muutama minuutti myöhemmin kuuden metrin rangaistuspotkusta, kun Jaakko Oksanen vedettiin nurin rankkarialueella. Ilo 1-1-tasoitusmaalista ei kauaa kestänyt, jo samalla minuutilla Juhana Jyrkiäinen haastoi laidasta, toimitti palloa maalille ja Miikka Hurme survoi pelivälineen hädin tuskin maaliviivan yli, 1-2.

Ennen taukoa nähtiin vielä yksi maali, jonka valitettavasti teki vierailija. Hyvän ottelun maalillaan pelanneen Kasper Kankaan nopea heitto löysi Jovan Stankovicin, joka tarjoili vielä laitaan Yasar Elbellerille, joka pääsi siirtämään pallon käytännössä tyhjään GFT-maaliin. Huolimatta kultaisten parista hyvästä maalipaikasta puoliajan lopulla, siirryttiin huilille LeiF:n 1-3-johdossa.

Kultaisten toisten puoliaikojen alut ovat olleet vahvoja tällä kaudella, nytkin luotua saatiin pari maalipaikkaa, mutta seuraavan maalin iski LeiF. Sivurajakuviosta Jovan Stankovic pääsi iskemään taululle lukemiksi jo 1-4. Kolmen maalin takaa-ajoasema pakotti kultaiset aloittamaan ylivoimapelaamisensa jo aikaisessa vaiheessa, yli kymmenen minuuttia ennen toisen puoliajan loppua. Ennen ensimmäistäkään maalipaikkaa ylivoimalla, soi omissa jo viidennen kerran, kun Yasar Elbeller nosti pallon kaukaa tyhjään nuottaan.

Illan loppuluvut niittasi Lasse Saari tarkalla laukauksellaan vain hetkeä myöhemmin. 2-5-kavennuksen jälkeen kultaisten ylivoimapelaaminen ei tuottanut tällä kertaa enempää tulosta, joten kauden ensimmäinen tappio oli totta. Sarjan ehdottomiin kärkijoukkueisiin kuuluva Leijona Futsal hyödynsi kovalla prosentilla kultaisten virheet ja tuplasi kauden päästettyjen maalien tilaston.

Futsal-Liigassa vietetään ensi viikonloppuna maajoukkuetaukoa, joka mahdollistaa laadukkaan harjoittelun kohti seuraavaa sarjaottelua, joka pelataan sunnuntaina 4. marraskuuta Tampereen Tesomalla PP-70:n vieraana. GFT:sta kovaan kansainväliseen turnaukseen Jyväskylään valittiin Antti Koivumäki, Panu Autio sekä Miika Hosio.

Kotiottelut jatkuvat tuplaviikonloppuna lauantaina 10. marraskuuta Sieviä ja sunnuntaina 11. marraskuuta JoSePaa vastaan. Molemmat ottelut pelataan Opinmäessä klo 16:00 alkaen, tervetuloa kannustamaan kultaiset voittoihin!

Maalit:

8:44 0-1 Mika Jussila (Jovan Stankovic)
13:11 1-1 Panu Autio (6m)
13:43 1-2 Miikka Hurme (Juhana Jyrkiäinen)
15:31 1-3 Yasar Elbeller (Jovan Stankovic)
24:42 1-4 Jovan Stankovic (Mika Jussila)
31:41 1-5 Yasar Elbeller (Jussi Nyström)
32:13 2-5 Lasse Saari (Niko Stenholm)

Yleisöä: 94

Tom Korolaisen haastattelu pelin jälkeen:

[ngg src=”galleries” ids=”5″ display=”basic_thumbnail” thumbnail_crop=”0″] 

Ottelun tiedot tulospalvelussa